Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Luulot pois

No niin... Mentiin sitten illalla tottistreenikentälle iloisella mielellä vähän treenailemaan... Ja apua! Luulot pois heti alkuun ;D Kaikkien piti suorittaa BH-kokeen kaavio, jotta vetäjä näkee millä tasolla ollaan.... HUH HUH! Voisiko sanoa, että hieman hävetti... No, omaa saamattomuuttahan se on kun ei olla treenailtu, mutta silti...

Vuoromme alkoi Ossin paikallaololla... Jätin varmuuden vuoksi liinaan enkä poistunut itse kauhean kauas mutta olin kuitenkin selin. Pysyi aika hyvin. Kerran piti komentaa kun nousi ja jonkin verran ryhmäläiset naureskeli, kun Ossi oli kuikuillut kaula pitkällä mitä tapahtuu....

No, sitten vuoromme kaavion suorittamisessa (nolo, nolo, nolo.....). Kytkettynä seuraaminen ei sitten ollut seuraamista ollenkaan, kunpahan nuuskutteli ja kaikki ympärillä kiinnosti enemmän. Täyskäännökset oli ihan syvältä (ok, niitä ei kyllä olla treenattukaan yhtään), samoin nopeuden vaihdokset seuraamisessa. Ja henkilöryhmässä nuuskutteli mielummin niiden muiden taskuja kuin seurasi ;D
Mutta kun pysähdyttiin, niin otti sentään upean asennon ja juuri oikeaan kohtaan viereen...
En seurauttanut irti kuin pienen pätkän, sen jossa jätetään liikkeestä istumaan, palataan koiran viereen, seurataan ja jätetään liikkeestä maahan ja kutsutaan luokse. Se sentään onnistui ihan kivasti. Nyt seurasi jo paremmin, ja jäi käskystä istumaan vaikka usein lötsähtää sillä käskyllä maahan. Pysyi hyvin paikoillaan myös paluuni ajan. Myös liikkestä maahan sujui ja kesti paikoillaan. Tosin tänne käskystä nappasi suoraan perusasentoon vierelle kuten tokossa ;D vaikkei sitä olla erikseen opeteltu. Mutta monesti nykyään muutenkin kun komentaa istu, niin Ossi tulee vierelle istumaan eikä tipahda istumaan sillä kohdalla missä on käskyn saatuaan... Noh, vetäjä hieman naureskeli, että tässähän täytyy aloittaa "loppuhan sujui ihan kivasti..." Niinpä. Työtä siis riittää, mutta koska olemme näin pohjalla niin suuntahan on vain ylöspäin! Seuraavan kerran treenataan jo tiistaina joten eiköhän tää tästä. Ja kunhan nyt nähdään miten edistytään, niin ehkä meidät nähdään syksyllä BH-kokeessa...

Kotipihassa otettiin vielä seuraamista lyhyissä pätkissä ja patukka kädessä. Sillä palkka hyvän suorituksen jälkeen. Meno oli hieman pirteämpää (kun ei tarvinnut ympäristöä nuuskutella) mutta osittain jätätti melko taakse, mutta tulipa kuitenkin. Tekee kyllä hyvää treenata pitkästä aikaa muuallakin kuin kotipihalla, jos vaikka oppisi olemaan nuuskuttelematta ihan kaikkea treenien aikana. Hmmm... No nyt vaan lukemaan sääntöjä, että mitä sitä ruvetaan opettamaan... Tiistaita odotellessa...

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino