Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Viikonloppu & Verijälki

Torstaina lähdettiin anopille viikonlopun viettoon. Ossi sai lenkkeillä iskän kanssa ja riekkua sydämensä kyllyydestä Alapitkällä isomummolan pelloilla pupunjälkiä haistellen... Perjantaina taisi olla Ossin viikonlopun kohokohta, kun käytiin Kuopiossa Emma-neidin luona kylässä. Olipa mukava tyttö ja herrasväki pistelikin melkoista haipakkaa peräkanaa. Välillä toki piti käydä vesikoiramaiseen tyyliin ojassa hieman vilvoittelemassa ;D

Tänään olikin vuorossa verijälkitreenit doggien kanssa. Tänä keväänä ei ole vielä tehty mitään jälkeä ja se kyllä näkyi.... Ossi oli ihan out... Tuntui että nuuskutteli mitä sattui ja lopulta löysi perille ilmavainulla. No löysi kuitenkin.... Tarttee siis kaivaa oma veripurkki pakkasesta ja pistää treenit pystyyn, ja ehkä samoin tein voisi jo pk-jäljenkin vetäistä kokeeksi metsään.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Tilastotiedettä

Kunpahan tässä laskeskelin, että olemme nyt startanneet 18 kertaa maxi1 kisassa, saaliina 11 hylkyä ja vain yksi nolla... eli hylkyprosentti siinä 61 %... hmmmm... pitäisköhän nauraa vai itkeä.
Vaan kai se tästä joskus, minä tiedän että minulla on huippukoira, kunhan ohjaaja saadaan kuosiin... Ja vaikkei menestystä tulisikaan, niin pääasiassa meillä on kyllä huippuhauskaa! Sehän se kai on pääasia!

Kisaraportti


Jaaha jaaha. Mistähän sitä oikein aloittaisi ja lieneekö aika jo kullannut muistot menneeltä viikonlopulta ;D Ja saattaapa olla että A- ja B-kisan radat on hieman epätarkat, mutta koettakaa kestää.
Yllä siis 19.4. ollut A-kisan rata joka oli harjoittelija Riikka Nikkolan tekemä (putkea 10 ja 16 en saanut taivutettua ihan oikeaan malliin, mutta sinnepäin...). Ihanneaika 51 sekuntia ja meille sopivanoloinen rata. Alun hyppykieputus hieman pelotti etukäteen rataantutustumisessa, mutta koira lähtöviivalle ja itse radalle, eikä se sitten niin paha ollutkaan vaan sujui ihan hyvin. Mutta mutta mutta... Koira joka ei ole koskaan suorittanut rengasta väärin hyppäsi nyt jostain ihmeen syystä renkaan ja kehikon välistä. Ja ehti tietenkin vilahtaa putkeen ja hylkyhän se tulla napsahti! Juoksimme kuitenkin loppuun ja myös kepeillä oli hieman takkua, muistaakseni viimeinen väli jäi pujottelematta. Makseilla oli tällä radalla vain 4 hylkyä, joten vähän harmitti. Mutta hyvällä mielellä siitä miten topakka ja tarkka koira minulla olikaan. Ja etukäteen olin jännittänyt todella kovasti ensimmäisiä ulkokisojamme ja Ossin radalla pysymistä, mutta sen suhteen kaikki sujui oikein mainiosti!


No, koira autoon odottelemaan B-kisaa, jonka rata tässä yllä. Tämä oli Marja Lahikaisen suunnittelema rata ja ihanneaika 51 sekuntia. Ja jo starttia odotellessa huomasin että koira oli omissa maailmoissaan... Lähtöviivalla olin jo ihan varma että Ossi starttaa radalle omia aikojaan... Ja niinhän tuo tekikin, eli en ehtinyt olleenkaan ohjaamaan suunnittelemaani kohtaan... Ossi hyppäsi ekan hypyn ja kiersi toisen ja livahti putkeen... Hylky ja emäntää vi...tti ihan kamalasti! Niinpä tehtiin vain kepit (niistäkin jäi viimeinen väli pujottelematta) ja juostiin maaliin. Pikkaisen otti pattiin, noin lievästi sanoen! Sillä tämä rata vaikutti oikein mukavalta, mutta minkäs teet...

Noh, harmitus haihtui iltaa kohden kun päästiin Sannan & Wilman kanssa hotellille, käytiin vähän shoppaamassa ja otettiin päikkärit. Sitten jo valmistauduttiin iltaan ja paineltiin Mikkelin yöelämään. Ja senhan tietään kun on kivaa, niin mopo voi karata käsistä ;D Mutta huisin hauskaa oli... Ei tosin seuraavana aamuna enää. Onneksi oli kisat vasta iltapäivällä ja olimme sopineet hotellissa että saamme pitää huoneen klo 14 asti. Niinpä saatiin pötkötellä ja toipua ihan rauhassa.


Kisapaikalle saavuttuamme nousi kylmä hiki otsaan, sillä 2 luokan radalla oli pöytä!!! Voi eihän se jää meille oli ensimmäinen aatos. Ei ONNEKSI jäänyt, olisi ollut hylky myös tämä rata... Eli yllä on C-kisan rata joka oli Seppo Savikon suunnittelema. Ihanneaika 51 sek ja oikein mukava juosta. Puomin alastulolta napsahti viitonen. Ei se kontaktin ottaminen ollut kaukana, mutta harmiksemme tuomari seisoi aivan vieressä... Noh, viitonen siis tuli, mutta muuten rata mentiinkin tosi hienosti. Mitä nyt itse meinasin kompastua koiraan kun se ampui putkelta 4 suoraan jalkoihini, kun olin jo menossa kohti hyppyä 5. Myös kepit mentiin nyt todella mallikelpoisesti. Yllätykseksemme sijoituimme sijalle viisi, aika alitettiin hieman yli 10 sekunnilla!. Ja koska kyseessä oli MAH:n 20-vuotisjuhlakisat niin saimme jopa palkinnon, kun 5 parasta palkittiin. Paikalla oli myös ASB-lehden kuvaaja.


Sitten taas odottelemaan D-kisaa. Rata oli Johanna Nybergin ja ihanneaika oli 48 sek. Tämä rata tuntui todellakin meidän radalta. Ja odotin etukäteen tästä paljon... MUTTA.... Koira tuntui taas lähdössä omituiselta ja sama juttu, ampui radalle ihan omia aikojaan.... Tarkoituksenani oli ottaa koira hypyn 3 takan vastaan, mutta enhän minä sinne ehtinyt vaan juoksin kilometrin koiran perässä. Mutta keppien sisäänmenon haki siitä huolimatta todella kauniisti. Tosin viimeinen väli jäi taas pujottelematta. Korjasimme sen mutta jotenkin hyppyjenkin suoritus piirtyi mieleeni tahmeana. Tässä vaiheessa ohjaajalla oli jo päästä itku ja puhti pois, niinpä koira livahti putkeen 9 väärästä päästä. Noh oma mokahan se tietty oli. Juostiin rata kuitenkin loppuun ja se meni renkaine kaikkineen ihan nätisti. Mutta voi miten maassa olinkaan tämän suoritusen jälkeen...

Jos jotain positiivista haetaan, niin yhtään rimaa ei tullut allas koko viikonlopun aikana! Tosin ne taisikin olla vaan 55 cm:ssä. Lisäksi koira pysyi ulkoradalla hienosti. Kontaktit otettiin tuota harmittavaa viitosta (C-kisa) lukuunottamatta. Negatiivista oli tämä koiran outo läskiksi heittäminen ja startista varastaminen molempina päivinä toisella radalla. Emäntää harmitti sunnuntain jälkeen vieläkin enemmän kuin lauantaina, vaikka sentään tulos saatiin. Ehkä se oli tuo koiran herpaantuminen...?

Maanantain treeneihin ei olisi millään huvittanut lähteä, ensinnäkin painoi väsymys kun kotona illalla oltiin klo 23 ja toisekseen tuo 75% hylkyprosentti pisti vähän mieltä matalaksi. Lisäksi Ossi kävi lekurilla ja sai lääkkeet silmätulehdukseen. Sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja koiran autoon. Ei haitannut silmä eikä mikään muukaan, kun koira kävi treeneissä kuuma ja oli oma pirteä itsensä. VOI miksei mulla ollut tämä sama koira mukana viikonloppuna...? Alla siis rata jota maanataina tehtiin. Välillä käännettiin keinu ja pussi toisinpäin. Harjoiteltiin keppejä molemmilta puolita ohjaten ja hyppyjä kiertän, välistä vetäen jne. Oli hyvä treeni ja oma mielikin jo hieman parempi... Mutta nyt vastaanotetaan konkareiden neuvoja millä saada keskittymään koira kaikkiin startteihin. Ja mistäköhän moinen on tullut, kun ei mielestäni ole meitä ennemmin vaivannut...


Meinaan kaikesta huolimatta ilmoittautua Lieksan kisoihin, ja kaikkiin 3 starttiin, vaikka
a) jos saadaan nollat hyppyradalta - ei siitä ole meille apuja kun on jo nolla
b) vaikka olis huippupäivä ja saatas molemmista perusradoista nollat - niin ei voitais nousta kakkosiin, sillä tuomarina sama jolta jo yksi nolla...
Mutta näiden näyttöjen perusteella ei pelkoa nousuta muutenkaan ;D Mennään silti sillä yrittänyttä ei laiteta ja periksi ei anneta!!!! Katsotaan myös jos päästäisiin starttaamaan myös Kuopiossa toukokuussa.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Laiskotus

Jaaha jaaha. Arki iski ja univelkaa on hieman... Olo on vieläkin kuin krapulassa olis. Töissäkin vaan katselin kelloa ja toivoin pääseväni kotiin. Isäntä kävi koiran kanssa eläinlääkärillä ja tulehdushan se oli silmässä. Vaikken kyllä mitään muuta epäillytkään, kun oli niiiiiiin selvä tapaus. Ja sitten tippoja tiputtelemaan, etenkin kun ne on niin käyttäjäystävälliset että 4 kertaa päivässä pitäisi ehtiä/muistaa laittaa. Ja ylläri pylläri - 10 vuorokauden varoaika kisoihin!!!! Tosin lekuri oli sitä mieltä ettei näy missään testissä, mutta yllättävä juttu. Mutta hyvä sinänsä että seuraavat kisat niin että ehditään juuri saada kuuri ja varoaika ohitse.
Tarttis orientoitua lähtemään treeneihin, mutta emäntää laiskottaa. Ja voisihan se lepo tehdä hyvää koirallekin. Mutta ainakin sen verran meidän pitää käydä, että viedään Wilman häkki kun se jätettiin illalla Volvon konttiin, kun ei jaksettu kasata sitä. Kisaraportti ja ratapiirrokset odottavat vielä hetken ennen ilmestymistään - tarttee ensin jaksaa piirrellä radat!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Mikkeli

Pikakuulumiset Mikkelistä. 4 starttia eilen ja tänään ja saaliina upeat 3 x hylky ja viidellä ratavirheellä viides sija. (Me ei saada nousunollia ikinä.........). Lisäksi Ossilla näyttäisi nyt olevan silmätulehdus joten aamulla pitää soitella elukkalekurillekin. Mutta piirrokset radoista ja sepustukset tulee jahka toipuu rankasta viikonlopusta... Oltiin hieman Mikkelin yöelämässä lauantaina.
Ja sitten - Onnea miljoonasti Sannalle ja Wilmalle noususta kakkosiin, sekä Mariannelle ja Louiselle siitä toisesta nousunollasta!!!!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Kuvia puutalkoista

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla!

Homppu pomppu, hyppy pyppy, koikka loikka...

Kaikki kaverit (Ossi, Miro, Manta, Kristian & Iita)

Tehdään nyt hei välillä näitä puuhommiakin!

Ei sitten... Ota kii jos saat...

Lällälää... Ottakaa kii...

Kaverusten lepotauko (Kristian & Ossi)

Nokkapokkaa


Sit taas mennään....

Tuliks Manta naapuriin joku...?

Kätevää ulkoilua







Harvoinpa ne iltalenkit näin helpolla hoituu... Illalla meillä siis poikkesi työkaverini Lola-bokserinsa kanssa. Koirilla oli kivaa ja muutama juoksuaskelkin pihalla otettiin... Ja juurikin tästä syystä, kaveruksia oli hieman hankala saada onnistuneeseen kuvaan. Mutta eiköhän näistä tunnelma jotenkin välity.
Kiitos Kirsi & Lola, otetaan uusiksi joskus.





tiistai 15. huhtikuuta 2008

Luonnetestivideo

Jos joku käy www-sivuillamme ja ihmettelee miksei ko. video näy... Noh, se olikin sittenkin vieläkin liian pitkä eikä YouTube hyväksynyt sitä. Näin ollen se menee takaisin veljelleni muokkausta varten. Testin arviointi sentään jo näkyy ;D

Laitoinpa sitten tähän edes muutaman talvisen kuvan iloksenne, kun en saanut videota pelittämään... Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla!

Pomppuvoimaa
Myyräjahdissa(ko)

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Loskamaanantain treenit

Tässäpä siis tämän päivän rata ja yksi versio siitä. Tuon radan lisäksi mentiin vielä 3 tai 4 muutakin. Kontaktit otti taas hyvin ja pysähtyy niille kauniisti, mutta ne kepit ne kepit. Taas jätettiin välistä pätkä pujottelematta, tai sitten lopusta. Oikeasti - onko meidän treenihallin valaistus niin huono, että se aiheuttaa vai mikä ihme niissä on. Esimerkiksi Varkaudessa viikko sitten ei ollut mitään ongelmia kepeillä. Noh, lisää treeniä vaan. Enää ei Ossikaan niin pahasti sekoa kepeillä jos ohjaankin vasemmalta, vaikkei se kyllä vielä 100% varmakaan ole.
Emännän oli taas vaikea juosta. Kunto loppui ihan totaalisesti pehmeällä alustalla ja tietäähän sen mitä siitä seuraa kun emäntä kävelee ja koira ampuu kuin kuula radalla - Jos joku ei tiedä, niin seurauksena on räksytystä ja ylimääräistä pyörintää esteiden välillä, ylimääräisiä esteiden suorituksia jne... Mutta siitä huolimatta oli ihan mukavat treenit. Sitten vain Mikkelin startteja jännäämään...

Asiasta viidenteen - olipahan keli tänään! Aamulla oli niin kauheassa jäässä piha, ettei moista ole ennen nähty. Oli hieman satanut alijäähtynyttä vettä. Jopa hiekkatie oli ihan peilijäässä... Olipa kiva liukastella autolla töihin. Koko päivän on ollut kylmää ja iltapäivästä rupesi puskemaan räntääkin taivaan täydeltä. Lopputuloksena taas valkea, loskainen maa... Että sitä kevättä odotellessa :D


sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Lettuvaras

Käytiinpä sitten mummolassa puutalkoissa. Ossilla oli sairaan kivaan. Kavereita oli vaikka muille jakaa kun paikalla oli Miro, Kristian, Manta ja Iita. Siinä sammal pöllysi kun koiraviisikko pisteli menemään. Muutaman kerran seurattiin sydän kylmänä kurvailua heikoilla jäilläkin. Onneksi ei mitään sattunut. Naapurissakin koirat näyttivän pyörähtävän ja hiekkaa kaivelivat sydämensä kyllyydestä. Että on sitten Ossi saanut vauhdikasta liikuntaa ja paljon!!! Kuvia laittelen jahka ehdin siirtää ne kamerasta. Ja luonnetestivideokin ilmestyy piakkoin kotisivujen videogalleriaan.
Emäntä on enemmän kuin kipeä siitä risujen kantelusta ja niiden polttamisesta. Pikkaisen ihmettelen millä koivilla huomenna treeneissä muka juoksen...

Mutta hei! Meillähän asuu varas. Tätä ei ole kyllä ikinä ennen tapahtunut. Mummo oli paistanut ison pinon lettuja talkooväelle ja jätti ne keittiön työpöydälle. Lähellä oli jopa ihmisiäkin, niin ettei Ossi ollut yksin sisällä... Jo oli meidän herra päättänyt herkutella ja oli sitten silpaissut lettupinosta vajaan 1/3 suuhunsa. Vähänkö nolotti, onneksi niitä jäi vielä kaksijalkaisillekin kun reunasta hieman puukolla ensin siistittiin. oikeasti, Ossi ei ole ikinä pöydästä käynyt ottamassa kun väkeä sisällä! Noh, kerta se on näköjään ensimmäinenkin.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Videoita pukkaa

No niin. Nyt on saatu aikaiseksi videogalleriakin kotisivuille. Tosin siellä on vasta yksi video - ja nolo myöntää, mutta sekin todella epäonnistuneesta suorituksestamme ;) Se on siis Joensuun pääsiäiskisoista (Erjalle kiitos videosta) B-kisasta. Alku suorituksesta uupuu, mutta on tainnut olla jo mokia matkassa eikä puomilta hyppääminen juuri fiilistä nostanut... Joten meno on oikeasti tosi latteaa ja lannistunutta... Blogin alalaidassa pitäisi pyöriä meidän itse kuvaamia videoita tai muita vesikoiravideoita youtubesta, jos olen osannut laittaa asetukset oikein.

Toivottavasti pian saamme Sannalta lisää agivideoita, joissa suorituksetkin hieman parempia. Lisäksi veljeni on saanut jo leikattua luonnetestivideon, joten sekin tulee aikanaan videogalleriaan. Ja jos joku nyt vielä tunnustaa kuvanneensa Ossia/meitä kisoissa tai muualla, niin laittakaa ihmeessä tulemaan mullekin nähtäväksi.

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Kuuma yö

Olipa kuulkaa viime yönä kuumaa ;)
Noh, eipäs sitten jo ehditä niitä tuhmia ajatella... Isäntä kun on reissussa, niin viereeni kömpii illalla 2 pientä ihmislasta ja koira. Ja vielä kun oli paksumpi peitto - millään kun ei usko, että kelit jo lämpenevät... - niin arvatkaapa vaan oliko aamulla hiukkasen kuuma. Olo oli kuin saunassa istuvalla.

Tänään olen myöskin joutunut toteamaan, että omat raajat on melkoisen kipeät eilisestä treenistä. Mikähän siinä on, ettei muista venytellä vaikka tietää sen alustan käyvän jalkoihin?
Meidän ajokoira tuntuu tekevän juoksujaan kun Ossia niin kovasti kiinnostaa. Millään ei meinaa saada tarhalta pois. Saapa nähdä meneekö vielä ruokahalutkin jossain vaiheessa. Ossi on mielestäni miehistynyt viimeaikoina kovasti, sillä reagoi paljon herkemmin kaikkeen tällaiseen nykyään...

Olen myöskin paljon pohtinut, miten saisi tämän nuoremman riiviölapsen (kohta 3 vee) ymmärtämään ettei koiraa murjota. Poika on ihan erilainen kuin vanhempi aikanaan, joka oli vaan hyvää kaveria Ossin kanssa. Nuorempi mäiskiin ja retuuttaa koira parkaa. Hyvin Ossi kyllä kestää ja osaa reagoida ajoissa väistämällä, mutta vielä se joku päivä nappasee kun raja tulee vastaan. Hyviä vinkkejä siis vastaanotetaan tämän ihmislapsen koulimiseen. Ja kysehän ei ole siitä, etteikö häntä kielletä tai asiaan puututa kun huomataan, mutta kun se ei "uppoa" pojalle...

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Uusi blogi

No niin. Aikani kuluksi perustin uuden blogin... Ihan kun nyt ei muutakaan tekemistä olisi tälle illalle ollut ;) No, oli tähän toisaalta pari syytäkin. Ensinnäkin saapi operoida suomeksi. Toisekseen eipähän lopu tila kotisivuilta niin nopeasti, kun tulee nämä muut löpinät tänne. Vaikka tilan loppuminen ei ollut vielä lähelläkään ;) Kolmanneksi on tähän ehkä helpompi nämä kuulumiset kirjoitella kuin freewebsiin...Oheen olen kokeillut kuvan liittämistä. Kyseessä tämän päivän treenirata, josta selostus vielä vanhassa paikassa. Jatkossa kuitenkin kuulumiset tästä osoitteesta ja kaikki muu päivitys (tulokset, valokuvat...) tulee edelleen kotisivuille! Joten käykäähän sielläkin kurkkimassa ja terveisiä jättämässä.

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino