Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

lauantai 8. marraskuuta 2008

Verijäljellä

Tänään lähdettiin Jamikselle tanskandoggiporukan kanssa. Tarkoitus oli tehdä pienimuotoinen verijälkitreeni. Pakkasin tällä kertaa molemmat koirat autoon.
Akille laitettiin ihan lyhyt ja suora jälki. Kaadolle verta ja lihapullia. Sitten tehtiin vielä muutama jälki ennen ajoa. Lähdössä Aki nuolla lupsutti veret ja oli kamalan kiinnostunut siitä. Ei kuitenkaan ihan tajunnut mitä piti tehdä (kai???). Kyllä se meni suoran ja löysi kaadolle, mutta minusta näytti enemmän et sieltä tuli lihapullien haju nenuun ja niiden mukaan suunnistettiin ;D Mutta kiva kokemus ja Aki oli innolla mukana. Sai myöskin tutustua valtavan kokoisiin doggeihin, eikä hämmästyksekseni ihan kauheasti edes pelännyt (tai ainakaan niin paljoa kun etukäteen ajattelin sen pelkäävän). No, kaikki olivat remmissä joten sekin varmaan auttoi. Jos ne olis irrallaan kirmanneet vauhdilla ja massalla, niin tilanne olis Akin mielestä olla toinen.
Ossilla olikin sitten jo pidempi jälki ja 2 kulmaakin. Kaadolla myös verta ja lihapullia. Jälki oli ehkä noin 20 minuuttia vanha. Todella vauhdilla painettiin menemään ja tarkkaa työtä teki. Lopussa nappasi lihapullat ja katseli sen näköisenä, et tässäkö tää olikin - ei ollu ees keppejä :)

Kotona päätin vielä lähteä koiruuksien kanssa metsälenkille. Tulin siihen tulokseen, et pitäis käydä useammin kun itsestäkin oli todella rentouttavaa kuunnella matkalla purojen solinaa ja katsella sammalmättäiden kutsuvaa pintaa. Vaan kun töiden jälkeen on jo aina pimeää niin ei todellakaan viitsi lähteä eksymään... Koirat paineli vauhdilla, Ossi edellä ja Aki perässä. Ossi löysi sellaisen ihanan aarrekepin, jota se kantoi ihan koko lenkin (ja tuolla se nyt kuistilla odottaa kun ulos mennään) eikä suostunut edes herkkutaskulle tulemaan sen kanssa. Sen kun olis joutunu laskemaan ja Aki olis voinu varastaa sen... Tosin Aki ei olis ees jaksanu nostaa sitä, sen verran ison kapula se oli. Mukava lenkki ja tehokasta liikuntaa niin mammalle kuin koirillekin, jotka ehti juosta sen matkan varmaan x 10 kun ees taas vetivät jahtausleikkiään. Nyt saakin rauhoittua lauantai-illan viettoon.

edit: paitsi että täytyy vielä siivota, eli kuivata lattiat. Lenkin päätteeksi Aki päätti sitten käydä "uimassa" juomakupissa ja siitä on kaikki vedet nyt sitten pitkin laminaattia... Voi saakutti...

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino