Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Agilittyy...

Tänään lähdettiin taas pienen tauon jälkeen agitreeneihin molemmat koirat boksissa. Ja lapset toki myös tuttuun tapaan mukana... Tehtiin hyppyradasta hieman muokattu kun lisättiin kontaktiksi keinu. Paljon oli hyppyjä (kärsivällisyyttä - radat tulee kunhan saisin tuon toisen koneen kuntoon...), yksi putki, kepit, keinu ja rengas. Ensin tehtiin alkuperäisen mukaan ja sitten toiseksi treeniksi käännetyssä järjestyksessä.

Ossin meno oli sujuvaa ja hyvin korjasi oikealle hypyllekin käskystä, jos nyt sattui millon olemaan väärälle menossa. Malttoi lähdössä hienosti vaikka vähän "kidutin" kääntämällä selkää yms. Kepit haki loistavasti. Käännetyllä radalla meni kerran väärästä välistä sisääntulon, mutta muuten. Rimat olivat ylimmissä ja nyt ne pysyi hienosti ylhäällä. Koira oli tosi loistavan tuntuinen tänään ja ohjaajallakin kulki keskivertoa rennommin ;D

Aki pääsi myös treenaamaan. Hitto että sillä on sitä virtaa!!! Ensin se teki nyt ekaa kertaa puomin ylöstulon jonka olin laittanut matalalle pöydälle. Alkuun pelotti, mutta jo ensimmäisen suorituksen jälkeen sujui jo oikein mainiosti. Nostin myös hieman korkeammalle eikä ongelmia. Seuraavan kerran pitänee panna ylös- ja alastulo! Sitten tehtiin hyppyjä medikorkeudella, keppejä molemmilta puolilta ohjaten sekä putki. Myös renkaan sain tänään hyppäämään. Akilla on joku kynnys näissä uusissa esteissä, mutta kun ekan kerran menee niin sitten ei olekaan enää ongelmaa. Nytkin hyppi sitten rengasta ihan muina miehinä kunhan uskaltautui ensimmäisen kerran siitä läpi. Myös Akilla oli onnistunut treeni.

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino