Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

perjantai 23. syyskuuta 2011

Eilen illalla...

Oli meillä Akin kanssa eilen treenitkin. Sanna toi kolme pientä treenipätkää. Ensin tehtiin tuo vaaleat pallot treeni. Aki lähtöön ja itse kakkosen taakse vastaanottamaan. Heti kun lukitsi hypyn piti jo painella putkea kohti. Putken jälkeen piti ottaa uusiksi, sillä hyppäsi hypyn väärin päin heikon haltuunoton takia. Eli kunnon hirtto putken jälkeen ja käskytys. Sitten ohjaaja töppäsi ja juoksi putken samaa puolta takaisinkin, joilloin oli vaikea saada kuutoselle. Eli putken jälkeen hirtto & käskytys sekä valssaus putken toiselle puolelle. Näin hypyn kaarros saatiin lyhyemmäksi eikä puomi ollut enää niin houkutteleva. Sekä hypylle 6 ja 7 sujuvammin.

Seuraavaksi tehtiin tuo lilat ympyrät treeni. Kepit Aki hakee jo hienosti, mutta aiaiai miten kutsuva oli putken väärä pää. Ja uudelleen... Muutaman kerran. Kummasti se putki imi. Napakkaa käskytystä ja hirttoa ja lopulta sain kuin sainkin sinne vasempaan päähän putkea. Puomilta lopuille 2 hypylle olikin yllättävän vaikea kulma. Kun sain pysähtymään kontaktille niin onnistui persjättö ja linja aika hyvä. Mutta ellei pysähdy kontaktille lupaa odottamaan niin aivan tuhoontuomittu suunnitelma. Jos leikkasi puomin jälkeen hyppyjen oikealle puolelle (menosunnassa siis) niin linja väärä ja viimeisen hypyn ohi. Eli piti vain juosta pidemmän ulkokaaren mukaan, tai leikata ennen viimeistä hyppyä.

Viimeiseksi ehdittiin tekemään vielä tuo mustat neliöt rata. Koira lähtöön. Putken merkkaus ja puomin taakse vastaanottamaan. Olin ihan varma ettei onnistu, mutta niin vaan onnistui. Hienosti tuli hypyt ja meni putkeen. Puomilla oli pakko leikata puomin ja keppien väliin, muuten ei ois meillä sujunut. Kontaktia ei vaan oikein meinannut malttaa ottaa kun jouduin putken takia ottamaan vähän etäisyyttä... Saatiin kontaktin treenaamiseen hyvä vinkki, avustaja vaan tarvitaan mukaan. Lähinnä siihen ettei kaarra kontaktin sivusta pois vaan tekisi ensin loppuun asti ja kääntyisi vasta sitten. Pitäisi mennä hallille kepon kanssa joku päivä. Oikein mainiot treenit Akilla ja ohjaajallakin!

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino