Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Tekniikkaa...

Tänään oli harmaata ja sateista. Niinpä treeneihin uskaltautui lisäksemme vain Sanna&Wilma. Emme siis edes koettaneet roudata kentälle isoja kontaktiesteitä, vaan päädyimme enmmän tekniikkatreeneihin. Ensin olin peräkkäin vaan hyppy, kepit ja putki taitettuna mutkalle niin ettei kumpikaan pää näkynyt kepeille. Lisäksi keppien viereen laitoimme keinun. Tässä treenattiin keppien ohjausta molemmilta puolilta ja keppien hakua, sekä putken hakua kun pää ei näy. Se olikin yllättävän haastava juttu. Keinun laitoimme ihan sillä, että nyt edes jotain kontaktia muistellaan...
Viereen teimme sellaisen hyppyhässäkän 6 hypyllä. Siinä treenattiin takaleikkauksia, valssauksia, sylikääntöjä yms... Lisäksi äänetöntä ohjausta tuli hypyillä testattua. Se sujui muuten enemmän kuin hyvin! Ossi joutui myös treenaamaan vähän malttamistakin, sillä oli koko treenin ajan irti, mutta piti pysyä maassa paikalla kun oli Wilman vuoro. Yllättävän hyvin kestikin!!!
Olipa melkoiset tehotreenit itsellekin kun 1,5 tuntia painettiin kahteen pekkaan.

Treenin päätteeksi laskimme koirat leikkimään. Wilma kirmasi edellä ja Ossi häntä suorana perässä! Olisittepa nähneet sen vauhdin. Oikeasti ihan tajutonta menoa. Ja sitten tietty löytyi lopuksi vielä ihana lätäkkö mihin meidän herran piti päästä makaamaan... Ja kotona sitten mamman kanssa suihkuun...

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino