Se koiranomistajan yksi pahimmista peloista toteutui sitten tänään... Mieheni soitti minulle töihin, että Aki juoksi auton alle. Kykenin ihme kyllä ottamaan tilanteen melko rauhallisesti ja ohjeistin minne soitetaan...
Ja seuraava pelko - päivystäjänä kaikista "pahin" vaihtoehto (tai itsellä ne huonoimmat kokemukset hänestä). Pyöräilin töistä kuuden jälkeen kiireesti kotiin potilasta katsomaan ja olihan tuo kurja näky reppana. Etutassu turvoksissa, reisi karvaton ja haavoilla, kivekset haavoilla, nirhaumia siellä täällä ja itse poika melkoisen säikyn oloinen. Onneksi yliajaneelle autolle ei ollut käynyt kuikaan, että laskumme hieman pieneni, kun ei tarvinnut kuin koiran osuus kustantaan (ja onneksi vakuutus maksaa...). Ja "onneksi" ilmeisesti Aki oli todellakin jäänyt alle (keskelle ja pyörinyt siellä), ettei esim renkaan alle.
Onnettomuus sattui joskus ennen viittä ja lekuriajan saimme kahdeksaksi. Mies kävi sitä odotellessa sitten Ossin kanssa juoksulenkillä ja minä tietty hermoilin kotona. Mietittiin millä kokoonpanolla päivystykseen mennään ja vaikka olisin koko porukalla halunnut mennä, oli mies sitä mieltä että hän käyttää. Noh, minä sitten suuntasin Ossin ja poikien kanssa agikentälle.
Rata oli Tornion SM-kisoista maksien joukkuerata. Pituuden paikalle laitettiin pöytä. Ossin meno oli taas himppasen "kuumaa", juoksulenkistä huolimatta. Suu vaahdossa rouskutti minulle. Ja alussa pomppi vaan hyppyjen yli innoissaan kuuntelematta komentoja. Mutta siitä se sitten taas tasaantui kun 3 kertaa rata vedettiin. Kepit oli upeat, rimatkin pysyivät melko hyvin. Kontaktit otti, muutaman kerran meinasi hutiloida, mutta ne korjattiin heti. Ihan ok treeni vaikka mamman ajatus nyt olikin vähän muualla.
Mies tuli noutamaan kesken treenin pojat kotiin ja sain Akin kuulumisia. Jalasta oli karvat ajettu ja pahin haava puhdistettu (siis huomatkaa - kaikkiahan ei voinu lekuri puhdistaa). Oli puristellu ja käännelly koipia ja antanut antibiootin pistoksena ja 10 päivän kuuri mukaan. Siis ei kuvattu eikä särkylääkettä... MITÄ! Koirahan on ihan varmana kipeä viimeistään huomenna. Kaulurin oli sentään matkaan saanut ettei nuole haavaa. Joopa, jopa lohduttaa. Onneksi kotona on koirallekin lääkekaapissa särkylääkettä!!! Noh, sitten kävin apteekista kuurin kotimatkalla ja tietenkin - annostus oli melkein puolta pienemmälle koiralle... (Arvatkaa vaan vahvistuiko käsitykseni ko lääkäristä!!!) Aki oli kuitenkin punnittu vastaanotolla ja siitä huolimatta!!!! MURRRRRR. Onneksi voin itse heti aamulla töissä korjata tilanteen ja tarkistaa annoksen pharmacasta... Eikä sitten mitään haavanhoito-ohjeita, ei mitään ohjeistusta mukaan - kauanko esim treenitaukoa pidettävä ym... Voi luoja paratkoon, jos asiakkaana olisi ollut joku vähän vähemmän näihin asioihin törmännyt... Onneksi on ollu koiria jo jonkun aikaa ja kun niille on sattunut ja tapahtunut, niin osaa haavat putsata ja sen särkylääkkeen kaapista kaivaa. Ja ehkä me joku aika maltetaan olla treenaamatta kokonaan ja sit tehdään aluks vaan jotain kevyttä...
Vaan ehkä täytyy huomenna soittaa vielä jollekin muulle lekurille ja kysyä toinen mielipide kuvauksen tarpeesta...
Siis oikeasti - Aki on ihan halvaantunut kun tötterö pannaan päähän. Se jää seistä töröttämään just siihen kohtaan jossa sen saapi päähänsä. Ja siitähän EI todellakaan voi liikkua kuin iskän tai äipän taluttaessa esim nukkumapaikalle. Voi apua. Vähän ollaan jo naurettu tolle höpsölle. Ja tää päässähän ei muutes kuulekaan mitään, ei niin yhtään mitään. Sai huutaa (ja lujaa) melko monta kertaa nimeltä ennenkö edes pikkasen käänsi päätänsä...
Vaan, nyt meillä iski ihan totaalinen "häkkikausi" koirille, kumpikaan ei ole enää yhtään pihassa irti vaan aina remmissä tahi juoksunarussa. Sääli sinänsä kun tilaa olis olla, mutta kun tollot ryntäävät tielle. Ossi on aina ollut vielä pahempi joten sinällään ihmettelen et sit Akille sattu... Noh, elämä on vaan toivottavasti selvittiin säikähdyksellä, ettei mitään pahempaa paljastu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti