Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Sähköiset treenit

Juu, todellakin. Ossi sai tänään maneesilla aika mojovat sähköiskut yhden hevosaitauksen portin pielestä. Aika pahasti oli ko. kohdassa sähköjohto ja koira oikein kiljui...
Treenitkin siis sujuivat samoissa merkeissä vai liekö saanut tämä -ah niin muuten flegmaattinen koira- (heko heko) lisää virtaa... Eka rata meni viel melko jees, mutta toisella tuntui ettei oikein mikään enää onnistu. Rimat lenteli, putkeen komennolla kiivettiin A:lle, keppejä haettiin väärästä välistä yms... No, mutta kontaktit ainakin toimi. Ja kyllähän se sitten lopulta kulkikin kun vauhtiin päästiin. Tosi mukavaa oli päästä parin viikon tauon jälkeen Ossin kanssa treenailemaan. rata tulee myöhemmin...
Itse kyllä vähän epäilin pökräänkö kentälle, kun olo oli koko päivän vähän heikko. Mutta siitä se sitten lähti ja olokin koheni.
Tänään sain myös uuden komean hurtan ulkoilupuvun, joita kimppatilauksena tässä hankittiin... Kyllä nyt kelpaa. Ja kiitos Outille järjestelyistä!
Perjantaina meinattiin vetää vielä ylimääräiset treenit ennen sunnuntain kisoja... Vappuna siis juhlitaan silleen varoen ;)

torstai 23. huhtikuuta 2009

Ossi kotona!

Lähdin tänään iltapäivällä Akin kanssa ajelemaan Imatralle Ossia hakemaan. Matka sujui mennen tullen hyvin ja omassa autossa väsynyt (no ei todellakaan!) lemmenlomalainen nukkui sikeästi. Tosin Imatralla Ossi olisi tainnut mielummin lähteä takaisin Espooseen Annen ja Tompan kanssa ;)
Nyt vaan odotellaan juhannusperroja. Ihanaa!
Kotona Aki pisti ranttaliksi kun päästin pojat autosta. Näki miten sekaisin onnesta se meni, kun isi tuli 1,5 viikon lomalta kotiin. Piti jättää koirat hetkeksi ulos riehumaan ettei koko talo herännyt siihen onneen.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Tollo-treenit

Eli tottistreenit Akin kanssa :) Jälleen aloitimme hampaiden katselulla ja paikalle sattui myös Jenna. Näin saatiin myös vieras hampaiden katsoja. Mutta kun se ei ole Akista oikein mukavaa... Saahan ne katsottua mutta hieman normaalia enemmän työtä se vaatii.
Kentällä pojalla meni nenä maahan ihan koko ajan... Se on sinällään hyvä merkki että osaa sitä nenää käyttää... Tosiin tottiksen treenamisessa ei niin hyvä juttu. Tehtiin "viereen" edelleen namilla vetäen. Herran pitää kauhea loikka tehdä, mutta aika hyvin asettuu jo kohdalle. Istu ja maahan. Tänään istu oli vähän sellainen "en oo ikinä kuulukaan tollasta käskyä kun toi maa on märkä en istu"-tyylinen suoritus. Mutta saatiin niitä toistoja ja pyllyä maahankin :) Hieman otettiin seuraa komentoakin. Ihan pari askelta kerrallaan. Välillä meni ihan ok, välillä ois tehny mieli vaan nuuskutella ja välillä ritisevä jää vähän kummastutti eikä tullu mitään. Mutta oli siellä hyviäkin hetkiä. Ihan mukava treeni nuorella herralla.

Kun kaikki oli suorittaneet omat juttunsa, niin suunniteltiin kevään treenikertojen sisältöä aina kesäkuun loppuun asti ja samalla kauden avajaisten ajankohta (se pääasia tietenkin...). Kuulin että kesällä pyöriin erikoisjälkitreenitkin, jonne piti haukkana hyökätä ilmoittamaan Ossia...

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Aki agissa...

Koska Ossin matkustelu venyi, mamma jännäsi tänään miten Aki-herra pärjää yksin päivän kun porukat lähti töihin ja hoitoon. Ei ole tainnut koko päivää ollakaan vielä koskaan yksin kotona, vain lyhyitä pätkiä tai sitten vähintäänkin kaksijalkaisia seurana. Mutta hyvin näytti menneen, ainakin mamman mielestä kun ei ollut paikkoja tuhottu. Ei ainakaan niin että olisin mitään huomannut. Tosin pissiä oli aika lailla pesuhuoneessa, mutta se on onneksi helposti pestävissä. Yleensä päivän aikaan herra on syöny luuta ihan näkyvästi pienemmäksi, nyt ei kovin kummoisesti ollut järsinyt...

Illalla mentiin nassikkapainin kautta agilitytreeneihin (tai noh, Aki tietty joutui tylsästi odottamaan autossa pääsemättä painimaan). Muut koirakot tekivät ihan kunnon treeniä ja me Akin kanssa jotain pientä. Nyt jo hyppykin oli hieman vauhdikkaampaa. Johtuneekohan muuten siitä, että halli oli valoisampi... Tai sit treeni rupee puremaan ;D mutta poika ei ollut enään niin arka hyppäämään. Putki sujui ok. Tosin toisella kierroksella kävi sisällä ja tuli samasta päästä ulos - muutaman kerran. Saatiin lopulta menemään taas ihan sujuvasti. Muutaman kerran treenattiin 6 kepin pätkää. Ja voi apua kun se on Akista pelottavaa... Vaikka namilla vetää niin ei millään uskaltas perässä tulla. Jäikin välill' makoilemaan keppien väliin (outo otus), mutta sanoisinko näin että siihen nähden mitä keppejä treenattu (ehkä kerran ennen) niin ihan ok. Ja välillä tuli pikkuisen matkaa jo melko sujuvastikin. Ehkä siitä vielä agikoira tulee???

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Riiuureissu jatkuu

No niin... Ossi on kohta viikon ollut lomailemassa ja tänään sain tietää että reissu edelleen jatkuu. Herra on kuulemma hienosti käyttäytyvä herrasmies... ;D
Tärpit on kuitenkin vasta tulossa ja siksi kyläily jatkuu hieman pidempään. Minä onneton varasin ruokaa vain viikoksi mukaan. Joten kerrankin voisi sanoa, että onneksi herralle ei ole ruoka maistunut ihan "normaalisti" kun läsnä on iiiiiiihania tyttöjä. Riittää muonaa siis hieman pidempään. Toki se varmaan söisi muutakin, mutta maha saattaa mennä löysälle... Onneksi lomakohteessa syödään saman valmistajan eri muonaa - sillä voi tarvittaessa "jatkaa" Ossin muonaa.
Ensi viikolla treenataan siis vaan juniorin kanssa ja toivotaan että viikonlopuksi/viikonloppuna saadaan Ossi jo kotiin. Niin se vaan kummasti on ikävä ukkelia vaikka juniori onkin kotosalla.
Aki saa siis hyvää treeniä kohdata tilanteita yksin. On se toki ennenkin ollut yksin, mutta vain lyhyitä hetiä, ei siis päiviä.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Tollojen sukua

Tultiin eilen mummolaan loppulomaa viettämään ja Aki on oikeasti aika toope :) - viimeistään nyt se varmistui. Mitään tällaisia ei ole esiintynyt kun on ollut Ossi seurana ja tukena (tai en ainakaan ole havainnut), mutta nyt yksin herra onkin hieman epävarmempi...

a) pihakoiria käydään tervehtimässä ja kiusaamassa juuri niin, ettei vaan Samu ja Retu yllä koskemaan saati leikkimään. Eli Aki istuu läheisen lumikasan päälle ja kattelee koiria jotka yrittävät kiskoa juoksunarujaan niin, että pääsisivät moikkaamaan vaan eivät sitten ihan yllä...

b) Vaari pääsi sisään niin hiljaa ettei Aki kuullut. Kun vaari sitten keittiössä rupesi puhumaan, alkoi kauhea murina ja Aki juoksi häntä koipien välissä karkuun. Pelkäsi ihan tosissaan eikä suostunut edes moikkaamaan vaikka houkuteltiin. Tätä pattitilannetta riitti muutaman minuutin. Ja kyse ei toellakaan ole siitä, että olisi vieras mies... Namia lopulta uskalsi mennä hakemaan vaarilta.

c) Vaarin rapsuteltavaksi saattoi illan aikana mennä silloin kun se istui tai seisoi, mutta kun se pisti maate lattialle ja houkutteli Akia kainaloon kaveriksi niin herrapa luikki taas häntä koipien välissä karkuun ja mulkoili vaan vaaria sohvan takaa...

d) Tuli takassa oli kauhean pelottavaa (lasiluukut). Takka piti kiertää mahdollisimman kaukaa ja mulkoilla sitä -jälleen sohvan takaa-

e) Voi itku. Tänä aamuna piti vaania ruokaa. Mamma meinasi tikahtua nauruun... Täällä on hieman korkeampi kuppi kuin kotona. Aki ryntää syömään ihan normaali malliin... Saapi syötyäkin - 2 nappulaa vaille kun kaulapannan nimilätkä kolahtaa kupin reunaa vasten. Herra hyppää kauemmas ja alkaa vaanimaan näitä 2 papanaa kun ei uskalla mennäkään enää syömään... Ja sitähän jatkui ja jatkui, vinkunalla ja ilman, asentoa vaihdellen ja kuppiin kurkkien... Kunnes mamma pelasti ja kaatoi nappulat lattialle - josta ne sitten saattoi ahmaista sisuksiin :) Sit mamma mokoma laitto vielä puuron jämät kuppiin... Ne on siellä edelleen syömättä, kun ei uskalla - siis koiralla joka yleensä syö naapurinkin ruuat...

Onko mulla vähän tollo koira????

Eilen illalla tuli mukavia uutisia, sillä jälkiryhmämme saa jatka entisellä kokoonpanolla tänäkin kesänä. Kiva kiva!! Odottaa innolla treenejä! Nyt vaan loppukevään tottikset suunnitteluun....

Eilen aloin myös metsästämään agirodun 2008 tuloksia, ne kun edelleen uupuvat Kennelliiton KoiraNetistä. Saapa nähdä mistä ne löytyvät. Järjestäjä jo ilmoitti pöytäkirjat lähettäneensä eteenpäin...

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Jos metsään haluat mennä nyt...

...niin takulla yllätyt... Jälleen tänään pääsimme Akin kanssa metsälenkille. Tänään seuranamme olivat Kirsi ja Inca. Eilen polku upotti jonkun verran ja tänään jo selkeästi enemmän. Huomaa ettei yöpakkasia ole ollut... Tuli kummasti hiki tarpoessa upottavalla kelkkajäljellä sellaisen tunnin verran. Mutta menipähän päivän kuntoilusta. Ica oli vähän neiti eikä kauheasti innostunut tuon kakaran temppuihin. Vähän kepin kanssa leikkivät, tai lähinnä Aki meni aina toisesta päästä puremaan ja Inca oli tietty sitä mieltä et sähän et mun keppiä vie. Siinä sitten vaan juoksentelivat ja hiimailivat. Mukava lenkki! Kiitos tytöt lenkki- ja kahviseurasta. Otetaan uusiksi kun polku sulaa kokonaan!!!

PS. ja nyt on urakoitu kaikki uupuneet agiradat blogiin...

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Aki treenaa

Tänään ajettiin tottistelemaan vain Aki ja lapset kyydissä. "Ihanaa" kun kenttä oli kuravelliä ja lapset riekkuivat siinä... Huokaus mikä pyykkikasa... Kyllä lasten kanssa treenaaminen on sitten niin mukavaa ja virkistävää ;D
No mutta asiaan. Akilta katseltiin taas hampaita. Alkaa sujumaan jo ihan ok, ainakin siihen alkutilanteeseen verrattuna. Onhan sitä innokkuutta pomppimiseen edelleenkin, mutta jo hieman paremmin malttaa eikä ihan niin paljoa mutkuakaan.
Sitten taas pari istu ja maahan, sekä namilla viereen. Ihan ok. Mutta pelkkää viereen (ilman vetoa) ei vielä tajua. Mutta eiköhän se siitä.

Hiljaista on :)

On se vaan talo hiljainen, kun on vain yksi koira kotona. Ei sitä kai enää osaa ikinä olla "yhdenkoirantalous" :) Ossi siis lähti eilen siskoni mukana lemmenlomalle etelään... Myöhemmin nähdään tuleeko sieltä millaisia uutisia. Eilen oli tarkoitus mennä pelkästään Akin kanssa agilityyn, mutta itse sairastin koko viikonlopun ja olo oli melko kurja. Päätin siis jättää treenit välistä, mikä hieman harmittikin kun olisi voinut keskittyä vain Akin treenaamiseen...

Akin kanssa saatiin tänään aamulla nauttia Annen & Indyn ja Kirsin & Pablon seurasta. Läksimme tarpomaan tuohon metsään, jossa moottorikelkkaura olikin kovasti pehmentynyt, mutta hyvästä kuntoilusta se kävi. Koirat kirmasivat innoissaan ja saivat hyvää liikuntaa. Huomenna ulkoillaan sitten jälleen eri kokoonpanolla. Oispa aina loma :)

Ai niin. Tallitontun kennelin sivuilta kävin lukemassa, että Ossin pentu Tallitontun Maggie on jouduttu lopettamaan hevosenpotkusta päähän johtuneiden vammojen vuoksi. Otamme osaa!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Tuloksia metsästämässä

Olimme ilmoittautuneet perinteisiin pitkäperjantain kisoihin. Tuomarina Tuomo Pajari. Laitan vain pikaisesti että eka radalta hylky ja toinen sujui kuin unelma... Kunnes rima putosi. Tuloksena 5 vp ja sijoitus kolmas. Paremmat raportit tulee kun ehtii... Tässä täytyy joutua reissun päälle.

MUOKKAUS 14.4...
Tässä alla vasemmalla siis perjantain A-kisan rata. Ihanneaika oli 47 sekuntia. Rata ei vaikuttanut mitenkään kauhean "pahalle", mutta Ossi vaikutti jo lähdössä sellaiselle "lällällää"-tyypille. Ja niinhän siinä kävi että kaveri varasti _jälleen_lähdöstä, suunta oli kuitenkin oikea. Oli vain menossa suoraan hypylle nro 19, mutta sain pelastettua viime tippaan herran putkeen. Mutta hylsyhän tuli jo kepeiltä. Kulma oli jotenkin sellainen että kolme kieltoa tuli, kun kaveri yritti aina väärästä välistä. Toki ohjaajakin olisi voinut koettaa tarkempaa ohjausta. Muutenhan rata olisi mennyt ihan ok, kontaktit kivat ja ohjattavuus jees. Mitä nyt rimoja roiski alas... Radan jälkeen oli kyllä sellainen olo et meni ihan peffalleen ja vähän ketuttikin.

Sitten kisaan bee... Rata yllä oikealla. Ihanneaika oli hieman tiukempi 45 sekuntia. Katselin kauhuissani alun 3 ekaa hyppyä ja ajattelin ettei mahda onnistua... Vaan niin vain onnistui ja hyvin onnistuikin. Koira kulki kuin rasvattu salama ja kuunteli + luki hienosti. Oli jo sellainen nollakutina mahassa, kunnes voi per***kka... rima nro 15 kolahti alas. Ja siitä vitonen. Sijoituksemme oli kuitenkin kolmas, sillä rata tuntui olevan melko haastava hylkyineen ja monine virheineen. Olin kyllä tyytyväinen suoritukseen, mutta voi miten yksi rima voikaan harmittaa!!!!

torstai 9. huhtikuuta 2009

Vierailulla

Tänään matkasin koiruuksien kanssa Minnan ja Maxi-dogin luo. Vähänkö oli syötävän ihana tämä nuoriherra :) Isot korvat ja valtavat tassut. Oiskohan isäntäväki mitään huomannu jos oisin napannu mukaamme... Vain Aki pääsi leikkimään, Ossi kun olisi kuitenkin jurputtanut pennulle. Vaan vähän Akikin oli ihmeissään kun kakara puri hännästä ja jalasta ja komensikin mokoma vielä. Mutta ihan nätisti sanoi takaisin. Ulkona riekkuivat ja muutama kuvakin tuli napattua. Katsotaan saisinko siirrettyä tännekin.
Kiitos Minnalle kahvista ja seurasta.

Illalla Ossi pääsi iskän mukana lenkille. Aki sai postista oman lämpömanttelin. Nyt voi vaikka pakkanen tulla takaisin.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Keskiviikko-tottista

Poikkeuksellisesti olimme siirtäneet tiistain treenit keskiviikkoon, kun ainakin allekirjoittaneella oli eilen koiriakin tärkeämpää menoa (TÄH??? Voiko sellaista olla...). Niinpä tänään kokoonnuttiin amk:n parkkikselle ja kaivoin nahkarotat esiin. Ensin pisulle ja sitten Ossi takaisin autoon.
Akin hampaita syynättiin jälleen porukalla. Ja sehän sujui jo HIEMAN pienemmällä pommpimisella. Sitten muutama istu ja maahan. Ja namilla vetäen "viereen". Se sujui oikein mukavasti eikä Aki enää väistellyt ihmetellen... Että kun mamma vaan jaksaisi niin kersakin oppisi.

Ossi teki ensin muutaman tasamaanoudon ja siihen päälle hyppynoudon. Muuten ihan jees, mutta mutta... se luovutusasento on vino tai kaukana tai tulee suoraan viereen... ARGH. Meinaa hermo mennä. Ja muutaman kerran sylkäisi kapulan liian aikaisin. Vauhtia ei kapulan hausta puutu, melkein peppu irtoaa ennakoimaan "hae" käskyä. Sitten hetkeksi autoon odottelemaan.
Kohta tehtiin vielä liikkeestä jääviä. Ihan ok. Muutaman "istu" jäi seisomaan. Ja seiso käskyä pitää vielä melko voimakkaasti avustaa kädellä. Mutta eipä sitä kyllä ole kauheasti treenattukaan. Hyvin kesti viereisellä tiellä ajavat autotkin, vaikka hieman sitä jännitin. Kyllä herra kurkki ja kuikki, mutta pysyi...

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Metsälenkkiä

Tänään on ollut niin hieno auringonpaiste, että lomalainen päätti ottaa koirat mukaansa ja suunnata metsään. Niinpä lähdimme moottorikelkkauraa ja koirat saivat kirmata irti. Ja nehän nauttivat keppileikeistä täysin siemauksin yli tunnin ajan. Oli hauska seurata kun Ossi menee edellä kepin kanssa ja Aki yrittää saalistaa sitä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mutta kaikilla oli hauskaa ja aurinko lämmitti mukavasti. Harmittaa kyllä vietävästi, että unohdin kameran kotiin. Olisi tullut hienoja kuvia.
Kotona tilasin Akillekin Hurtan manttelin ihan vaan sitä silmällä pitäen, että jos joutuu vaikka autossa nyt lyhyellä turkilla kauemmin odottelemaan. Eipähän tule kylmä sillekään, kun tähän asti on ollut vain yksi mantteli talossa. Vaan harmitti kun en saanut saman väristä kuin Ossin oma... Miten minusta tuntuu että tämäkin alkaa mennä "välineurheiluksi" - heh!!!

Agia agia

Eilen illalla pääsi molemmat "rotat" mukaan agiin. Nyt kun oli turkit lyhyet niin ei tarvinnut miettiä jaksaako kahta koiraa pestä (mitä... laiska emäntä...). Rata oli melko vauhdikas ja huomasi että Ossilla oli taas vauhtia ihan liikaa lyhentyneen turkin takia (joopa joo...). Kun ei emäntä vauhdissa pysynyt niin koira ehti taas suorittaa muutaman ylimääräisen hypynkin. Onneksi putken pää (nro 6) oli valinnainen sillä jotenkin oli vaikeuksia saada koira siihen loogisempaan päähän. Muuten kulki ihan ok, muutamia rimantiputuksia lukuunottamatta.
Välillä pääsi Aki pitkästä aikaa estradille. Putki sujui kuin vettä vaan, mutta jostain syystä hyppääminen on kaameaa - vaikka herra muuten hyppääkin kuin vettä vaan. Noh, treeniä treeniä.
Sitten oli vielä Ossin vuoro vetää rataa käännetyssä (oikea rata) ja hieman muutetussa muodossa. Edelleen vauhtia oli ja kiire, niin että rimat roiskuivat. Ohjattavuus oli kuitenkin hyvä.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Nahkarottia

Pistin sitten vihdoin Osterin laulamaan... Lopputuloksena kauhea kassi karvaa ja 2 mököttävää nahkarottaa - toinen musta ja toinen harmaa!!! Näin siis koirat saivat kesäturkit. Huomasi kyllä, että Aki on vielä tottumaton tähän operaatioon. Tämähän oli vasta toinen kerta. Hieman meinasi taisteluttaa, mutta karvat saatiin veks.
Ossilla taas sujui ihan rutiinilla ja vauhdilla. Tosin herra päätti muuttua ihan harmaaksi :) vanhukseksi. Nyt vaan toivotaan ettei pakkaset iske, kun on vain yksi takki. Melkein varoiksi täytyy käydä ostamassa toinenkin tässä joku päivä...

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Viikonloppukuulumisia

Lauantaina pakattiin auto täyteen ja suunnattiin kohti Siilinjärveä. Koirat riekkuivat innolla veljeni & hänen vaimonsa koirien Lyylin, Kristianin ja Mantan kanssa. Jopa Ossi osasi olla Kristianin kanssa kunnola, vaikka kyseessä on iiiiiiso ja musta uros. Oltiin yökylässa ja meno jatkui sunnuntaina samanlaisena. Meidän poikia ihmetytti kissat. Niitä kun ei omasta takaa ole, niin jopa pojat tiukasti tuijotteli niitä... Ossi jäi yläkertaan vähän pattiinkin kun kissat oli portailla ja toinen murisi. Ei herra uskaltanut alas ennenkö kissat poistettiin rappusista.

Kotiuduttuamme sunnuntaina lähdin Akin kanssa kaupunkiin sauvakävelylle Annen ja Indyn kanssa. Tulipa reipas 1,5 tunnin lenkki. Osa ajasta lenkkeiltiin koirapuistossa niin sai koirat riekkua vapaana. Vaan taisi ne muut puistossa olijat pitää meitä vähän hölmöinä kun sauvailtiin siellä, mutta kun seisoessa tulee kylmä... Kiitos Anne seurasta - oli kivaa! Reilun viikon päästä uudelleen!

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino