Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kaksi yhdellä iskulla


Tänään oli minun vuoroni koutsailla treenit. Tällaisen humputuksen nykäisin kasaan. Takaakiertoja, välistävetoja/työntöjä, pimeä putki jne. Sama ratahan tietenkin tehtiin myös käänteisesti. Ja piirrustuksesta poiketen A:n tilalle laitettiin puomi. Tuli pari pidempää vientiä kun hyppyjen määrää ei kuitenkaan lisätty.
Olin myös varannut treenien jälkeen tunnin jotta pystyin treenaamaan vielä omat haukut ja vieläpä molemmat. Huominen ilta kun menee hallituksen kokouksessa ja viikonlopun reissun valmisteluissa... Aika kivasti kulki hurtat vaikka oli vaikea keppikulma, etenkin siinä käänteisesti tehdyssä radassa. Ossilla oli taas aivolohkot nurin ja pyörähteli ihan omituisesti ennen kolmatta välistävetohyppyä. Tai sitten ohjaaja teki jotain todella outoa saadakseen kääntymään koiran ympäri ja vielä "väärin päin" ennen hyppäämistä. Vitonenhan siitä ois kisoissa napsahtanut. Mutta ai miten kivasti ne kontaktit tänään vanhaltakin herralta sujui. Ohjaajalla oli oikein hyvä mieli treenin jälkeen. Oli siis kaksi yhdellä iskulla ilta: koutsaus ja treenit, sekä molemmat hurtat yhden sijaan...

Mutta tää blogi on vissiin taas muuttunu, kun kuva läpsähtää tohon keskelle ylös enkä saa valita sen paikkaa. Tai sit blondi ei vaan taas tajua... Ei pitäis blogin "ylläpitäjien" muuttaa mitään asetuksia, kun emäntä heti sekoo eikä saa kuvia kohdalleen :) Viikonlopuksi lähdetään reissuun ja tälä kerralla piti saada koirat hoitoon. Mammaa kyllä vähän jännittää mitenkähän niillä niille uudessa paikassa menee? Kun muutenkaan niitä ei ole paljoa tarvinnut hoidoissa pitää kun melkein joka paikkaan ovat saanet tulla mukaan... Vaikka hyvinhän niillä on mummolassakin sujunut. Mutta saahan mulle silti tulla ikävä ja vähän jännittää?

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino