Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Tunnelmallista Uutta Vuotta!

Joo meillä on sähkökatkos... Kynttilät palaa ja ihmetellään milloin voisi paistaa ruokaa... Mutta onnellista uutta vuotta kaikille.

tiistai 30. joulukuuta 2008

Tottis-tiistai

Niin sitä palattiin joululomalta tottistelemaan... Mukaan lähti lapset (joista 50% nukkui autossa treenin ajan...) ja molemmat pörröt. Ensin Aki autosta ulos katselemaan. Se on kyllä ihme hiihtelijä, kun aika usein seisoo takajaloilla ja potkii ilmaan etutassuilla... Siis kun on remmissä. Haluais tutustumaan kaikkiin ja nameja kerjäämään siis. Aki jäi Kirsin seuraksi kun hain Ossin autosta.
Ossin kanssa tehtiin ihan lyhyt paikallaolo Dixin ollessa hypyllä. Ihan ok kesti - kaula pitkällä tuttuun tapaan. Sitten otettiin seuraamista, käännöksiä ja täyskäännöksiä. Menivät hyvin. Niin ja kiitokset Kirsille lihapullista!!!! Kiireinen omistaja unohti palkat kotiin...
Liikkeestä istu --> ekalla kerralla meni maahan, mutta muut onnistui. Liikkeestä maahan (lumihankeen) meni täysin ongelmitta. Luoksetulokin oli tänään hyvä. Seiso onnistui myös. Pari A:ta otettiin kanssa ihan onnistuneesti.
Seisoskellessamme ja juorutessa piti Ossin vähän jurnuttaa Dixille. En kyllä ymmärrä mitä se nyt tytölle purppasi vai pitikö sen "puolustaa" Akia, joka oli siinä myös...
Aki teki istu ja maahan. Istuu hienosti ja nopeasti, mutta maahan on vielä ihan alkutekijöissään. Täytyy vissiin ottaa se käyttöön ruokaa annettaessa. Sitten Aki seurusteli lisää tyttöjen ja Teron kanssa, sekä kerjäsi lisää herkkuja ;D

maanantai 29. joulukuuta 2008

Maanantaissa taas


Normaalit maanataitreenit Ossin kera. Tänään tehtiin oheinen hyppyrata. Ja siitä tietty pari variaatiotakin. Kulki aika hyvin. Muutamia korkeimmalla olleita rimoja tuli alas ja ensimmäisellä keppisuorituksella ei malttanut loppuun asti vaan lopetti väliä liian aikaisin.
Eniten tänään raivostutti se, että Ossi päätti mennä Leon päälle. Leo sattui sopivasti suoraan maalilinjan takana tokoilemaan, oli siinä toki väliä, mutta meidän herra ampui suoraan viimeistä hypyltä sinne. Ei onneksi tainnut saada kuin karvoja suuhunsa, mutta silti... Kylläpä otti koira selkäänsä. Ja tuntui ettei edes ottanut opikseen.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Möllit ja doggeilua

Tänään oli ohjelmassa Joan kinkunsulatusmöllit (agility) Ossin kanssa. Kirsi lähti meille seuraneidiksi ja videokuvaamaan. KIITOKSET!!! (Videot katsottavissa Ossin sivuilla...) Tuomarina oli Lukkarisen Jari. Ensimmäinen alokasrata oli aika sujuva ja selkeä. En uskaltanut jättää Ossia lähtöön kovin pitkäksi aikaa ja niinpä oma sijoittumiseni radalla ei ollut maailman paras. Siksi kahden hypyn jälkeen Ossi olikin menossa kohti puomia, mutta viime tinkaan sain palautettua suunnan oikeaksi. Ja matka jatkui oikein sujuvasti. Vauhtia herralla riitti ja yllättäen omakin juokseminen oli aikaisempaa helpompaa... Oikeesti voiks se lenkkeily näin nopeesti muka tuntua???? Rimoja ei tällä kertaa tipahdellu (taisivat olla 55 cm:ssä) ja kontaktit oli oikein kauniit ja reilut. JESJESJESJESJEEEEEEES!!! Eli nollatulos ajalla 32,92. Ihanneaika oli 45 sekkaa. Sijoitustahan meille ei sit tullu kun kakkosissa kisaavat ei sijoitu mölleissä. Mutta jos kaikki olis listattu ja ajat laitettu niin oltais oltu kakkosia toisiksi nopeimmalla ajalla ja sillä nollalla.
Alokasrata

Sitten kilpailevien radalle.... Katselin tutustumisessa et hyppyjen 3-4 väli on paha... Ja siihenhän se sit kosahtikin :) Varmaan osittain siksi, et HÖLMÖ ohjaaja lähti suunnitelmistaan poiketen ohjaamaan esteiden oikealta puolelta... Ja osittain siksi että vauhtia oli ja käännösväli melko pieni. Noh väärältä puolelta neloshyppy ja hylsy. Hetken arvoin ennen keinua et korjaanko oikein, mutta sitten jatkettiin suoraan. Loppurata menikin jälleen ihan siististi. Tai no, kepeille oli hankala kulma ja ne aloitettiin ensin toisesta välistä. Korjaus ja matka jatkui. Kontaktit oli jälleen erittäin kauniit, rimat pysyivät ylhäällä ja aika 41,84. Tuloksena siis kuitenkin hylsy. Aika oli tosin startin nopein. Mutta fiilikset oli hyvät starteista. Pikkaisen hätäisesti huikkasin koiran radalle kummallakin kertaa, ettei pääse varastamaan lähdöstä. Mutta muuten koira luki minua hyvin ja erityisesti niistä kontakteista alastuloilla olen onnellinen!!! Ei olla tehty turhaan töitä niiden kanssa. Nyt vaan täytyy toivoa, et möllejä olis tammi-helmikuussa, kun kisaamaan päästään todennäköisesti vasta maaliskuulla.
Kilpailevien rata

Sitten vietiin Kirsi kotiin ja jatkettiin matkaa kaupunkiin. Ossi jäi autoon ja Aki lähti tanskandoggien kinkunsulatuskaupunkikävelylle. Mentiin porukkaa vastaan, kun oltiin vähän myöhässä. Pikkasen piti puhista kun vastaan tuli jotain vajaa kymmenkunta doggia, mutta yhdellä nuuskaisulla Aki oli niiden kaveri eikä pelännyt yhtään. Lenkki meni mukavasti. Pikkumiehellä oli varmaan niin paljon ihmeteltävää dogeissa ja porukassa ettei ehtinyt vastaantulijoillekaan puhista ;) Pikkasen nauratti kun Aki kiipesi aina penkan päälle kävelemään ollakseen samalla tasolla muiden kanssa. Käytiin kävelykadulla ja torilla pyörimässä. Oli hyvä reissu.
Sit mamma kävi viel Arnoldsilla Minnan kanssa kahvilla (kiitos seurasta!!!) ja kotiin päästyä Ossi pääsikin vielä juoksulenkillei skän kanssa. Onpa ollut melkoinen puuhapäivä!

perjantai 26. joulukuuta 2008

*huokaus*

Jouluhan on mennyt varsin tutun kaavan mukaan... Syöty on ihan liikaa (=ÄHKY) eikä paljon mitään ole tehty. Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin. Myös koirat ovat saaneet jouluherkkuja ja se myös tuoksuu aina aika ajoin ;D herrojen pöristellessä...
Tänään pojat vetivät rallia pihassa - ja lopputulos oli tämä:

Hieman oli noita lumipaakkuja herroissa!!! Kuvissa poseeraa Aki, mutta yhtään huonommaksi ei Ossikaan jäänyt. Ja hieman lainehti saunalla kun koiruudet vietiin sulamaan... Mamma kävi yksin lenkillä kun Aki oli noita paakkuja täynnä. Ei olis juoksemisesta tullut mitään. Ossi ehti sulaa illaksi ja pääsi iskän mukana pitkälle juoksulenkille.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Jouluja!!!!

Lunta & agia

Joo, täällä on -pikkasen- satanu tänään lunta. Kiittelin jo matkalla treeniin, et onneksi on neliveto alla... En varmaan ois päässy pihasta pois... Saatika sitten enää takasin muutaman tunnin jälkeen. Vaan mukavahan se on saada valkoinen joulu.
Säätä uhmaten lähdimme Ossin kanssa treeneihin. Tässä on treenien ensimmäinen rata. Rata oli vauhdikas ja tarkoituksena treenata tuota kauempaa ohjaamista (hypyt 4-6 siten, että itse putken toisella puolella ohjaamassa). Ossilla oli taas vauhtia ihan kivasti, mutta tänään löytyi myös sitä ohjattavuutta ja korvat oli myöskin tänään mukana treenikentällä. Oikeastaan kulki ilman isompia ongelmia, niin tänä eka rata kuin seuraavatkin. Jotain pientä tietty oli kuten rimoja alas, välillä lähti kepit väärästä välistä jne... Mutta olin tyytyväinen treeniin ja koiran toimivuuteen. Mammakaan ei hengästynyt niin kovasti kuin aiemmin (voiko kunto kohentua näin nopeesti....????) tai sit se ei juossu täysillä.

Ja kevään ensimmäiset kisat ei sitten toteudukaan... Tarkoitus oli lähteä Varkauteen ystävänpäivänä, mutta tulla tupsahtikin hääkutsu sille päivälle. Kiva on mennä juhliin, mutta kisatauko siis venyy... Täytyypä katsella kisakalenteria uudella silmällä.

Viikonloppu

Noh, viikonloppu oli ja meni... Perjantaina lähdettiin Kuopioon ja majoituttiin koirien kanssa hotelliin. Koirat osasivat olla nätisti eikä kauheasti tarvinnut haukkua käytävässä liikkujiakaan. Ossi on toki majaillut näin ennenkin, mutta Akille tämä oli ensimmäinen kerta. Koirat pitivät vahtia, ettei kukaan vaan yllätä... Huoneen ikkunasta vahdittiin ja tuhahdeltiin kadulla kulkijat :)
Eilen sitten kävin taas Akin kanssa hölkällä. Meni ihan mukavasti ja saimme jonkun ajokoirasta lenkkiseuraakin. Se oli niin ihastunut Akiin et hölkkäili meidän mukana ;D lähes koko matkan.

torstai 18. joulukuuta 2008

Pesupäivä

Mamma kävi taas lenkillä (sairas se on - joo-o), tällä kertaa ihan yksin. En ottanut Akiakaan mukaan sillä se oli oksennellut illan mittaan aika paljon. Mitä lie syönyt ylimääräistä. Mutta ajattelin siis et on parempi ettei se lähde messiin.
Palattuani päätin pestä koirat, Akikin oli talsinut niihin oksennuksiin ja haisi melko pahalta. Ja Ossi nyt haisi taas muuten vaan pahalta :D
Aki taisi olla ensimmäistä kertaa kunnon shampoopesulla. Hieman haraten mentiin, mutta pysyi kuitenkin kiltisti paikoillaan pesun ajan. Pientä piipitystä piti välillä.
Ossi taas tuli pesupaikalle kutsusta ja mökötti koko ajan. Akia kiinnosti Ossin pesu ja herra seisoi vieressä nuuskimassa ja katsomassa koko toimituksen ajan... Pesun ja kuivauksen jälkeen alkoi kauhea takaa-ajoralli ympäri huushollia. Se saatiin loppumaan vasta eristämällä koirat eri huoneisiin... Nyt on puhtaita herroja petikaveriksi - ainakin vähäksi aikaa (noin huomiseen...)

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Lenkillä

JEEEEEEEEEEE!!!!! Mä sitten toteutin sen uhkaukseni ja painuin juoksulenkille... Tai oikeastaan sehän on vielä "hölkkää" mutta kuitenkin kävelyvauhtia huomattavasti ripsakampaa :) Olokin on niin huippu nyt. Ja piti ihan ihmetellä miten sitä sitten jaksoikin juosta. En nääs ole vuosiin tullut muuta kuin sauvakäveltyä. Tästä on nyt vaan jatkettava, niin kesällä on humattavasti ripsakampi omistajakin kentällä.
Lenkillä minulla oli Aki mukana... Teron kanssa se ei voi vielä aikoihin juosta kun sillä lenkillä vauhti on ihan eri. Mutta minun kanssa meni oikein mukavasti se reilu puolituntinen. Ei sen tarvinnut edes kunnolla vielä juosta vaan hölkötteli sekin. Ossia taas en ota, kun sille minun vauhtini ei riitä. Toisaalta vetoapuna sitä voisi käyttää ;D
Aki sai samalla annoksen ihmisiä, autoja, pyöräilijöitä yms. sillä lenkkimme suuntautui tuonne kylälle missä on katuvalot. Ja pitihän sen pöhistä vastaantulijoille, mutta aika hyvin malttaa olla hiljaa kun kaivaa namit ja komentaa istumaan. Ei se mitenkään vihaisesti tai kauhean arasti edes huomauttele. Mutten oikein pääse selvyyteen miksi se "pössähtelee". Nyt iltapalaa reippaalle emännälle ja koiralle.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kentällä

Parin viikon tottistauon jälkeen painelin illalla kentällä Ossin kera, Akin ja lasten jäädessä kotiin - jee!!! Kerrankin sai treenata rauhassa... Tänään oli tehotreenit kun paikalla lisäksemme oli Kirsi & Inca. Ensin otettiin sellainen lyhyt yhteispaikallaolo. Kerran Ossi nousi istumaan, mutta käskystä meni maahan takaisin. Hieman tuntui kuikkivan selkänsä yli metsikköön ja vaikka minne, mutta pysyi sitten kuitenkin.
Sitten heittelin hieman kapulaa, ilman haku tms komentoja. Saatiin todella hyviä kapulanpitoja, joista luovutus vasta kun pyysin!
Seuraamista tehtiin melko paljon. Rytminvaihdoksia, käännöksiä, kulmia ja täyskäännöksiä ja ne meni todella hyvin! Ja seuraaminenkin oli tosi napakkaa. Ja se säilyi, useista pitkähköistä pätkistä huolimatta, hienosti. Perusasento on edelleen hieman hakusessa. Se on monesti hieman vinossa tai pikkaisen väärässä kohdassa, niin että joudutaan korjausliike tekemään. Mutta nyt herra jo taas muistaa sentään istua viereen kun liike pysähtyy ;D
Liikkeestä istu ja maahan ok. Ja pitkästä aikaa tehtiin myös liikkeestä seiso. Alkuun piti pieni kosketus nenään antaa, mutta jo muutaman toiston jälkeen sujui pelkällä käskyllä. Olin todella tyytyväinen.
Luoksetulo on edelleen ihan sairaan nopsa ja innokas, mutta voi sitä asentoa... Istua nakottaa edessä muttei kuitenkaan edessä :D vaan aivan vinossa vasemmalle. Tää täytyis kyllä nyt nopsaan saada korjattua. Viereen kyllä siitä siirtyy livakasti.
Sitten tehtiin toko-hyppyä. Hyvin hyppäsi ilman käsimerkkiä ja kääntyi ja pysähtyi esteen taakse ihan ok. Ja melko hyvin malttoi odottaa siirtymisenikin toiselle puolelle viereen. Muutaman kerran lähti hieman liikkumaan, lähinnä käänsi omaa suuntaansa minun tulosuuntaani. Myös tähän hyppyyn olin ihan tyytyväinen, sillä milloin lie sitä viimeksi treenattukaan...
Kirsi houkuttelee korkkaamaan tokokisoja tammikuussa... Vähän polttelis ja sitten toisaalta taas, aika vähän ollaan sitä nyt treenattu. Katsotaan mihin me päädytään.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Palauttelua vai laiskotusta??


Tässäpä siis päivän treeni yksinkertaisuudessaan... Tai sen 2 eri versiota. Itse taisin vetää viel muutamalla muullakin variaatiolla. Kellään ei oikein ollu paukkuja kunnon radan tekoon joten päädyttiin tällaiseen kevyempään treeniin. Itsellä ainakin oli paikat viel jumissa lauantaisesta tehotempauksesta ja tytöt olivat käyneet kouluttautumassa vielä sunnuntainakin... Vaik hyvä teeni tämäkin. Vaihtelu virkistää. Ossilla oli hyvä päivä ja ohjauksetkin sattui aika pitkälti oikein. Eli ihan hyvin meni ja koira pääsi putkeenkin ohjaamastani päästä ;D. Harjoittelin hypyillä lisäksi takaa kiertoja.
A oli erillisenä esteenä jossa nyt höyläsin remmin ja namien kanssa sitä alastulokontaktia ihan tosissaan. Herran piti malttaa siinä vaikka askeleen-pari otinkin kauemmas. Hyvin meni.

Akikin pääsi jälleen estraadille. Teki putkea ja parit matalat hypyt. Tai varsinaisesti ne ei olleet Akille edes hyppyjä, kun käveli vaan yli noilla honkkelikoivillaan. Putki edelleen jännitti, mutta selvästi vähemmän kuin viimeksi. Sitten herra pääsi leikkimään Rudolfin kanssa ja kivaa oli pentusilla. Myös hevosen kakka maistui leikin tiimellyksessä (YÖÖÖÖÖÖKKKK - arvatkaa kuka EI nuku ensi yönä vieressäni???). Ja ihan lopuksi myös Onni ja Leo liittyivät pentujen kirmailuun... Aki viiletti ihan täpöllä ja välillä löi maihin aivan matalaksi. Kivaa tuntui porukalla olevan.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Kouluttautumassa

Tänään lähdin Ossin kanssa Leinosen Niinan agilitykoulutukseen. Ryhmässämme oli 4 koirakkoa joten hyvin ehdittiin hinkata niitä ongelmakohtia... Tai siis mä ja Ossi ehdittiin - muilla kun meni niin upeasti.... Radalla oli muutamia kinkkisiä paikkoja (kuinkas muutenkaan) ja meitsi joutu kuulkaa juoksemaan... Mä oon ihan puhki nyt. Mutta fiilis on hyvä. Radalla tuli selkeästi ilmi ne mun ja Ossin ongelmat, jotka periaatteessa olen itsekin tiedostanut, mutta miten ihanaa on kun joku oikeesti sanoo ne ääneen ja antaa ne neuvot päälle...
A) Ne käskyt ne käskyt... joko niitä ei tuu ollenkaan (ku ohjaajaa hengästyttää ja se keskittyy juoksemiseen) tai sit ne on myöhässä tai ohjausliikkeet väärään suuntaan...
B) Ohjaaja jättää koiran viennin esteelle kesken liian aikaisin....
C) Ohjaajan rintamasuunta on jotain muuta kuin mitä sen pitäisi olla...
D) Koira on vikkelä ja ohjaaja hidas - tai sit se vaan kompastelee ja makaa maassa pitkällään ;D
E) Kontaktit. No olihan ne jo paremmat mutta Niinalta saatiin nyt vielä parempia neuvoja ja jos sitä alustaa alkaisi treenaamaan....
F) Ja se ohjaajan juoksutyyli... kauheasti kumartelua yms... selkä pitäisi muistaa pitää pystyssä.

Sit tehtiin toiseksi semmonen hyppyhässäkkä. Yks este ei meinannu sit millään mennä vaik muka olin oikeeseen suuntaan (tai ainakin musta tuntui että suunta oli oikea)... Yhdessä vaiheessa otin molemmat kädet ohjaamaan sen ja siit saatto tulla aika koomisen näköistä (toivottavasti just se ei tallentunu Sirkun videolle...). Pikkasen nauratti mutta menipäs yli :D
Sitten Niina kokeili Ossin kanssa saman hässäkän, ja täytyy kyl myöntää et meno oli IHAN erinäköistä kokeneen ohjaajan kanssa. Eihän niil ollu mitään ongelmaa (paitti se keppien pimeä kulma ei Ossilta sujunu ihan nappiin). Huh, on mulla vielä tekemistä. Koira näköjään osaa kyllä, mutta ohjaajan pitäisi nyt kehittyä...

Oli kyllä ihan huippuhyvä koulutus ja antoi paljon. Kiitos Niinalle ja Poksille. JA näitä toivotaan paljon lisää!!! Harmi ettei päästä siihen tammikuiseen Markuksen koulutukseen (pakko se on ihmisen lomaillakin välillä - kai???). Tästä innostuneena laitoin jo Terolle viestiä, et vois alottaa mulle juoksukoulun pitämisen... Vastaus oli "Voin tehdä harjoitusohjelman. Esim. 4 x vko lenkki. mäkivetoja, viivajuoksua, kuntopiiriä ym. Miltä kuullostaa?" Joo, noh ei nyt kuitenkaan hei liioitella, jos pikkasen rauhallisemmalla tahdilla alottas ;D

Tässä vielä radat.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hampaita...

Aamulla kävellä jurskautin kipeästi kiven päälle... Nappasin sen käteeni viedäkseni roskiin... Hetken katselin, että onpas outo kivi kunnes tajusin että sehän oli hammas. Akin hammas... Joko se nyt on niin vanha että nekin vaihtuu??? Tarttis vissiin tutkia suuta ja kattella onko niitä jo montakin lähteny. Paitsi etten mä varmaan edes erottaisi mikä on uusi/vanha/paikoillaan/irti ;D

maanantai 8. joulukuuta 2008

Molemmat treenaa...


Juup. Se iski sitten kisojen jälkeen arki ja treenit... Tänään kentälle lähti taas koko konkkaronkka (boys & dogs). Tytöt oli jo suunnittelemassa oheista rataa, kun mentiin paikalle. Siinä oli kisojen parhaat palat yhdessä sumpussa :) Ossilla oli taas räksytysvaihde päällä. Ja on se vaan kumma, ettei treeneissä varasta... Jätin lähtöön ja pinkaisin juoksuun radalle... Ja herra pysyi maassa tasan niin kauan kuin komento tuli! Argh. Mutta ratahan meni ihan kivasti, siitä vauhdista huolimatta. Jopa tuo putken pimeä pää löytyi ongelmitta. Parikertaa mentiin... Sit toinen treeni...
Päätimme vaihtaa koiria - se se vasta hauskaa oli. On se oikeesti ihan eri ohjata toisen koiraa. Ei tehty pitkiä pätkiä eikä mitään vaikeita. Mä läksin Rekon kanssa ja Ossi meni Veeran kanssa. Ilmeisesti Ossia ei enää haittaa jos joku muu ohjaa (ainakaan tällaista lyhyttä treeniä)... Edellisen kerran kun vanhalla maneesilla koitettiin, niin hetken se meni vieraan mukana ja sit rupes ettiin mua. Nyt alkuun vähä katteli, et mitä hiivattia, miksei mamma lähe. Mutta kun vauhtiin pääsivät niin no problem...

Sit Ossi autoon ja Aki sisään... Nuori herra (noin 4,5 kk ) aloitti nyt agilityn. Ensimmäisenä esteenä putki. Laitettiin se suoraksi ja niin lyhyeksi kuin vaan meni. Alkuun peloti ihan kaameasti, mutta Päiviltä löytyi hyvää makkaraa (mammalla oli vaan tyhmiä Froliceja...) ja sen avulla mentiin sitten jo muutaman kerran läpi. Aluksi vaaaaaaaroen ja sitten vauhti vaan kiihtyi ja reippaasti läpi. Että tästä se lähtee pikkuhiljaa.
Sit autolle mennessä Aki yllätti hyppäämällä ite kyytiin. TÄH???? Siitä on tullu siis iso koira. Pois se on osannu hypätä jo jonkun aikaa. Mutta kyytiin meneminen on ollut ihan kamalaa sen mielestä. Karkuun painelee kun näkee et oltais menossa kyytiin... Tästä lähin täytyykin viedä herra remmissä autolle ja kattoo hyppääkö edelleen itse jos Ossi on jo kyydissä.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Hyllyjä hyllyjä....

Lyhyehkön kisatauon (noin 2 kk) takia aamulla oli ilmassa jännitystä ja vatsanpuruja... Ei ehkä Ossilla, mutta mamma päätti sitten ruveta jännittämään. Ja varmaan tämä tauko vaikutti myöskin ainakin ensimmäiseen suoritukseen radalla... (Mitähän mahtaa ollakaan jännitys helmikuussa kun taukoa tulee vielä enemmän - "pakollinen" tauko, kun kaikki kisat niin kaukana tammikuussa...)
No, mutta volvon nokka osoitti aamulla kohti Kantelesärkkää jossa tuomarina toimi meille uusi tuttavuus Hannele Lummeranta. Ehdin katsomaan ykkösistä maksien kakkosradan loppua... Totesin, että tuomarilla oli tiukat ihanneajat (ainakin ykkösiin!!!) ja melko kiemuraisia ratoja, ei mielestäni niitä tyypillisimpiä ykkösten ratoja...

Noh, mutta sitten rakennettiin kakkosten rata ja yllättäen kaikki kokoluokat tutustuivat rataan yhtäaikaa... Alku oli arvoitus - miten Ossi toimisi... suorassa linjassa 2 hyppyä, pituus ja A:n alla oleva putki. Ja siis putkelle piti mennä ja meillä nuo kontaktit on melkoisia magneetteja. Herra lähtöön ja mitä mitä... Pikkasen varasti jälleen (MURRRRR) mutta suunta oli kuitenkin oikea, joten hanaa vaan. Ja suorahan meni ihan nätisti eikä yritystäkään A:lle. Sitten oli hyppy ja _todella_ paha kulma kepeille. Ja niinpä meilläkin tuli siitä kielto ja saattoipa korjauskin mennä pieleen ja toinen kielto (en ole varma mistä toinen ja kolmas kielto tuli, mutta näin epäilen...). Sitten päästiin todella siististi hypyille 11 ja 12 ja niiden välissä tuli sellainen linjausmoka (tai käsky liian myöhässä tai jotain) että Ossi pyörähti esteen 12 väärälle puolelle ja kielto. Ja kolmesta kiellosta HYLKY... Jatkettiin rata kuitenkin loppuun ja vielä viimeinen rima rämähti alas. Mutta täytyypä sanoa, että WAU mitkä alastulokontaktit herralla oli tänään molemmissa starteissa. Tehty työ on kyllä kantanut hedelmää... Ei tollekaan minkään asteista epäilystä, et ottiko vai ei, kun herra napotti about kaikilla neljällä tassulla kontaktilla napittaen mua "menikö oikein... menihän... saanhan sen kehun..."
A-kisa.

Koira välillä autoon ja mammalle kahvia. Kakkosrata tuntui aluksi melko hankalalta. Enkä vielä startissakaan tiennyt kummalta puolelta A:n kiertäisin kepeille mentäessä... Ja muitakin kompapaikkoja siellä oli. Lähtö oli sellainen kurvi joten otimme sen melkein lentävänä. Eipähän päässyt varastamaan ;D 2 hyppyä, puomille ja wau mitkä kontaktit... Koira kääntyi hypylle ja putkelle todella siististi ja jotenkin vain ehdin leikata renkaan oikealle puolelle. Sitä en vieläkään tiedä miten sen tein... Rengas, hyppy, putki, kepit todella loistavasti. Olin jo ihan ihmeissäni mieten hyvin kulkee... Vielä kun kuunteli hypyillä 10-11 ja tuli oikeasti juuri niinkuin pitikin (eikä ampunut A:lle hypyltä 10). Ja mikä kontakti (en näköjään voi liikaa niitä nyt hehkuttaa!!!). Ja sitten mokaa OHJAAJA. Oli nollat jo niin huulilla ja meitsi huutaa hypyn päällä putkeen... Ja sinnehän se meni - VÄÄRÄSTÄ päästä - mitäs en huutanut 'tässä' ja ohjannut oikeaan päähän. Peeveli. Tämä hylky oli ihan meitsin vika. Rata kulki siihen asti niin siististi, että nyt ottaa pattiin. Vielä kisapaikalla se ei tuntunut mutta nyt... Koira teki just niinkun käskin. Loppu menikin sitten ihan miten sattuu kun ei todellakaan jaksanu enää ohjata sen mokan jälkeen...
B-kisan rata.

Noh, ihan hyvällä mielellä kuitenkin kun koira oli upea, etenkin kakkosradalla. Nyt vaan treeniä, treeniä ja treeniä ennen seuraavia kisoja. Tavoitteeksi voisi laittaa, et jos kolmosiin noustais alle 40 kisalla :D (tai sitten ei, mutta onhan se joku tavoite oltava)

perjantai 5. joulukuuta 2008

Masentavaa...

Niin ne vaan toiset jaksaa... Mamman ja Akin jäädessä sänkyyn (iltavuoroon menossa) iskä pakkasi pojat ja Ossin mukaansa ja lähti kylälle. Lapset ensin hoitoon ja sitten lenkille Ossin kanssa. Olivat hurauttaneet ihan mukavana juoksulenkin ja Ossi oli saanut harjoitella koirien vastaantulemisia useamman kerran. 2 ensimmäisellä kerralla piti vähän muistaa ääntelehtiä, mutta seuraavat 2 menikin jo ihan ääneti ja kauniisti.

Ja sitten. Niinkään masentavaa ei ole, että ne kilpparitulokset tulivat VIHDOINKIN!!! Ja kaikki on edelleen ihan ok. Vaikken mä kyllä mitään muuta epäillytkään. Tulokset numeroina löytyvät Ossin sivuilt faktat-kohdasta... Mutta nyt saa huokaista helpotuksesta kun ukko on virallisesti näiltä osin jälleen terveeksi todettu.

torstai 4. joulukuuta 2008

Extra-agia

Tänään päästiin poikkeuksellisesti ylimääräisiin treeneihin, ennen ylihuomisia kisoja. Niinpä Ossi ja Reko saapuivat vierailevina tähtinä torstain treeniryhmään. Kiitos että saimme tulla!!! Olimme ensimmäiset paikalla ja luulimme jo, ettei alkuperäisenryhmän jäsenet tulekaan, mutta saatiinhan sitä seuraakin lopulta. Tehtiin sellainen lyhyt ratapätkä, jossa oli hyppyjä, putkia, rengas, kepit, keinu ja A.
Eka treeni:
Toka treeni:

Olihan tuolla Ossilla taas vauhtia, mutta silti treeni sujui hyvin. Vauhdista huolimatta malttoi kuunnella ja jopa A:n alla olevaan putkeen päästiin juuri niinkuin pitikin, eikä koira juossut A:lle - niinkuin olin etukäteen ajatellut. Kontaktit meni aika hienosti. Aluksi tuli taas hieman liian ylhäältä loikaten, koski kuitenkin, mutta niin vaan palautettiin alkuun ja otettiin uudelleen. Lopussa rupesi jo kestämään hyvin etutassut maassa, takatassut kontaktilla vaikken ollut ihan vieressäkään... Toivotaan, että herra muistaa oikean suorituksen vielä lauantainakin.
Rimoja rämähteli vaihteleva määrä maahan, riippuen millaisessa kulmassa hyppy oli herraan ja vauhtiin nähden... Olin laittanut nääs ne treenin vuoksi korkeimpaan mahdolliseen. Mutta pysyi ne myöskin aika ajoin tosi tiukoissakin kurveissa hyvin ylhäällä. Tuntuu vähän riippuvan siitä miten koira "hosuu" kiireellä eteenpäin.

No, mutta treenistä siis hyvä mieli ja iloisin mielin korkkaamaan oikein tosissaan niitä kakkosten kisoja... Ne ekat kun meni niin plörinäksi - sen nousunollan jälkeen kun jouduttiin hieman odottelemaan. No senhän tiesi millä mielellä koira on... Katselin myöskin kevään kisakalenteria ja harmikseni huomasin ettei tammikuussa ole yhtään lähellä olevaa kisaa. Helmikuun puolessa välissä vasta. Tullee siis about parin kuukauden kisatauko. No, koetetaan treenata sit tosi ahkerasti se aika.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Kaupunki-tottista

Niin, siinähän se otsikossa poikien treenit tulikin... Aki suoritti ekan osuuden ja Ossi toisen. Olimme siis kentän laidalla ihan ajoissa ja lähdin Akin kanssa hipsuttelemaan siihen läheiselle pyörätielle - vai mikä se nyt oli - ja katsomaan millaista se pöhinä vastaantulijoille on. Vastaamme tuli kävelijöitä, pyöräilijöitä ja tien toisella puolella koira. Takaamme yllätti pyöräilijä ja lenkkeilijä. Kyllähän se niille vastaantulijoille rupesi tuhahtelemaan heti kun ne havaitsi, mutta nami kädessä sain kyllä huomion kiinnittymään ja pöhinät loppumaan. Komento istu ja namia nassuun. Hyvinhän se ihan meni. Kentällä Aki moikkasi tyttöjä ja Dixiä. Se olikin ihku likka vaikka alkuun piti vähän luimistaa... Sitten olisikin jo pitänyt päästä oikein tosissaan telmimään. Telmimään ei päässyt, mutta istu-treeniä ja kontaktia hieman otettiin.

Aki autoon ja Ossi estradille. Kenttä oli märkä, sohjoinen ja paikoin liukas. Suomeksi siis hengenvaarallinen ;) Tehtiin ihan perusseuraamista käännöksineen. Ne meni ihan hyvin lätäköistä huolimatta. Liikkeestä jäävät meni ihan ok, maahanmeno vaan oli melkoisen hidas ja vaati 2 käskyä. Mutta meni. Luoksetulo on innokas mutta asento edelleen vino. Voi voi. Mitähän sille tekisi? Kapulaa noudettiin tänään hienosti. Ensin sillä vähän leikittiin ja sitten vaan nakeltiin. Ei mitään asentoja, kunhan vaan luovutusta treenattiin. Ja vain kerran sylkäsi luovuttamatta. Muuten tosi kivasti ja riittävän kauan piti kapulaa, hieman jäysti kyllä... Paikallaolossakin kesti hienosti, vaikka maa oli märkä ja kylmä. Seisoin tosin kasvot koiraan päin. Sitten otin vielä pienen hetken niin, että itse siirryin koiran taakse. Se oli Ossista kovin outoa ja kovasti rupesi nuuskuttelemaan maata ja venyttelemään kaulaa... Mutta edelleen pysyi.
Jäin vielä seuraamaan likkojen pelastuspuolen treenejä... Kivaa touhua. Voi voi kun olisi aikaa Ossinkin kanssa ottaa. Tai lähinnä kyse on siitä, että lähiaikoina kun pitää treenailla lapset kentällä mukana, niin ei taida voida iltamyöhällä kovin monena iltana treenata...

Bellavitaa

Tänään oli koirani päättänyt pitää kaunistautumishetken. No, kyllähän sitä turkkiin on ennenkin rasvaa hierottu, mutta hieman halvempaa ja tuoksutonta... Aki oli ottanut saunalta Bellavita tuubini (joka muuten OLI maan mainioin kasvonaamio ennen saunaa) ja järsinyt sen reikiä täyteen. Korkkikin oli saatu auki ja rasvaa lattialle. Ilmeisesti tämä kaikki oli tapahtunut vain hetkeä ennen tuloani tai sitten rasva oli Akista todella pahaa, sillä kauheasti sitä ei oltu vielä ehditty levittää lattialle.
Mutta tuubi on siis reiitetty täyteen ja mamma joutui nakkaamaan sen roskiin :( Hyvästi kasvonaamioni. Mitähän herra seuraavaksi kokeilee: shampoota vai karvanpoistoa :D

maanantai 1. joulukuuta 2008

Viimeistelytreeniä

No niin. Alkaa taas olla kaik mahdollinen tehtynä lauantain kisoja varten... Tai siis voisihan sitä tehdä vaikka mitä vielä, mutta kun ei ole enää treenivuoroa. Tai katsotaan jos torstain ryhmä lupaa käydä parit kontaktit vielä vetämässä... Näköjään kisatauko teki tehtävänsä ja meitsi jännittää jo ihan simona.


Ensimmäinen rata numeroin, toinen viivalla ja kolmas treeni kirjaimin.

Ensimmäisessä treenissä Ossi kävi tooooooooooodella kierroksilla. Mutta mennä "tepsutteli" aika mukavasti kuitenkin. Tosin puomin alastulon loikkasi melkoisen korkealta. Kuumuminen tuntui taas turhana räkyttämisenä radalla ja ylimääräisinä kierroksina esteiden edessä ja muutaman ylimääräisen esteen suorittamisena. Yllättävän hyvin taipui koira renkaan jälkeen hypylle, eikä ampunutkaan keinulle. Muutenkaan ei tälla radalla kauheasti huomautettavaa...

Kakkosradalla tulikin sitten joka kerta rima nro 2 alas, ja aika moni muukin... Herra räiski niitä matalaksi ihan tosissaan. Muuten oli ihan ok, pitkistä juoksusuorista huolimatta, niitä kun olin pelännyt eniten... Kerran livahti putken väärään päähän.

Kolmas treeni oli ihan vaan sellainen mukava vauhtirevitys loppuun. Se itse asiassa sujuikin ihan mallikkaasti kontakteja myöden.
Nyt vaan odotellaan lauantaita ja pelätään pahinta ;D Mua hirvittää nyt oikeesti, että mitenköhän kauheesti tolla hurtalla onkaan extraenergiaa... Tarttis panna Tero sen kanssa kympin lenkille aamulla ennen kisoja. Tai jos hangesta on mitään jäljellä (koko päivän satanut vettä - tyhmää!!!) niin heitellä frisbeetä sinne pari tuntia ja Ossihan hakee...

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino