Aamulla "rauhauduttiin" jälkimetsään jo kymmeneksi. Voi miten epäinhimillinen aika ;D No ei vaiskaan, mutta jotenkin vaan tänä aamuna oli ihan sippi... Laitettiin jäljet happanemaan Ossille, Nityalle ja Incalle. Ja tulin siihen tulokseen, että mun varmaan täytyy ottaa seuraavan kerran navigaattori mukaan. Meinasi jo epäusko iskeä. Olin tehnyt Incan jäljen ja luulin tietäväni missä tie oli ja lähdin sitä kohti. Kääk, ei tietä näkynytkään, vaan joku luonnonsuojelua-alue... Ei puhelinta mukana joten talsittava vaan eteenpäin. Ja huh, tulihan se tiekin lopulta vastaan ja Nityan palkkapurkki pilkisti sammalikosta. JESJESJES, enää en siis ollut eksyksissä.
Sitten Aki pääsi autosta nuuskuttelemaan sammalikkoa. Reippaasti herra tutustui tyttöihin ja pomppi sammalikossa, maisteli käpyjä ja kurkkasi sylistä isoja, pelottavia tyttöjä (Inca & Nitya) autoissa. Varmaan jonkun tunnin se siinä temusi ja mua harmitti kauheasti, että jostain ihmeen syystä jätin sitten kameran kotiin. Olis tullu tosi hyviä kuvia sammalikosta - ja ehkä koirastakin ;)
Ossin jälki ehti vanheta noin 1,5 tuntia. Jana sujui ihan ok. Pikkaisen meinasi mennä ohi mutta sitten pääsi hajulle. Lähdettiin seuraamaan vauhdilla. Jäljellä oli 8 merkattua keppiä. Hyvin nosti ne, mutta kauhean nopeasti pudottaa suustaan. Joten tarkkana saa olla. Melkein parempi olisi jos pysähtyisi maahan niillä...? Lisäksi matkalle oli jäänyt yksi merkki ilman keppiä ;) Minä vaan stoppaan koiraa ja hoen keppi, missä keppi. Koira etsii hetken ja sitten istuu tyhmänä, että mitäpä sitten. Lopulta sanon että mennään ja luovutin... Kunnes seuraavalla kepillä hoksasin, että mulla oli jo 6 kädessä eikä tällä ollut 2 merkkiä (olisi ollut viimeinen kahdeksas). Näin koira siis oli jälleen oikeassa, ettei siinä sitten ollutkaan mitään keppiä. Luota siis hyvä ihminen koiraasi... Mutta kun oli se merkki. Oli sattunut joku huti Reijalle joka teki jäljen. Vähän naureskeltiin hämäystä. Mutta jäljestysvauhti oli taas ihan mahdoton. Vähän hitaamminkin ehtisi perille. Hyvä treeni. Kaikki kepit löytyi ja jäljestys oli tarkkaa.
Iltapäivällä kävimme porukalla uimassa ja koirat jäivät kotiin. Aki ekaa kertaa yksin, tai siis olihan Ossi toki saurana. Kauhea huuto oli kun lähdettiin. Sitä en tiedä kauanko jatkoi, mutta kun tultiin parin tunninpäästä oli hiljaista niin kauan kunnes mentiin sisään. Aki oli saanut patjansa ihan litimäräksi. Pissiä se ei ollut, liekö oli lotrannut juomakupissaan? Pojat on ainakin toistaiseksi eri huoneissa erotettuna portilla kun ovat kaksin. Eipähän ainakaan Ossin hermo pala. Katsotaan myöhemmin josko tulevat toimeen niin että voi jättää samaan huoneeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti