Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 19. joulukuuta 2013

Jouluhumputtelut

Tällaisen hassunhauskan jouluradan oli Heidi tuonut meille. Tehtiin mustat pallot ja sitten vaaleat neliöt treenit. Nauraa käkätettiin muutamissa kohdissa ihan urakalla. Etenkin tuo pitkä vienti mustissa palloissa 5-6 ei meinannu millään onnistua. Aina bongattiin jompikumpi este matkalta. Mutta äärimmäiset hauskat treenit ja kyllähän me loistettiinkin jossain kohdassa... Esim neliöissä 1-5 onnistui ihan loistavasti. Ossi on vaan niin super...

Treenin jälkeen vietettiin Tuiskun eläkkeelle jäämistä glögin ja pipareiden merkeissä. Koirakamuille Tuisku tarjosi koirakeksejä. Kiitos Titi ja Tuisku. Ihania eläkepäiviä...

Ensi viikolla vietetään joulua ja skipataan treenit molempina iltoina.
Joten lämmintä ja antoisaa joulua kaikille!!!


Vuoden viimeisiä viedään

Viime viikolla skipattiin treenit ohjaajan selän takia. Onneksi sentäs tänään päästiin, kun ensi viikko meneekin lomaillessa muualla. Ja muutenkin, tuskin tulisi joulupyhinä lähdettyä... Joten tänään taisi olla vuoden vikat treenit. Koutsi oli työvuorossa joten me treenattiin ominemme. Tehtiin edellisen ryhmän rata joka näytti suunnilleen tältä. Tosin enen radalle kirmaamista nautittiin edellisen ryhmän (Annen siis) tarjoamaa glögiä ja namuja. Kylläpä sitten jaksoi juosta...
Ja Aki oli IHAN LIEKEISSÄ. Vitti se veti hyvin. Oli vauhtia ja tekemisen makua. Radat oli kivoja. Muutaman mokan teki ohjaaja ja ohjasi vikapaikkaan muttei annettu sen häiritä. Ja pitkästä aikaa oli pöytäkin treenissä.
Vaaleissa palloissa tehtiin hieno persjättö tuonne 5-6-7 väliin putkelta hypylle tullessa. Ai että. Ehkä se ohjaajakin on tässä syksyn mittaan oppinut jotain. Mustissa palloissa ois ollu hyvä bäckläpin paikka tuonne 4 hypylle. Mutta meiltä se ei niin luonistu niin juoksin nelosen ohi (tuolta kolmosen puolelta( ja käänsin ihan valssilla siihen hypylle. Muuten radat oli semmosta mukavaa menoa ilman hirveetä vääntöö. Hyvä mieli siis jäi!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Oho. Ja "ruoska" viuhuu - ohjaajalle

Tällaista pukkasi Akin viimeviikon treenissä. Mittasuhteet saattaa vähän olla pielessä. Ratapätkä oli jostain EO-radasta. Ja otettiin muutamaan kertaan muuten uusiksi Akin kanssa. Heini vaan heilutteli "ruoskaa" ja piiskasi meitä uusikis, vielä uusiks ja vielä....
Piti pikkaisen ohjelmoida kartturia uusiksi. Kokeilun jälkein todettiin, että paremmin meille toimi ottaa kepit vasemmalta, lähettää Aki putkelle ja mennä tuonne kolmoselle ohjaamaan. Mä en vaan malttanu odotella ja ohjata riittävän tarkasti takaakierrolle. Tuota kohtaa siis hiulattiin pitkään ja hartaasti.
Siitä eteenpäin persjätöillä. Kuutoselle en taas malttanu odottaa ja tuli muutaman kerran ohi. Pituudelta kääntyi kauniisti vaikka kulma oli tiukka. Flippi tuohon 9-10 väliin tuotti meille hieman päänvaivaa kun meikän valssi on niin huono... Mutta reilulla piiskanviuhunnalla selvittiin tuostakin kohdasta... Mukava treeni. Ottoja udeita ennen onnistumista, mutta sitten se vasta makialle maistuikin...

Koska tiesin etten ehdi Ossin treeneihin torstaina niin käytiin vielä Ossinkin kanssa vähän humputtelemassa kontakteja...
Ja saapa nähdä miten meikän treenien huomenna käy. Nitkautin nimittäin eilen selkäni melko pahasti ja doupinki on ollu kovaa. Ja töistäkin jäin lepäilemään...

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Juu, unohtui...

 Niinpä niin. Olihan meillä treenejä viime viikollakin. Tämä ylempi oli Akin treeneissä keskiviikkona. Hauskaa oli vaikkei mamma ihan toiminukaan.
2-3 väliin persjättö, meillä ei pakkovalssi ollu ollenkaan niin toimiva tässä. Kepeillä saatettava joten valssi riski, kestääkö loppuun? Neloselle vastakäännös, samoin seiskalle ja tarkka linjaus keinulle. Kokeilin vaihtaa puolta ennen pituutta mutta paremmin toimi kun kipitti minkä jaloista irtosi ja vaihtoi 10-11 välissä. 12 saksalainen ja joku muu perään :) eli hyvin on termit hallussa... Juu... 13 vastakäännös ja 14 valssi. Putken ulostulolle odottamaan....
Vedettiin loppua Heinin käskystä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Ei vaan voinu liikkua, puhua ja ohjata yhtäaikaa :) Kesti siis tovin saada koira taipumaan hypyltä 16 hypylle 17. Ne oli ehkä hieman eri kulmassa kuin paperilla. Mutta hymyssä suin väännettiin ja ai mikä fiilis onnistua... Aivan loistavat reenit sanon minä!!!! KIITOS HEINI!

Sirpa taas toi torstaina Ossin ryhmään oheisen radan. Alkua kokeilin parilla tapaa, mutta paremmin toimi odottaa tuolla 2 (kuvassa) alapäässä. Ottaa vasemmalla yli ja kierrättää siitä 3 takaakierrolle. Sitten saikin kipittää ihan kummasti, mutta hyvin ohjautui myös putkelta hypylle kuusi. Vaikein paikka oli tuo takaakierto 15. Oli muuten meikäläisellä kiire isolla koolla... Sekin toimi loppujen lopuksi parhaiten kun vedin tuolta keppien kautta takaakierrolle mutta siinä jäin itse vähän jälkeen ja putkella elämä oli hankalaa. Tarkoitukseni oli  ehtiä putken "yläpäähän" ja vaihtaa siellä puomin puolelle, mutta koska en ehtinyt niin sitten vaan putken ulostulolta koira kääntäen okserille. Tokihan se oli sillä linjauksella tulossa väärään suuntaan ja pyörähti piruetit ennenkö kääntyi okserille. Puomin alastulo oli hyvä, mutta sielläpä olikin palkkalelu odottomassa.
Rata vedettiin useamman kerran kun kokeiltiin muutamia kohtia uusiksi. Mutta viimeinen suoritus oli jo aika hyvä. Oli siis hyvät reenit myös vanhuksella.

Onnea Ossi

Mamman muru. 
Maailman paras reenikaveri. Ossi, Ossinaattori, Oikarinen täytti eilen 9 vuotta. 
Miten tämä aika näin nopsaan menee...?

ONNEA NIIN RAKKAALLE KARVANASSULLE!

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino