Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kentällä

Parin viikon tottistauon jälkeen painelin illalla kentällä Ossin kera, Akin ja lasten jäädessä kotiin - jee!!! Kerrankin sai treenata rauhassa... Tänään oli tehotreenit kun paikalla lisäksemme oli Kirsi & Inca. Ensin otettiin sellainen lyhyt yhteispaikallaolo. Kerran Ossi nousi istumaan, mutta käskystä meni maahan takaisin. Hieman tuntui kuikkivan selkänsä yli metsikköön ja vaikka minne, mutta pysyi sitten kuitenkin.
Sitten heittelin hieman kapulaa, ilman haku tms komentoja. Saatiin todella hyviä kapulanpitoja, joista luovutus vasta kun pyysin!
Seuraamista tehtiin melko paljon. Rytminvaihdoksia, käännöksiä, kulmia ja täyskäännöksiä ja ne meni todella hyvin! Ja seuraaminenkin oli tosi napakkaa. Ja se säilyi, useista pitkähköistä pätkistä huolimatta, hienosti. Perusasento on edelleen hieman hakusessa. Se on monesti hieman vinossa tai pikkaisen väärässä kohdassa, niin että joudutaan korjausliike tekemään. Mutta nyt herra jo taas muistaa sentään istua viereen kun liike pysähtyy ;D
Liikkeestä istu ja maahan ok. Ja pitkästä aikaa tehtiin myös liikkeestä seiso. Alkuun piti pieni kosketus nenään antaa, mutta jo muutaman toiston jälkeen sujui pelkällä käskyllä. Olin todella tyytyväinen.
Luoksetulo on edelleen ihan sairaan nopsa ja innokas, mutta voi sitä asentoa... Istua nakottaa edessä muttei kuitenkaan edessä :D vaan aivan vinossa vasemmalle. Tää täytyis kyllä nyt nopsaan saada korjattua. Viereen kyllä siitä siirtyy livakasti.
Sitten tehtiin toko-hyppyä. Hyvin hyppäsi ilman käsimerkkiä ja kääntyi ja pysähtyi esteen taakse ihan ok. Ja melko hyvin malttoi odottaa siirtymisenikin toiselle puolelle viereen. Muutaman kerran lähti hieman liikkumaan, lähinnä käänsi omaa suuntaansa minun tulosuuntaani. Myös tähän hyppyyn olin ihan tyytyväinen, sillä milloin lie sitä viimeksi treenattukaan...
Kirsi houkuttelee korkkaamaan tokokisoja tammikuussa... Vähän polttelis ja sitten toisaalta taas, aika vähän ollaan sitä nyt treenattu. Katsotaan mihin me päädytään.

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino