Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 19. huhtikuuta 2012

Älkää hyvät ihmiset katkoko nilkkojanne...

Pikku tauon jälkeen oltiin siis taas treenissä (viime viikko meni seuran kevätkokouksessa ja sitä ennen olikin pääsiäinen). Jouduin taas toteamaan ettei juoksu edelleenkään suju. Vedin 4 rataa ja alku sujui. Sitten alkoi kinttua kiristää ja kohta siirtyi ihan tolkuton kipu lonkkaan. Voisoko joku selittää miksi ja miten se sinne meni. Kotona nilkka ei edes ollut kipeä eikä pahemmin turvoksissakaan. Mutta lonkka kipuili sitäkin enemmän. Ja minä hupsu olin haaveillut kisaavani toukokuun lopulla - vaan saapahan nähdä kuinka hullun käy. Ainakin tänään ajatus epäilyttää kovasti.
Mutta asiaan. Tässä siis päivän eka rata noin suunnilleen. Ossin kanssa takaakierroissa 3 ja 4 sai todella vääntää. Jos olisi ollut kisatilanne olisi saattanut käry käydä, mutta nyt nippa nappa sain koiran pysähtymään alastulokontaktille hetkeksi. Sitten rata jatkui ihan sujuvasti. Kepeillä (16) olin hieman hätäinen enkä malttanut odottaa Ossia joten se tuppasi ampumaan liian aikaisin putkelle. Mutta se korjautui heti kun ohjaaja malttoi odottaa kunnolla. Kokeilin vielä A:lta lähettää Ossin muurille ja puomille itsenäisesti jääden itse hyppyjen vasemmalle puolelle (jos kuvaa katsotaan). Hyvin irtoaa, muttei oikein malta tehdä puomia loppuun eikä etene hypylle 12 vaan tulee ohjaajaa kohti. Eli ei kestä kauhean suurta välimatkaa vaikka hyvin irtoaakin. Tätä oikeastaan voisi treenata enemmänkin. Akin kanssa sain sen kolmoshypyltä työnnettyä puomille. Napakampi haltuunotto ja matka jatkuu. Keinu ei tuottanut tällä kertaa ongelmia. Keppien sijasta pyllistin koiran putkeen. Selvemmin keppien näyttö ja saatiin sujumaan. Sitten Aki menikin tosi kaunista rataa. Ohjaaja taisi irvistellä mennessään pidempiä suoria...
Sitten rata kaksi noin suunnilleen. Sen menin ensin Akin kanssa. Oikeastaan aika hyvää menoa. Pikkaisen kepeillä tökki kun koiraa kiinnosti radalla ollut Titi, josko vaikka namia saisi... Kympiltä teki tosi kauniin sylkkärin vaikka ohjaajan ansiota se ei kyllä ollut. Joku ei ollut oikein kartalla siinä kohdassa. Ossin kanssa vauhtia oli taas muutama pykälä enemmän. Nyt meinasi kontaktit paukkua, ainakin A:n alastulon loikkasi kooooomeasti yli. Eikun uusiksi. Kasille en saanut tehtyä mitään järkevää, enkä ainakaan ajoissa joten Ossi loikkasi suoraan seuraavaa hyppyä kohti todella pitkälle. Sain kuitenkin sieltä kääntymään kepeille joten kuulolla se sentäs oli. Muuten ihan mukavaa menoa. Että ihan mukavan makuiset treenit vaikka ohjaajan kinttu kiukuttelikin.

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino