Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

tiistai 12. elokuuta 2008

Kauhukakarat

Olipa sitten pari tuntia ennen treeniä sellainen ukkosmyrsky ja vesisade, että ajattelin jälleen kastuvani. Mutta kuin ihmeen kaupalla keli kirkastui puoli kahdeksaan mennessä. Piti ottaa pojat (=kauhukakarat) jälleen mukaan treeneihin, eikä ne meinannu oikein jaksaa ja riekkuivat sitten siihen malliin... Ja sitten taas mutsin pinna lyheni samaa tahtia. Mutta saatiin kuin saatiinkin treenit läpi.

Ossi oli tänään Ficon parina ja ensin paikallaolossa. Siitä ei kyllä tullu oikein yhtään mitään. Oli kauhean malttamaton, vinkui, kuikuili ja nousikin useasti. Ja kun menen vapauttamaan ennakoi istumaan ennen käskyä. Tähän tarttee vissiin kiinnittää huomiota.
Sitten vuoron vaihto ja Ossi baanalle. Heti kun aloitettiin seuraaminen iski Iivarille tietty pissihätä... Eikun koira maahan ja puskaan ;D Tästä hätätilanteesta selvittyämme jatkoimme seuraamista (niin remmissä kuin ilmankin), täyskäännöksiä, kulmia ja rytminvaihdoksia. Minusta ne kaikki meni tänään oikein mallikkaasti. Seuraaminen on ehkä hieman pomppivaa mutta kontakti on mielestäni hieman parantunut.
Jäävät liikkeet meni ok. Istu tarvitsi kaksi käskyä, mutta pysyi istuen! Ei siis mennyt maahan tällä kertaa, muuten kuin käskystä. Myös luoksetulo oli hyvä, hieman vinosti edessä, mutta muuten. Eli tänään oli koiralla hyvä treeni, ohjaajan pinna hieman kireällä lasten takia...

ps. Kirsi. Rupesin tossa just laskemaan et ei mulla nyt kyllä onneks ihan aina ole torstaisin iltavuoroa... Sitä vaan on jo niin tottunut et Tero käy torstaisin, ettei ole tullut edes muu enää mieleen kun ei koko kesänä ole itse jäljellä käynyt... Osaisinkohan edes lukea Ossia siellä enää??? Mutta jospa se teidänkin Tero innostuisi kaveriksi metsään kun ei tartte yksin "akkojen" kanssa olla...

2 kommenttia:

Viivi, Selma ja Watti kirjoitti...

Ossilla oli oikeesti tosi hyvä kontakti =) ja hienoa tilanteen hallintaa se pissitys, koira oli sujuvasti maaassa sen aikaa =)
ja oli oikeesti hyvä et teidän pojat oli mukana, uusia häiriötekijöitä kentän laidalle =) saatiin taas uudenlainen kokemus treenata, Selmaa kun poikien touhut kiinnosti kovasti

Niina - The Trion kartturi kirjoitti...

No ne voidaan ottaa yleisön pyynnöstä häiriöksi muulloinkin ;D


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino