Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Se ois siinä sitten...

Vapaapäivän riemuksi olin varannut tunnin halliaikaa. Se tosin venähti hieman pidemmäksi kun jälkeeni ei ollut varattu treenivuoroa. Lähdin siis vähän vetämään viimeistelyjä ennen viikonlopun startteja. Oheiset esteet oli kentällä valmiiksi ja niissä pyöriteltiin mm seuraava rata...


Koira lähtöön, itse kolmoshypylle niistoa tekemään... Ossin kanssa selkeästi vaikein kohta oli tuo viitoshypyn takaakierto. En millään meinannut ehtiä ajoissa, en twistillä en millään. Ja sitten kun ehdin nippa nappa olin kuitenkin sen verran myöhässä että herra ehti livahtaa putken väärään päähän. Tätä kohtaa sitten jankattiin ihan reilusti.
Lisäksi teimme radalla muitakin kommervenkkejä noilla hypyillä: takaakiertoja, pakkovalsseja ja niitä niistoja ja twistejä. Ossin kanssa treenattiin myös kontakteja melkoisen paljon. Ja jarruttaa piti kunnolla vaikka äiskä juoksi täysillä ohi :)

Akin kanssa tehtiin aika pitkälti noita samoja juttuja. Tosin vahvistettiin enemmän keppejä ja keinua, kuin kontakteja yleensä. Akilla oli taas sellainen päivä, että yritti ajautua monen hypyn ohi... Eli tarkkana saa haltuunoton kanssa olla. Ja siinä, ettei se ohjaajan vauhti lopu hypyllä - silloin jättää Akikin hyppäämättä.

Loppulenkillä vedin semmoset rimpulat jäätiköllä, että näkyi hetki vain tähtiä. Koirat olivat ihmeissään kun mamma makaa vedet silmissä maassa. Ei, eikä ne tällä kertaa vetäneet. Tasapaino vain meni liukkaalla. Polvi kipeä, kyynärpää ja kylki kanssa hieman. Pitikin sattua juuri kisojen alla. Toivottavasti polvessa ei ole pahempaa ettei tee tuskaa juostessa.
No se ois nyt siinä. Jännitys kasvaa ja pari päivää ollaan tekemättä mitään. Alkakaahan peukuttaa!

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino