Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kivaa menoa keskiviikkona

Meitä oli tänään treeneissä melko vähän - minä ja Satu. Otin molemmat koirat mukaan ja saatiin oheisella hässäkällä hyvät treenit aikaan. Hyppy 14 laitettiin okseriksi, muuten kuvan mukaisesti.
Vaikutti helpolle, mutta muutamia killerikohtia löydettiin.
Aki ensin. Menin kakkosen taakse vastaanottamaan. Pieni liikahdus putkea kohti hetkeä liian aikaisin sai koiran jättämään 2 hypyn välistä ja sujahtamaan suoraan putkeen...
Uusi lähtö. Itse about kakkosen kohdalle odottamaan ja kääntö putkelle. Leikkaus nelosen luokse ja koira oikeaan käteen. Tiukka kurvi keinulle. Sitten pari hyppyä ok ja ysiltä suoraan putkeen nro kolme... Tätähän mä olin kerjännyt huonolla haltuunotolla. Tämän korjaus keinulta alkaen ja sitten putki 11 väärään päähän :) Taas korjaus ja loppu saatiinkin sujumaan ok. Okserikaan ei hirvittänyt. Joskin hypyt oli tänään muutenkin matalampia ihan motivaation (tai sen pulan) vuoksi.

Välissä tein Ossin kanssa ja sitten taas Aki. Toinen kerta menikin puhtaasti ja oli mukavaa menoa. Lopuksi vielä pelkkää okseria tai pari hyppyä ja okseri. Ja tietysti kauheasti lihapullia maalissa. Kivaa oli ja hyvin meni.

Ossin kanssa onnistui hyvin alku niin että olin kakkosen takana. Seiskalla se hyppää eteenpäin viistosti pitkälle kun en ehdi keinun jälkeen millään sinne. Eli turha lenkki ja hyrräystä, mutta sai taipumaan kuitenkin hypylle 8 niin, ettei mennyt okserille. Loppu sujui. Tuntui ihan kivalle menolle. Tässä jopa jo suunnittelen uusia kisoja edellisten katastrofaalisten jälkeen....

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino