Niin ne oli siis maanantaina viimeiset agitreenit Pohjois-Karjalassa. Mamma pääsi vähän helpommalla kun Veera halusi treenata Ossin kanssa. Ja meno oli kyllä sellaista, että ellemme muuttaisi olisi Veera saanut Ossista treeni- ja kisakaverin. Sen verta vauhdikasta menoa kun ohjaaja ehti pinkomaan koiran tahtia... Hyvin sujui. Ei mainittavaa... Paitsi se miten LOISTAVASTI Ossi hakee kepit. Ei tämä voi huokaista kuin WAU! No olenhan mä puolueellinen oman koiran suorituksesta kommentoimaan, mut silti ;D Hieman malttamattomuutta oli saattaa kepit loppuun, jos ohjaaja jarrutti tai oli edellä. Sitä keppien loppuun tekemistä, itsenäisesti, pitäisi siis treenailla enemmän.
Kauheasti ei jaksanut keskittyä (itse) sunnuntain kisoista johtuen ja kun mielikin oli hieman haikea...
Aki teki kanssa hyvän treenin. Se hoksasi jopa kepit nyt hieman paremmin. Ohjaajan ei tarvinnut peruutella niillä. Radalla oli paljon hyppyjä, putkia, puomi, keinu ja kepit. Itsenäisessä treenissä oli A ja rengas. Akin kanssa höylättiin rengasta ihan reilusti. Radalla keinu jälleen hirvitti ja ryömien tultiin, muttei kuitenkaan kesken loikannut alas. Hieman alkaa jo irtoamaan paremmin etenkin putkella ja sopivasti oleville hypyillekin. Tästä on hyvä jäädä pienelle treenitauolle nyt molempien kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti