Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 8. maaliskuuta 2012

Hyppyjä kuntoon

Tänään oli hyppytekniikkaa luvassa. Hyvä niin, sillä oma kunto ei ehkä olisi kestänyt vielä juoksemista. Etenkin kurkunpää ottaa nokkiinsa hengästymisestä.
Eli ihan yksinkertaisesti laitettiin 5 hyppyä melko lyhyillä väleillä, rimat 35 senttiin. Palkka odotti hyppyjen takana.
Seuraavassa treenissä samat esteet mutta joka toinen korkeampi. Kolmannessa treenissä otettiin 4 hyppy pois välistä. 3 ekaa oli matalaa ja viides sitten korkeampi.
Kumpikin koira suoriutui mainiosti. Aki ensin arasteli lähtemistä kun itse en liikkunut mihinkään, lähetin vaan matkaan. Mutta koska hoksasi saavansa palkkaa niin alkoi vauhti ja irtoaminen löytymään :) Hyvin herrat hoksasivat rytmittää hypyt. Vikassa treenissä Akilla rupesi olemaan kiire palkalle ja venytti melkoisella loikalla viidennelle hypylle, jättäen väliloikan kokonaan pois. Mutta pääsi kuin pääsikin riman yli pudottamatta.

Lisäksi Akin kanssa otettiin pikkaisen näyttelytreeniä ja likat kopeloivat koiraa ja tsekkasivat hampaita. Minä hullu, kun menin ilmoittamaan Akin missikisoihin. Ikuna se ei oo ollu ja voi melkolailla arastella, mutta parhaamme käymme tekemässä.

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino