Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Se OLI mahdollisuuksien lauantai

Oli niinkun kisailmot Kuopioon laitettu. 6 starttia, kolme per koira. Tulostavoite oli yksi nolla. Koiralla ei niin väliä. Noh, niitä nollaratoja tuli nolla. Nolla sekin, ei vaan sellainen kaivatunlainen :D
Kotimatkalla taas ketutti, mutta näin sunnuntai-aamun valjettua on mieli jo muuttunut ja kummasti kisakalenteria vilkuillaan. Tässä kuitenkin eilisen kisatunnelmia omien ratapiirrosten kera (vaihdan ne tuomareiden omiin, jos ne julkaistaan Hu-Pun sivuilla). Kisapaikkana oli Hukka-areena, lämmin sisähalli. Oli ihan kiva, mutta kovasti kaikui. Ja yllätyksekseni keskellä kenttää oli betonitolppa tiellä. Olihan se pehmustettu, mutta silti pelotti että joku siihen vielä törmää...


Ensin oli Akin A-kisa. Tuomarina Minna Räsänen. Poikaa tuntui jännittävän melkolailla kun tuli ekaa kertaa sisään halliin. Joissain kohdissa lattiaa ei oltu peitetty matolla, tassut lipsuivat ja koiraa pelotti vielä enemmän. Mietin että tuleekohan tästä mitään ja syötin ison taskullisen nakkia :) Tosin ohjaajaakin jännitti KOVASTI. Maha oli kuralla ja kädet vapisi. Huh.
Pääsimme radalle toisena parivaljakkona. Jätin koiran lähtöön ja etenin radalle. Kutsuin kuitenkin melko nopeasti, kun huomasin, että Aki alkoi nuuskutella lähtöpaikalla mattoa ja rupesi jo kääntymään seinää kohti. Aki jarrutti hypyllä kolme kiellon arvoisesti. Liekö itsekin jarrutin? Mutta siitä rata jatkui virheittä aina hypylle 11. En vetänyt Akia riittävästi A:lta vasemmalle vaan ajauduttiin sen verta lähelle hyppyä, että väärältä puolen se hypättiin. Vekki ois ollu kova sana, mutta jälkiviisaus ei paljon auta. HYLLY siis. Myös loppurata selvittiin virheittä. Eli se oli ihan hyvä hylly. Rata sujui ja Hupulaiset oli merkanneet ajankin ylös, alitimme ihanneajan. Eli ihan tyytyväinen sai olla avaukseen. Kivaa menoa vaikka ohjaajaa jännittikin!



Minna oli tuomarina myös Akin B-kisassa. Meno oli aivan hemmetin upeaa - aivan nollasuorituksen oloista. Kunnes putki 15 livahti väärään päähän. ARGH!!! HYLLY tästäkin. En oikein tiedä mitä siinä tapahtui, harmi ettei ole videokameraa. Se ei ollut edes mitenkään huokutteleva pää putkesta, mutta sinne se meni. Akin tuntien minun on täytynyt näyttää tavalla tai toisella sinne. Ja jälkiviisaus kruunaa kaiken - se valssi siihen puomin alastulolle olisi voinut pelastaa... Se oli niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana se nolla. Mutta hienosti Aki veti. Myös tämä rata vedettiin komeasti alle ihanneajan. Mie niin tykkään että hylätyn suorituksenkin aika merkitään ylös!



Hyppärille tuomariksi vaihtui Marja Lahikainen. Ja mitenkäs sitten muutenkaan kuin että ohjaaja meni merkkaamaan kolmoshyppyä sen ohi ja Akihan tuli sen ohi myös. Kielto. Ohjaajan ei siis pitäisi pyllistellä väärässä kohdassa vaan ottaa koira haltuu aiemmin, sen siivekkeen kohdalla viimeistään. Tämä oli juuri kuten lauantain ratatreeneissä neloshypyllä tapahtunutta... Loppurata vedettiin taas puhtaasti läpi. Mitä nyt Aki liukastui ihan mukkelis makkelis hypyn 11 jälkeen. Se maksoi meille aikaa, mutta koira jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maalissa alle ihanneajan ja sijoitus neljänsiä. Ihan kivasti siis. Mutta kyllä nää omat mokat vähän harmitti. Aki oli niin lähellä paria nollaa. Tämä hyppäri on tuttavan videolla. Toivottavasti saamme pyllistelyt teille joskus katsottavaksi. Hyvin Aki tänään kolme starttia jaksoi.



Ossin kaikki radat tuomaroi Marja, ja aloitimme hyppärillä. Katselin kauhulla tiukkaa haltuunottoa pituudelta putkelle ja pituuden takana häämöttäviä hyppyjä ja muuria. Myös pussin jälkeinen elämä pelotti... Ossi lähtöön. HEI, se pysyi siellä!!! Jeejee! Pääsin siis radalla vastaanottamaan juuri sinne minne aioinkin. Ja menoks. Rima 4 tuli alas, koiralla oli kiire kun ohjaaja taisi olla nanosekunnin edellä. Putkelle 6 kääntyi kuitenkin vaikeuksitta. Seuraava kielto tuli hypyllä 12. Oli tulossa ohi (huono ohjaus)... Putkella 15 kielto. En tiedä hämäsikö Ossiakin tolppa kun kiersi sen ensin :D Joten aikaahan siinäkin paloi, mutta alle ihanneajan päästiin nippa nappa (joka muuten oli aika tiukka aika, kuten muillakin Marjan radoilla tänään tuntui olevan, esim B-kisan voittanut veti aikavirhettä 1,4 jotain...) ja 15 virhettä. Sijoitus oli kahdeksas. Meno oli ihan mukavaa, ei mitenkään parasta mahdollista muttei sitä räiskintääkään...


[Kuvasta: taisipa muuten olla niin että 11 hyppy ja 14 muuri olivat lopullisessa radassa toistensa paikolla ja pikkasen enemmän oikealla niin, että keinulta pääsi suoraan muurin yli ;D ...]

Meidän B-kisa oli ihan pyllystä. Tämäkin suoritus on videolla, muttei taida kehdata julkaista. Oli se sen verran karmeaa menoa. Mutta jälleen Ossi pysyi lähdössä ja minä pääsin tekemään niiston kakkoselta putkeen (siis hei, MINÄ tein jotain muuta kuin säätämistä ja vielä kisassa - eli nyt se on todistettu, jotta minäkin opin vaikkakin ehkä hitaasti). Putkeen 5 koira livahti väärään päähän ja siihen hajosi koko homma. Räiskittiin mitä sattuu ja kaikkee hölmöö. Muuri mentiin väärin päin, putken sijasta kiipeiltiin A:n sivua pari kertaa ees taas. Yhtään ei keskitytty, ohjaaja ainakaan. Vika putki väärään päähän ym... Juu mutta jaakotinhan minä myös radalla (hypyltä 14 A:lle) Ossi otti kontaktit, että sentään jotain positiivista radalta.
Mirkalle ja Rapelle onnittelut komeasta LUVA radasta!!!!


[Kuvasta: taisipa muuten olla niin että 7 muuri ja 10 hyppy olivat lopullisessa radassa toistensa paikolla ja pikkasen enemmän oikealla, piirretty nääs tuomarin alkuperäisistä ratapiirroksista korjaamatta mitä radalle tuli]

A-kisaan ei odotukset olleet enää kovin korkealla, vaikka vielähän sitä voisi onnistua... Jälleen Ossi pysyi lähdössä, mutta voi ei, kaatoi 4 hypyn mennessään. Enpähän muista, että sellaista olisi ennen tapahtunut. Viitonen siis. Muuten oli loistavaa menoa, muutamalla pelastuksella tosin. Kontaktit oli naftit, mutta otti ne. Luulin, että saimme vain vitosen mutta jostain syystä meille oli merkattu ratavirheitä kymmenen. Teron kuvaamalla videolla näkyy vain se yksi tuomarin kädennosto. Mistä ja miksi oli toinen laitettu? ARGH. Mua rupes niin kiukuttamaan... Oltiin kuitenkin tykitetty radan nopein aika. Sijoitus oli seitsemäs ja se olisi ollut jonkun verran parempi ellei nuo virheet olisi ollut väärin... Mutta lajissa ei kai voi tehdä protestia. Eikähän se nyt sinällään, kun ei ollut nollat tulossa, mutta silti. OTTI PATTIIN! Että semmonen kisareissu. Tuttu saldo, ei niitä nollia...

Ossin kanssa on nyt startattu kakkosissa 11.10.2008 jälkeen 48 starttia. Viimeisin (ja ainoa nolla) on saatu 21.3.2009. Pikkaisen siis jo toivoisin että onnistuminen osuisi kohdalleen ja saataisiin uskoa hommaan... Mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... Vaikka vielä minä tuon Ossin kolmosiin saan. PISTE!

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino