Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

perjantai 24. syyskuuta 2010

Illan tehotreenit

Eilen illalla ajelin vielä uudemman kerran hallille. Oli vuorossa Akin treenit. Sanna järjesti oikein mainiot radat ja saatiin oikein tehotreenit, kun paikalla oli vain 2 ohjaajaa ja kolme koiraa. Ehdittiin kolme eri rataa. Vähän painoi jaloissa aamun treenit (ohjaajalla) mutta siitä ne vertyivät... Tänään tosin on kantapää todella kipeä ja hieman tönkkösuolattu olo.

Aki on kyllä jotensakin hassu otus. Oikeesti. En osaa edes määritellä tarkemmin, tulkaa joskus treeniin kattomaan... Se poukkoilee onnellisena. On tosi nolona jos sille ärähtää ja on vaan ihan kakara...

Ensin tehtiin ympyrät, sitten neliöt.
Treenit sujui. Valssaukset onnistui. Aki tekee kuunnellen minua hommia. Hypyillä kaarrokset on tosi pieniä. Kontaktit otti ja kepitkin meni ihan ok pienellä käsiliikkeen avustuksella.
Vaikein tässä oli tuo neliötreenin neloshypyltä viitosen taakse kierto. Etenkin kun Aki ei vielä sitä "kierrä" niin hyvin osaa. Noh, olihan siellä ehkä joku muukin kohta jossa ohjaajan rintamasuunta oli hieman väärään suuntaan, mutta ihan tyytyväinen sai olla.


Pitkästä aikaa radalle laitettiin pöytä ja pussi. Etukäteen ajattelin, ettei onnistu. Pöydällemeno olikin ekalla hieman jänskää. Piti vähän kierrellä pöytää, mutta kun sinne mentiin alkoi nakkikone mättää nakkia. Ja seuraava pöytä menikin kuin vettä vaan. Pussi meni hyvin. Johtuen varmaan, että kangas oli kevyt. Ei tarvinnut raotella tai mitään, Aki meni läpi kuin vettä vaan. Alussa kakkoshypyltä kolmoselle oli yllättävän hankala, varmaan oli vähän jännässä kulmassa tai jotain.
Pieni riski oli, että hypyltä 13 koira ampuu putkelle. Mutta koska Aki kuuntelee niin hienosti niin se ei yrittänytkään sinne. Ja niin pääsimme nätisti maaliin.
On miulla vaan taitava koissu ja ohjaajakin on kai kehityskelpoinen!!!

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino