Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Ratatreeni


Tänään saapui treeneihin 4 koirakkoa. Saatiin siis kannettua pitkästä aikaa A:kin kentälle. Tehtiin oheinen Anne Saviojan rata, sillä muutoksella että laitettiin vielä pöytä hypyn 2 ja putken 3 väliin. Matka hypyltä pöydälle oli melko lyhyt ja Ossihan painoi lähes joka kerta vauhdilla yli. Kun ei pysähdy niin ei pysähdy vaikka miten yrittäisi :D Lisäksi laitettiin muutes keinun tilalle pussi.
Pari kertaa kepeillä jätti viimeiset 1 tai 2 väliä pujottelematta, mutta selkeästi huomasi että se johtui ihan minun liikkeen hidastumisesta. Jos juoksi vierellä tai hieman edellä ei keppien liian aikaista lopettamista tapahtunut.
Pari kertaa mentiin tämä rata näin ja lopuksi vielä käänteisessä järjestyksessä ja hieman rataa muunnellen. Mutta hyvä treeni oli! Ei mainittavia mokia ohjaajalta ja koira toimi vaikka toin suoraan autosta lähtöviivalle tällä kertaa.
Lapsetkin jaksoivat melko kivasti (riehua) kentän reunalla ja kotona oltiin taas vasta kymmeneltä illalla (eli ihan liian myöhään noille nappuloille...). Mutta minkäs teet kun veri vetää treenaamaan ja mies jossain hevonkuusessa... Suoraan kun sanon, niin tuntuu että noita leirejä on tänä keväänä ollut ihan liikaa, ja sitä myöden meikäläisen pinna melko kireällä aina välillä... Noh itsehän olen siippani valinnut ;D ei siinä mitään, sitä vaan joskus väsyy etenkin kun pojat nahistelee melko reilusti tällä hetkellä.... Kohta onneksi kesälomalle ja maailmaa kattelemaan, tai ainakin Suomen toista reunaa kun lähdetään Lappajärvelle, Ylöjärvelle jne... Seuraavat kisat startataan juurikin Ylöjärvellä ja sitten suunnitelen ilmoittautumista Maaningalle sunnuntain kisoihin. Harmikseni lauantaille sattuu yhdet 50-vee juhlat lauantaille, vaikkei ne yhtään huvittais... Tosin enpä tiedä olisko sitä muutenkaan silloin kisakunnossa, kun on liput Ilosaaren Sulo-klubille perjantaiksi.

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino