Eilen oli kisapäivä Kouvolassa. Kummallakin koiralla kaksi starttia joista toinen hyppäri. Odotukset toiveikkaat. Ensin vuorossa ykkösluokka ja hyppäri. Rimat oli 60 cm ja rata vaikutti ihan mukavalle kun tietää, että Aki kuuntelee ohjausta. Koira starttiin ja menox. Miten niin menoks? Aki istuili rimojen takana ja katteli, et mamma onks mun pakko hypätä häh. Siis niinku ihan pyllystä. Mikään ei sujunu kun jumittiin joka esteen takana. Vasta loppusuoralla alkoi hyppimään paremmin. Eli hylkyhän sieltä tuli ja ohjaaja ei oikein tienny itkeäkö vai nauraako. Seurakaveritkin olivat katsomossa ihmetelleet ja ehdottivat et jos sillä Akilla on selkä kipeä/jumissa. Kaikki on tietty mahdollista, mutta kun miusta Aki ei vaikuta kipeelle. Hyppii kuitenkin autoon, sänkyyn jne. Kun tekihän se saman keskiviikon treenissä mutta rupesi sitten sujumaan. Voiko kyseessä olla rimakauhu?? Koko talvi ollaan treenattu matalammilla hypyillä. Vai oliko ohjauslinjani sellaiset, että vauhtini tökki ja siksi tökki koirakin? En tiedä, nyt tarvitsee seurailla koiraa.
Ennen agirataa hyppyytin Akia ulkona olevilla esteillä 60 cm. Alkuun kiersi siinäkin pari kertaa mutta sitten alkoi loikkimaan. Edelleenkään ei minusta vaikuttanut kipeälle. Mutta kauhea stressihilse oli nuorella herralla, uupuuko siltä kisakokemusta vai mikä mättää? Noh, uusi yritys. Ohjasin Akin 2 hypyn ohi, siitä vitonen. Muurille asti päästiin hyvin ja hypytkin hypittiin. Mutta herra jäi sitten istua nakottamaan muurin taakse. MAMMAA.... Lopulta hyppäsi täysin vauhditta ja ilman ongelmia, että kyse ei ainakaan pomppuvoiman puutteesta ole. Siistä istuskelusta siis kielto. Puomilta olimme saaneet myös viitosen, itse en noteerannut kumpiko kontakti jäi. Kepit aloitettiin väärin ja siinä vaiheessa hylky olikin plakkarissa. Uusi yritys ja sitten ne lopetettiin väärin... Eikun kepit uudelleen ja maaliin. Olihan tää nyt hyppyjen suhteen parempi suoritus mutta aika pyllystä silti. Olin Akin suoritusten jälkeen melkoisen pettyneellä tuulella. Se on ollut se minun tulostoivokoirani. Mutta jostain syystä nyt on mennyt ihan pyllylleen... Eli Aki treenaa nyt muuria ja korkeita hyppyjä treeneissä. Ja vielä niin, että rimat radalla vaihtelevat 55-65 cm välillä.
Sitten olikin Ossin vuoro. Edellisten suoritusten siivittämänä, en oikein jaksanut uskoa seuraavaan kuumakalleeni... Ohjaaja kyllä tarvitsisi ehdottomasti jotain asennemuutosta ja uskoa osaamiseen ja joka suoritukseen täysillä menoa. Jo radan alku vaikutti mission impossible-tehtävälle. Mutta WAU! Meidän alkuhan oli ihan huisin hieno. Ossi malttoi lähdössä (minä kyllä odotin koko ajan koska se ampuu selkäni takaa radalle) ja toimi kaarrokset juuri niinkuin ohjasin. Menin siis kakkosen taakse, blokaten putken suun, vastaanottamaan, nenä ja jalat kohti kolmosta. A:ltakin tuli oikein hienosti neloselle eikä ampunut suoraan viitoselle. Mutta sitten unohdin pitää koiran hallussa ja vitosen jälkeen se ampui takaisin A:lle. Lisäksi katsomo kommentoi myöhemmin, että myös käteni oli osoittanut ylös. Mutta hyvin selvittiin loppuun asti vaikka oma ohjaus hieman hylystä lopahtikin. Komeasti meni putkenkin oikein eikä tuohon houkuttelevampaan päähän. Kontaktit otti. Joku rima taisi pudota. Ossin suorituksen jälkeen, hylystä huolimatta, oli oikein hyvä mieli. Koira oli kuulolla ja toimi komeasti. Voisiko ohjaaja jo uskoa itseensä ja koiraansa. Kaikkein parasta oli, kun ystäväni totesi että sinähän olet alkanut ohjaamaan koiraasi. Että kyllä kai me sitten ollaan jotain opittu viimeisen puolen vuoden aikana. Ja kun oikein pysähdyn miettimään, niin todellakin ohjasin koiraa enkä vaan juossut ja säätänyt. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Ja sitten vielä Ossin hyppäri. Alku oli jälleen "kiva". Mutta koska taas pääsin kakkosen taakse vastaanottamaan, niin sehän sujui kuin unelma. Ja muutenkin mentiin kuin unelma. Siis se tuntui todella mainiolle menolle, tehtiin tosi tarkkaa työtä ja maalissa olin varma nollasta. Voi mikä pettymys oli kuulla kun sanottiin, että ratavirheitä viisi. MITÄ?????? Piti yleisöltä käydä kysymässä mikä se oli. Voi ei, rima 6 oli pudonnut. Yhtään en huomannut sitä ja paineltiin voittajamenolla maaliin. Mutta eipähän tullut löysäiltyä. Ja sen ansiosta tykitettiinkin radan NOPEIN aika. Se tuntui aika makealle. Ja se nolla oli niin lähellä että harmitti kyllä todella kovasti. Vaikka onhan se nyt jo monesti todettu, että tää on niin pienestä kiinni. Mutta ois me se nolla ja ykköspalli jo ansaittu. Sillä ykkösiä oisimme nollalla eilen olleet...Seuraavan kerran hakkaamme päätä seinään Joensuun mämmikarkeloissa =O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti