
Hieroskelun jälkeen ajattelin, että koetetaan vielä. Ja niin vaan herra mennä huiteli treenin loppuun ongelmitta. Seuraillaan tilannetta. Kotona on nyt sitten pari-kolme päivää back on track mantteli päällä.
Treenissä hypyt 12-13 oli jostain syystä vaikeita Akille tänään. Siellä tuli pitkästä aikaa sitä hyppäämättömyyttä. Ensin kielsi 12 esteellä. Oliko seinä niin ettei uskaltanut hypätä. Kun hyppäsi niin kielsi 13 hypyllä. Olinko minä taas linjalla? En tiedä. Mutta alennettiin hypyt ja sitten meni ongelmitta ne kaksi.
Toisessa treenissä vaikeinta oli samoilla hypyillä (E+F) tehtävät takaakierrot. Lähti hyvin kiertämään, mutta sitten vissiin unohdin vetää ja lähti suoraan F:lle. Lopulta saatiin sujumaan ja muu rata menikin ihan ok. Mutta jotenkaan Aki ei tänään ollut sellainen oma itsensä, kuin mitä se on viime aikoina ollut. Toivotaan että sunnuntaina olisi herra normaalimpi hopomainen itsensä...
Ossi teki saman radan kuin Aki (A-R, keinu M oli tietenkin vaan käännettynä toisin päin) ja lisäksi höylättiin kontakteja. Ossillakin tänään oli nuo takaakierrot vaikeita. Tai saattaahan se olla että ohjaus oli jo mitä sattui. Muuten oli kyllä hyvin kuulolla, mitä nyt putken väärä pää imi :) Muuten oli tosi hyvää menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti