Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

perjantai 27. marraskuuta 2009

Tuloksia kilppareista

Tänään jännitin ihan tosissani tuloksia eilisistä kilpparikokeista. Mutta iltapäivällä sain huokaista helpotuksesta, kun eläinlääkäri soitti ja kertoi hyviä uutisia!!! (ja tuloksethan on kokonaisuudessaan poikain kotisivuilla kohdassa faktat)
Akin tulokset oli ihan todella loistavat. Ossillakin oli hyvät, tosin T4 arvo oli hieman alle rajan (raja 17-53) ja Ossilla oli 13,4 nmol/l. Vanhoihin rajoihin se olisi vielä mennyt, ne kun oli 12-40. Mutta melko tasaisesti herra pitää arvonsa, sillä vuonna 2007 oli Ossilla suht sama lukema. TSH oli kummallakin todella hyvä ja "suhteet" kohdillaan. Akilla huomattavasti isompi luku kuin Ossilla, mutta Ossilla taas oli suht samat lukemat kuin viimeksi vuosi sitten - ja ihan suosituksten mukaiset. On niin huojentunut olo. Tosin vielähän niitä TgAa tuloksia pari viikkoa odotellaan ja jännätään.

Tuosta Ossin alakantista olevasta T4 arvosta keskustelin jonkin aikaa eläinlääkärin kanssa. Mutta hän ei ollut ollenkaan huolissaan ja sanoi, että koira on ihan terve, sillä tuo T4 on vain "hetkellinen pitoisuus" elimistössä johon vaikuttavat todella monet asiat kuten mm. hormonit, verensokeri ja kantajaproteiinien määrä. Eli pelkästään tämä arvo ei aiheuta jatkokontrolleita eikä aihetta huoleen. Ei siis hälyyttävää Ossillakaan. Lääkäri sanoi, että vasta sitten pitäis olla huolissaan jos TSH on yli 0,5 ng/ml (sillä tämä arvo kertoo kilpirauhasen vajaatoiminnasta) ja T4 alle 10 nmol/l.

Ja täten siis todettakoon, että terveitä ja reippahia poikia :)

Edit: Ja seuraavan löysinkin sitten jäljestäpäin yhdistyksen sivuilta:
Tutkimustulosten tulkintaa
Poikkeamat viite-arvoihin T4-arvoissa voivat johtua fysiologisista tai biologisista tekijöistä. Tähän voivat vaikuttaa esim. muut sairaudet, lääkitykset ja ikä. Pelkästään poikkeava T4-arvo ei viittaa kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tämän takia sellaisten koirien tulokset, joilla on poikkeamaa vain T4-arvoissa kirjataan terveiden listalle.

Positiivinen TGAA -tulos, tarkoittaa sitä, että koiralla on suuri todennäköisyys sairastua jossain vaiheessa elämänsä aikana kilpirauhasen vajaatoimintaan. TGAA-positiivista koiraa tulisi seurata kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden varalta sekä tutkia kliinisesti sekä laboratoriomäärityksin 6-12 kk välein.

Jos koiralla on poikkevat T4- ja TSH-arvot sekä poikkeava T4/TSH-suhde, viittaavat nämä tulokset kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta diagnoosiin vaaditaan poikkeavien laboratorioarvojen lisäksi kliiniset oireet.

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino