Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 6. kesäkuuta 2013

Torstai on toivoa täynnä - vai?

Tämmöstä rataa pukkas Ossin treeneihin. Paitsi tuo muuri oli ihan normaali hyppy. Mentiin parissa pätkässä ja lopuksi kokonaan. Hieman tipahteli tänään rimat... 4 hyppy oli sellaisessa kulmassa, että meinasi kaahailla ohi. Samoin 15. Muuten oli oikeestaan aika mukavaa menoa.

Mulla oli myös Aki mukana ja tein silläkin saman. Eka puolikas oli taaaahmeeeta. Toka puolikkaalla alkoi taas hypyistä kieltäytyminen. Tässä kohtaa multa oli päästä itku ja uhkasin tehdä koirasta rukkaset... Mieli maassa koira autoon. Päätin kuitenkin tehdä ihan viimeiseksi koko radan. Rimat pudotettiin 55 cm. Ja hei. Se veti koko pätkän. Paitsi tuon hypyn 15 ohi tuli kun kulma oli paha, mutten jäänyt jauhamaan. Mutta masentaa silti. Ensi viikolla ois kisat ja taas se aloitti tämän... Onko sillä rimakauhu? Vaikuttiko ulkokenttä??? Vai mikä tässä nyt taas mättää. Ei nyt oikein oo kisafiilis Akin kanssa päällä tämänpäiväisen jälkeen...

Treenin jälkeen kävin vielä hallin puolella ottamassa Ossin kanssa kontakteja naksun kanssa. Tänään ne oli taas hyvin hanskassa... mutta onkohan kisoissa hanskat taas hukassa... Nooh, sen näkee sitten. Ossi on kyllä melko varma tapaus sen innon suhteen. Mutta ohjaajalla on nyt melkoinen masennus päällä. Haluu uuden pennun kasvamaan, kun yks alkaa olla eläkeiässä ja kakkosesta ei tuu kunnon aksakoiraa ei sit millään...

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino