Eilen oli vuorossa Joensuun kisat, viimeiset kisamme PoKS:n riveissä. Haikeaa... Tänään tulikin jo tieto, että edusteusseuramme on vaihdettu. Varsin nopeaa toimintaa liitolta, kun eilen illalla lähetin sinne ilmon asiasta :)
Aamulla kävin Ossin kanssa pyörälenkillä, pahimmat höyryt pois ja lihakset lämpimiksi sellaisella reilun puolen tunnin ravilla. Ei siis menty täysiä mutta tasaisella, reippaalla vauhdilla. Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan ikävä springeriämme ja valjaita jotka ovat jossain... Ihan kauheeta menoa normipannalla ja venyvällä taluttimella. Mutta selvisimme hengissä. Sitten mantteli päälle ja kohti kisapaikkaa. Ehdimme katsomaan ykkösten hyppyradan. Sitten saikin jo jännittää 3 omaa starttiamme.
Huom. Ratapiirrokset tuomari Anne Saviojan www-sivuilta!!!
Annella on tunnetusti mukavia ratoja, melko tiukoilla ajoilla. Tai ainakin me ollaan aina niistä tykätty, sopivat meille kun eivät ole ihan pelkkää juoksusuoraa...
Ensin mentiin C-kisa, joka oli hyppyrata. Ossi pääsi autosta vasta hieman ennen starttia. Oli ihan coolisti odottamassa, mutta kun lähdettiin lähestymään lähtöviivaa, veti Ossi ihan sikana, hyvä että käsissä pysyi... Tässä vaiheessa minua alkoi hieman hirvittää, että mitäköhän räiskintää on luvassa... Lentävällä startilla lähdettiin ja ohjaaja jäi kuin nalli kalliolle. Mutta sehän kuunteli ja ohjautui tosi kauniisti. Tosin putkella 9 mentiin sisään väärästä päästä (huolimattoman ohjauksen ansiosta...) Hylky. Sitten putosi vielä yksi rima, muistaakseni renkaan jälkeen. Pituuden Ossi juoksi ohi, kun ohjaaja ei ohjaa...murr... Korjattiin. Mutta meno oli todella loistavaa! Tykkäsin.
Seuraavaksi oli B-kisa, normi agirata. Radan loppuosassa oli minusta ennakkoon ajatellen pahin paikka, kun putkelta 16 piti saada koira hypylle 17, ja itse olisin todennäköisesti vielä kaukana puomin takana huutelemassa "hyppääääää". Mutta hei! Sehän sujui. Monestikohan olen sanonut ettei pitäisi arvella ennakkoon mitään :) Starttia odotteli taas rauhassa, mutta veti. Vaan millä saisi koiran kestämään kisoissa startissa??? Pääsisi ohjaaja vähän matkaa eteen... Rata sujui tosi kauniisti. En millään meinaa uskoa sitä koiraa Ossiksi, koira joka ei räiski ihan omaa rataansa vaan kuuntelee ja tekee kuten ohjataan. Onkohan se tulossa vanhaksi vai alkaako yhteistyömme vihdoinkin sujua...? HEH! No mutta yksi rima tipahti ja A:n alastulo missattiin nipin napin. Muuten tosi nätit kontaktit ja rata. Putki 9 oli jälleen väärästä päästä, mutta nyt se sujui ihan ok. 10 virhettä. Sijoitus neljäs.
Viimeisenä startattiin A-kisaan. Tästä pääsin näkemään videon ja voi tsiisus... Ohjaaja lyllertää ihan toooooooosi hitaasti kun lähtöä katsoo. Koira ampuu kuin tykin suusta. Puomin jälkeen hyrräsi hypyn edessä... Ohjaaja oli menossa jo liikaa oikealle, kohti seuraavaa estettä ja Ossihan tuli mukana. Viitonen. Huono korjaus ja kielto samalta hypyltä, toinen viitonen. Vielä rima 8 tuli alas, joten 15 virhettä. Sijoitus kahdeksas.
Vaikka tänään tuli rimoja alas, eikä sijoitukset olleet kovin kummoisia (siis myönnettäköön, että johan se seuraava nolla maistuisi makealle...) niin tykkäsin menosta ja oli kivaa!!! Nyt tulee pienoinen treenitauko kun muutetaan paikkakuntaa. Heinäkuun alussa sitten taas messissä. Kisoja suunnitellaan sitten loppukesälle taas. Ja tiedä vaikka Akikin pian starttaisi...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti