Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

lauantai 8. helmikuuta 2014

Reenattiinhan me männä viikollakin...

Joo. Oli sitten taas vähän kiirusta viikolla, enkä ehtinyt päivittämään... Tiesin jo valmiiksi, etten torstaina ehdi Ossi treeneihin kun oli poja kuskausta sen treeneihin... Joten otin molemmat poitsut keskiviikkona Akin harkkoihin.
Tämmöstä rataa tehtiin. Yllätys oli, että ykköseltä melkein kaikki ryhmän koirakot valuivat tuon kakkosen väärin päin. Eli tarkkana sai olla. Välistä vetona kakkoselta kolmoselle. Neloselle saatoin Akin takaakierrolle oikealta ja sitten väistin vasemmalta esteen ja otin koiran siitä minun ja esteen välistä. Tämä kun toimii Akilla parmmin kuin tiukka kannakkeen kierto tuosta oikealta . Kasilta ysille piti vetää myös tarkasti ettei hypännyt ysiä väärin päin. Loppu sujuikin ihan ok. Jossain kohdassa otin liian löysästi koiran haltuun ja se valui väärälle puolelle. Taisi olla tuo hyppy 16. Hyvät treenit. Akilla.

Ossi taas oli ihan omaa luokkaansa ja ihan erilainen radalla kuin Aki. Alku oli huomattavasti sujuvampi -yllättäen- kun menikin tuonne kakkosen taakse (keppien puolelle siis) ja työnsi Ossin takaakierroille. Kolmosella piti vaan uskaltaa pinkoa lujaa ja ehtiä ennen koiraa, jotta sai sen otettua oikealla kädellä ja lähettää tuonne nelosen takaakierrolle. 17-18 kohdilla mamma oli jo niiiiiiin hapoilla että tuo 18 takaakierto tuotti tuskaa, en meinannut millään ehtiä työntää sitä sinne. Mutta niin vaan kivasti toimi Ossikin radalla.
Kai tässä pitäisi alkaa taas kisakalenteria katsella molemmille...

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino