Maanantain liitoa...

Eilen lähdettiin mukavalla mielellä, joskin hieman väsyneinä (mamma ainakin) treeniin. Mutta oli kiva kuulla aamulla, ettei Ossista löytynyt mitään isompaa. Se helpotti kummasti. Illan keli oli, ah niin hiostava, kenttä edelleen märkä lätäkkö ja pikkaisen ripsautti treenatessa rapaakin päälle... Kotona katselin peilistä ja naureskelin kun oli kuraa siellä täällä... Eli vauhdikkaat treenit siis.

Alla treenit vasemmalta oikealle:

Eka radalla ei ollut Ossin kanssa ongelmia. Yllättävän hyvin tuli lopun hypyt putken jälkeen, vaikka itse olinkin vielä puomin väärällä puolella ohjaamassa. Mutta Ossissa on juurikin se irtoavuus plussaa. Kontaktejahan sitä taas piti muistutella, kun ei malta pysähtyä alastulolle kunnolla. Toki eilisellä menolla olisi vitoset kisoissa vältetty, mutta kun ne treenataan kunnolla niin pysäytys on meille ainoa oikea tapa tehdä treenissä.
Akin kanssa juoksin esteet 1+2 oikealta (Ossin kanssa ei toivokaan ehtiä puomin oikealta puolen... eli sen kanssa mentiin vasemmalta), ohjasin putkeen. Ja koska Aki on puomihullu, niin A:lle menon kanssakaan ei ollut ongelmia, vaikka itse olikin puomin takana ja ehkä himpun jäljessäkin... Loppu sujui Akillakin ihan ok. Tosin ohjaaja hieman oikoin loikkien puomin kontaktin yli, ehtiäkseen ohjaamaan junioria. Sitä kun tarvitsee saatella hieman paremmin esteille.

Kakkosrata sujui Ossin kanssa kuin unelma. Ei ongelmia. Ja hyvin hyppäsi esteet 8+9 vaikka ohjaaja oli armottomasti jäljessä... Olisinko ollut vielä lähempänä keinua kun koira paineli jo putkessa....
Akilla oli ekaksi lentokeinu. Hölmö kun ei muista, että se keikkaa. Ja sitten se olikin taas hieman pelottava este... Pari kertaa hyppäsi keskeltä alas. Lopulta saatiin pari ihan onnistunutta keinua. Muutoin sujui kakkostreenikin hyvin. Aki on ainakin toistaiseksi hieman hitaampi etenijä kuin isänsä. Ja tämähän sopii ohjaajalle, kun pysyy paremmin mukana ja ehtii ohjaamaan.

Oikeastaan viimeinen rata meni molemmilta koirilta ihan hyvin. Ossilla vauhdilla, Akilla oli ehkä havaittavissa jo jotain kyllästymistä, kun putkellekin piti käskyttää useamman kerran...
Tänään oli mukava huomata, että Aki kesti hieman paremmin äänenkäyttöäkin (lue ärräpäitä ohjaajan hermostuessa), eikä lamaantunut ihan totaalisesti väärän suorituksen jälkeen karjaistessani. Jossain välissä Akilla oli riiviöhetki, eikä herra meinannut mennä putkeen - ei sitten millään! Hän vaan hyppäsi yli ja jatkoi kohti seuraavaa estettä =D Ah näitä vilivilperttejä...