Putkihulluttelua

Kyllä, putkia niin että pyörryttää... Ohjaaja meinasi jo ekassa treenissä (vaaleat ympyrät) unohtaa miten noi putket menikään... Päätimme laittaa niihin oikein numerot. Ai mitenniin treenaamassa dementikkoikäiset?? Ekassa treenissä piti pikkasen Ossin kysyä et menenkö oikeasti putkeen vaikket sä liiku...? Toka suoritus sillä radalla olikin ihan todella sujuvaa menoa, kun ohjaaja sijoittui putkilla pikkaisen paremmin ja ohjasi selkeästi.
Seuraavaksi kirmattiin ruskeat pallot ja lopuksi neliöillä merkattu treenit. Pitkästä aikaa oli ihan kiihdyttelysuoraakin. Ossi oli hyvin mukana, eikä kovin montaa kertaa edes valinnut väärää putkea. Olisiko joka vain yhden kerran livennyt hanskasta. Oli ihan loistavaa hurlumhei menoa. Koira hyvin kuulolla. Ja ohjaajakin ehti.
Treenin lopuksi otettiin ihan yksittäisenä muutama A ja alastulolle kunnon jarrutus. Näitä kontakteja tehdään nyt kyllä joka kerta vaikkei niitä itse radalla olisikaan... Jospa ne sitten kisoissakin osuisi kohdilleen.

Blogin seuraajat tietävät, että emäntä on valitellut kantapäätään tässä taannoin. Hellä se on vieläkin mutta aamulla pääsee jo irvistämättä ja itkemättä liikkeelle ja treeneissäkin pystyy juoksemaan kun muistaa laittaa sen tuen jalkaan ja riittävän väljän kengän mihin se mahtuu. Että eiköhän tämäkin vielä ilokosi muutu. Siis kiitos Thermoskin-tuet!