Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

tiistai 6. syyskuuta 2011

Slaalomia

Tänään kiiruhdin suoraan töistä hakemaan koirat ja menin hallille ensin vuorovetoryhmille tarkoittuun infoiltaan... Hyviä työkaluja ja ideoita ryhmämme toimimista ajatellen tarttui sieltä mukaan.

Sitten kiiruhdimmekin jo treenaamaan. Susannan vuoro oli tuoda vähän puikkaa, elikkäs slaalomia :) Oikein hyvä ja hikinen treeni. Ossin kohdalla ei isompia ongelmia ollut. Slalomeilla meinasi mennä keskimmäisen hypyn ohi heti jos minulla oli liikaa etumatkaa. Itse pitää muistaa jarrata vauhtia pikkaisen hypyillä. Kepeillä huomattiin miten helposti se lukeekaan käsiäni, kovassa vauhdissakin. Nostin näet kättä heittääkseni koiran takaakierrolle ja joka kerta Ossi jätti viimeisen välin pujottelematta ja lähti sinne hypylle päin... Eli ei yhtään ennakointia vaan kädet alhaalla pujottelu loppuun asti!!!!

Akikin oli vähän siinä siivellä treenaamassa kun oman ryhmän kaikki koirat eivät olleet paikalla. Se teki myös radat molemmin päin. Ja hyvin tekikin! Neliötreenin alussa piti koiran linjaa vähän suoristaa kepeille (eli en voinut olla keppien alussa vastaanottamassa kuten Ossin kanssa), sillä meinasi aloittaa pujottelun väärältä puolelta, oikeasta välistä tosin... Lopuksi tehtiin puomia kun meinasi taas loikata alastulon yli...

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino