Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 11. heinäkuuta 2013

Mamman murukka

Ossin treeni-ilta paussin jälkeen tarjoili koiran joka oli kuulolla, otti kontaktit nätisti ja käyttäytyi muutenkin asiallisesti. Olipa mukava treenata sellaisen murusen kanssa... Mutta kuten eilen totesin niin kyllähän ne treeneissä osaa...

Sirpa loihti meille oheisen radan. Alku oli kepeille asti jostain kisasta kopsattu ja loput sovellettiin.
Ensimmäinen kompa oli 5 hypyllä. Jos oli yhtään myöhässä niin koira hyppäsi hypyn takaisinkin. Vaihtoehtoja oli monia, mutta hitaalle ohjaajalle ja nopealle koiralle olikin miettimistä mitä tekee vai meneekö ihan munkilla :)  Ossi onneksi hyppää melko pitkälle, joten aika luontevasti meni ilman isompia muuveja tuolta pituuden puolelta kuutoselle. Mutta toimivia olisi ollut mm. niisto ja "bäkläppi".
Puomille tulokulma oli haastava, samoin pituudelta kääntö A:lle. Tai ainakin niissä piti olla tarkkana.
Loppu olikin aika sujuvaa mutta pinkoa piti ihan tosissaan. Ja etenkin sen huomasi toisella kierroksella kun ohjaajaa hapotti loppusuoralla niin, että vauhti hiipui ihan kokonaan... Tartteisko mun päästä johonkin juoksukouluun ja kunnonkasvatuskurssille?

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino