Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 28. toukokuuta 2009

Rohkea rokan syö...

Ja se ottaa lapset mukaan jälkimetsään illaksi. Vielä päivällä olin varma, etten niiden kanssa metsään lähde... Mutta jotenkin sain ne ylipuhuttua ja itseni tsempattua ja pakkasin eväät, koirat ja pojat volvoon ja eikun Jamikselle.
Vielä mennessä näytti siltä että rupeaa satamaan, mutta onneksi keli siitä selkeni ja ripsuttelu loppui.
Laitettiin jäljet happanemaan ja tehtiin esineruutu. Ruutuun vietiin paljon esineitä valmiiksi. Ossi oli vuorossa toisena. Lähti innokkaasti ja haki ensimmäisen esineen kauempaa, mutta tuodessa vaihtoi toiseen. Kaksi muuta haki hieman lähempää ja toi loppuun asti vaihtamatta. Seuraavan kerran taitaa olla parasta viedä vain ne 3 esinettä, tai sitten kaikki takarajalle, ettei tarvitse vaihtaa matkalla.

Sitten juotiin kahvia ja herkuteltiin Reijan tuomalla pannarilla. Nam. Maistui pojillekin oikein hyvin... Kiitos Kirsille ja Reijalle tarjoilusta. Pojat touhusivat kaikkea mahdollista ja söivät vielä omat eväätkin. Yllättävän mukavasti ilta meni, ennakko peloistani huolimatta. Kiitos kaikille lapsenvahtina toimineille. Ja ai miten kiva. Akin iltalenkki hoitui ihan itsestään... ;D Vähän huulena heitettiin Jussille et ottaa Akin mukaan juoksulenkille - ja niinhän ne pojat läks. Että Aki sitten pisteli kunnon juoksulenkin ja vielä "vieraan miehen" mukana. Vähän arvelin et jos ei se lähdekään, mutta no problem... Kiitos Jussille lenkkeilytyksestä - toivottavasti ei tarvinnut kovin montaa stoppia matkalla tehdä.

Ossin jälki oli noin tunnin vanha, 6 keppiä ja pari kulmaa sekä tien ylitys. Maa oli ehkä hieman kosteaa ja lämpötila noin 12 C. Tuulikin oli jo laantunut, joten olosuhteet oli ihan mukavat. Lyhyt jana. Pikkaisen haki takajäljeltä ja haahuili alussa. Samoin minusta tuntui, että tänään jäljesti enemmän "tarkastamalla" kuin suoraan jäljen päällä. Kaikki kepit löytyi, mutta hiivatti kun se on niin hätäinen. Taitaa olla pakko nyt vaan pysäyttää ja komentaa maahan tästä eteenpäin... Liinassa veti ihan kympillä. Sai taas tosissaan pitää kiinni. Tien ylityksessä oli hieman haparointia (ainakin itsestä siltä tuntui) mutta löysi kuin löysikin jäljen taas. Oli mukava treeni. Koira meni ihan jees, nuorempi sai lenkin ja pojatkin jaksoi ihan kivasti.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Uusia tuttavuuksia

Mentiin tänään ajoissa kentälle koirien ja poikien kanssa ja lähdettiin ennen treeniä vähän lenkille. Raviradan nurmikolla törmättiin siiliin. Ossi on niitä nähnyt ennenkin, mutta tokihan se piti tutkia lähemmin, että mikä kumma otus noin sihisee ja pomppii :) Ei nyt onneksi ihan nokkaansa mennyt piikkeihn työntämään, mutta lähetä katseli. Aki taas näki siilin ensimmäistä kertaa elämässään. Ja voi sitä ihmetystä. Aluksi meni hieman lähemmäs (joskin TOSI paljon kauemmas kuin Ossi) mutta apua! Kun se sihisi niin poika luikki kummasti koipieni taakse kurkkimaan eikä uskaltautunut lähelle. Oli vaan aika huvittavaa kun toinen vetää remmi tiukalla siiliä kohti ja toinen palttiarallaan yhtä kireällä remmillä vastakkaiseen suuntaan.

Tänään olikin agitreeneissä mukavasti sakkia, tai ohjaajia 4 mutta kun kaikilla on 2 koiraa (tai Topihan teki vain vähän tottista, mutta siti...). Saatiin aikaiseksi mukava rata, joka tehtiin 2 eri lailla (kuva tulee kun toinen kone suostuu toimimaan). Otin Ossin lähtöön ja nyt lempilelu, eli narupallo kehiin ja Ossin selän taakse. Pysyi startissa oikein hyvin (vaikka eihän se treenissä ole koskaan ongelmana ollutkaan) ja vapaa käskyllä haki pallon ja hyppäsi ensimmäisen esteen yli. Mietin et toimisikohan kisoissa jos leikittäisi sillä pallolla (vai kuumuuko miljoona kertaa lisää) ja jättäisi sen sitten maahan startin taakse riittävän kauas (ja startattuamme joku sen siitä hakisi pois). Malttaisikohan yhtään paremmin pysyä????
Ossin treeni tänään oli ihan sujuvaa. Muutama rima räpsähti alas kun ne olivat korkeimmalla ja herralla ol taas niin kiirus... Ekalla kontaktilla, eli A:lla otti alastulon pari kertaa huolimattomasti. Otti kontaktin nippa nappa muttei pysähtynyt, joten otimme ne uudestaan koska niistä ei treeneissä luistella vaan sen täytyy olla 2 off - 2 on!!!

Aki pääsi tänään pikaisesti kentälle. Otettiin muutama hyppy ja kepit muutaman kerran. Uutena esteenä otettiin pussi. Sehän hieman jänskätti kun ei näkynyt läpi (vaikka eipä ne mutkaputket aiheuta samaa...) joten otettiin niin että Veera piti Akia lähdössä ja minä menin pussia raottelemaan. Sitten uskalsikin jo hyvinkin tulla. Välillä minä lähetin Akia ja vuorostaan Päivi raotti pussia. Hyvin se ne meni. Eikä ollut kauhean kaukana sekään, että olisi ihan läpi asti mennyt niin ettei kangasta nosteta. Kävi nimittäin muutaman kerran siihen malliin esteen sisällä tutkailemassa tilannetta... Toivossa on hyvä elää, että tästä vielä agikoira tulee :)

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Voihan Lieksa...

Kylläpä TAAS voi masentaa. Aamulla lähdin suurin toivein ja unelmin kohti Lieksaa (josko yhden nollan saisi...). Tuomarina kolmen startin verran Tuija Kokkonen eikä maksejakaan ollut kuin 6 koiraa paikalla. Sää suosi ollen lämmin ja aurinkoinen. Mieli oli hyvä ja edellytykset hyviin suoritukseen olemassa, etenkin kun radat oli oikein mukavia. (radat piirtelen jahka tuo romu pöytäkone saadaan taas toimimaan... onkin niitä taas rästissä) Mutta vaikka ne oli mukavia, niin ilmeisen vaativia ne oli, sillä nollia ja tuloksia yleensäkin oli koko päivänä melko niukasti.

A-kisana oli hyppyrata. Hieman varasti lähdöstä ja koska olin ohittamassa ensimmäistä hyppyä oikealta, niin Ossihan painoin putken oikeaan päähän, kun vasen oli se oikea kohde. Mitä tästä opitaan - älä lähde karkaavan koiran kanssa väärältä puolelta estettä :) eli hyllyhän sieltä heti kärkeen napsahti. Radalta putosi myös yksi rima, mutta muuten suoritus oli ihan mukava ja sujuva, koira oli ohjattavissa. Jopa 7 ja 8 hyppyjen välistäveto onnistui täysin ongelmitta, putken 11 pimeä sisäänmeno sekä putken 15 kauempaan päähän vienti. Ne oli ne kohdat joita olin etukäteen pelännyt eniten... Koira autoon ja odottelemaan seuraavaa koitosta...

B-kisa ja koira karkaa jälleen (mitä V****UA mä sille teen???) mutta nyt olin esteen vasemmalla puolella ja alku oli mukava suora, joten suunta koirallakin oikea. Koira kulki ja ohjaajakin pysyi hyvin mukana, sillä rata oli sellainen jossa pääsin hyvin "oikomaan". Mutta sitten A:n alastulokontakti vedettiin niukasti yli ja samoin rima 11 tuli alas, kun ohjaaja antoi käskyn tänne liian aikaisin (riman päällä) ja koira "tippui" siitä liidosta heti maahan... Oma moka se siis... Loppu oli melko nättiä menoa, mitä nyt pimeä putken suu aiheutti yhden ylimääräisen ympyrän kun ohjasin hieman huolimattomasti. Onneksemme siitä ei kuitenkaan viitosta saatu. Tuloksena siis 10 virhettä ja sijoitus viides (niistä kuudesta koirasta). Aika olisi riittänyt huomattavasti parempaan sijoitukseen, mutta virheet ovat niin armottomia.

Vielä tässä vaiheessa ajattelin, että C-kisassa sitten, kun on nyt höyryt päästetty... Mutta MITÄ!!! Jälleen se porsas karkaa ja nyt vielä niin törkeästi, että ihan itketti. Hyvä että remmiä olin kädesä saanu heitettyä kun jo mentiin. Ehdin napata turkista kiinni mut se meni silti... Meni kuitenkin putken oikeaan päähän, mutta koska olin myöhässä se ehti kiertää putken 2 kertaa ja hylky. Pikkasen lausuin mielessäni tulikivenkatkuisia sanoja. Ois vissiin pitäny palata alkuun ja ottaa lähtö uusiksi ja juosta maaliin... Mutta rata mentiin, tosin laatu olikin v***uskäyrän takia melko olematon eikä ohjaaja todellakaan sitten enää jaksanut keskittyä ohjaamiseen, kunhan mentiin vaan. Kontaktit otti nyt kuitenkin hienosti. Yksi rima tuli alas ja hyppy 8 mentiin väärältä puolelta... Kepit oli tosi loistavat kaikissa kolmessa startissa...

Mutta Ossi on näköjään niin tulinen, että kun sen yhden asian saat sujumaan alkaa toinen mättämään... Esim nyt kun kontaktit on pääsääntöisesti kunnossa niin varastaminen lähdöstä eikun pahenee. Masentaa, mä teen lakon...

lauantai 23. toukokuuta 2009

Keppiä pukkaa

Emäntä otti tänään itselleen urakan... Ei siinä kyllä kauhean kauaa edes mennyt... Tein vähän jälkikeppejä kuivumaan ja hajustumaan... Taisi suuruudenhulluus iskeä, kun jotain 100 keppiä tein. No, ei vaan voinu lopettaa kun oli niin hyvää materiaalia saatavilla, ohutta ja paksua, kuusta, mäntyä, koivua ja pihlajaa... Mutta nyt ne ainakin muutaman treenin riittää ;D

torstai 21. toukokuuta 2009

Extrat

Helatorstain kunniaksi (tai lähestyvien kisojen inspiroimina/panikoimina...?) päätimme Sarin kanssa mennä päivällä ylimääräisiin treeneihin. Olimme kaksin, vaan silti saimme hilattua ihan kokonaisen radan kentälle. Oli hyppyjä, kepit 2 osassa, rengas, muuri, pöytä, putkia, keinu ja puomi (kuva tulee). Keli oli kuuma. Ja lapset x 3 oli mukana kentällä riehumassa. Aurinko porotti täydeltä laidalta ja mulla oli tietty hitsin hiostavat housut jalassa... Ainakin muistan nyt etsiä ohuemman kesäbökät käyttöön.

Ossi kävi taas hieman kuumana... Vaikka keli oli kuuma ei se syönyt kuin ihan pikkuisen pahinta terää herrasta pois. Minulle piti räkyttää ja ylimääräisiä kierroksia itsensä ympäri ehdittiin taas tehdä. Tehtiin kolme erilaista rataa. Muutamat rimat tippuivat, lähinnä niistä mitkä olivat tiukemmissa kurveissa. Olin nostanut rimat kaikkein korkeimmalle ihan treenimielessä. Lähes kaikki keppien sisäänmenot onnistuivat. Yhdellä radalla oli kepit sellasessa kulmassa, että kerran tai kaksi haki toisen välin. Ensimmäisellä kerralla puomilla hyppäsi alastulokontaktin yli, muuten oli ihan moitteetonta meno niiden osalta. Pöytää ei ole ollut aikoihin, joten siihen nähden se meni hyvin. Tosin sen sijoittelu oli niin, ettei kauheaa vauhtisuoraa sille tullut. Treeneistä jäi mukava mieli ja kauhea hiki. Sunnuntaina sitten taas nollajahtiin...? TOIVOTTAVASTI!

Aki pääsi tänään myös treenaamaan. Hyppyjä tehtiin ja putkia. Muurinkin yli päästiin muutaman kerran. Keppejä tehtiin. Niihin pitäisi pikkuhiljaa saada varmuutta ja vauhtia. Rengas oli ihan kauhean pelottava. Parin yrityksen jälkeen luovutin ja jätin hautumaan. Aki on selkeästi alkuun hieman arempi kuin Ossi (tosin Ossi ei aloittanut näin nuorena...) mutta kun se jonkun esteen hiffaa ja hyväksyy, niin sitten meno onkin jo ihan erilaista. Kontakteja pitäisi ruveta koettamaan myös pikkuhiljaa... Mutta myös Akilla oli ihan mukavat treenit.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Kentällä tottistelemassa

Tänään oli vuorossa tottistreenit kentällä.
Ossi otti muutaman hyppynoudon hieman kisaestettä matalammalla treeniesteellä. Meni ihan ok, mitä nyt välillä meinasi estettä kiertää... Kokeiltiin myös kisakorkuisella ja siinä iski joku rimakauhu. Ei yli sitten ei niin millään. Siirryttiin siis takaisin matalammalle esteelle ja saatiin vielä kunnon suoritukset.
Sitten otettiin kisa A ja palloa heitettiin yli. On se vaan jyrkkä... Mutta kun yhdessä estettä kohti juostiin, niin lopulta herra kiipesi näppärästi yli ja vielä useamman kerran... Tosin melko voimia viepää tuntui olevan - sanoo väsymättömän koiran omistaja.
Mutta vielä siinä vähän jaksoi seuraamista ja jääviä (istu, maahan) tehdä. Ne meni ihan mukavasti.

Aki puolestaa treenasi tänään pääasiassa viereen ja seuraa komentoja. Ihan mukavasti ne sen namin kanssa sujui... Ilman en edes kuvittele vielä kokeilevani. Sitten otettiin maahan ja koetettiin hieman pidentää maassaoloaikaa - eli malttia malttia!!! Sitä kn ei tältä pojalta meinaa löytyä millään. Heti kun on palkka tullut niin pomppaa maasta ylös tai lopettaa sen tekemisen mistä palkka tuli... Ei malta odotta aina edes sitä palkkaa siinä komennetussa asennossa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Lappeenrannassa

Viikonloppu sujahti Lappeenrannassa kisareissulla. Sekä lauantaina että sunnuntaina tuomarina kakkosissa oli Sami Topra. Radat oli oikein mukavia (piirtelee kun ehtii) ja rimat 60 cm.

Lauantaina aloitettiin B-kisalla. Ajattelin jo alun hyppyhärdellin olevan mahdoton tehtävä, sen karkailun takia. Mutta yllättäen Ossi malttoi sen verran että ehdin about asemiin ja sitten mentiin... Ai miten loistavaa menoa ja mikä keppien suoritus. Edes rimoja ei mäiskitty alas (ennenkö sunnuntain viimeisellä radalla...) vaikka putkeltakin oli tiukka kurvi... Mutta voih. Este 17 oli puomi ja Ossi loikkasi nippa nappa YLÖStulokontaktin yli, ei sitten hetkeen olekaan niitä jättänyt ottamatta. Voi elämän kevät!!! Ja viitonen. Aika oli hyvä ja sijoitus viides.
A-kisa meni ihan hyllyksi jo heti alkumetreillä. En edes jaksa luetella mitä kaikkea menikään pieleen sen jälkeen kun karkasi todella loistavasti lähdöstä - ja yleisö oikein remahti nauramaan!!! Hylly tuli puomin jälkeen hypätystä väärästä hypystä. Sitten niitä roiskittiin pitkin ja poikin ja putkia väärästä päästä yms. Eikä ohjaaja rodellakaan jaksanut enää ohjatakaan... Tämä esitys otti todella rankasti päähän sen karkaamisen vuoksi ja kun ne korvatkin oli kadoksissa ja PAHASTI tällä radalla.

Sitten kävimme vähän sukuloimassa ja menimme yökyläpaikkaan Mikolle & Marille. Kiitos majoituksesta ja muonituksesta. Siellä Ossi ja Aki saivat remuta Topi-villakoiran kanssa. Ja sitä menoahan riitti monta tuntia. Kivaa pojilla tuntui olevan eikä riitojakaan syntynyt. Lopputuloksena kolme noin puolimetristä kieltä omaavaa koiraa ;D
Sunnuntai-aamu aloitettiin tällä samalla menolla. Koirat ulos ja siellä ne leikkivät pari tuntia. Oikeasti meno oli ihan mahdotonta. JA jälleen esiintyi venyviä kieliä. Kivaa oli!!!

Sitten siirryttiin kisapaikalle ja aloitettiin D-kisalla. Otin tänään molemmissa starteissa melkein lentävät lähdöt, ja sen pienen hetken Ossi malttoi tänään odottaa lupaa hienosti molemmissa starteissa. Ennakkoon pelkäämäni putket sujuivat radalla oikein mainiosti vaan mitä tekee Ossi. Ottaa 15 virhepistettä kun puomin molemmat kontaktit unohtui (voi porsas) ja sitten paras - en muistakaan millon ois viimeksi ollu lentokeinu, mutta nyt oli ja hemmetin komea olikin! Vähänkö taas turhautti maalissa. Kun muuten oli niin ohjattavaa ja hienoa menoa. Kepit on muuten olleet todella loistavat koko viikonlopun ajan!!! Ja niiden hakeminen. Kulmat ei tosin mitään kauhean vaikeita olleet mutta silti. Siis D-kisasta 15 virhettä ja sijoitus 9. Mikko oli videokuvamassa tänään radat - jahka ehdin ne ilmestyvät Ossin sivuille videogalleriaan. Ja kiitos Mikolle kuvaamisesta. Tero puolestaan otti uusia fotoja ja nekin ilmestynevät kuvagalleriaan tässä joku päivä... Suokaa anteeksi tämä laiskotus pitkän ja hikisen viikonlopun jälkeen :)

Ja sitten tämän päivän murheenkryyni, eli C-kisa. Kolmannen hypyn jälkeen Ossi oli suuntaamassa seuraavalle (väärälle) hypylle, mutta sain viime tinkaan korjattua ja putkeen... Ai mitä menoa ja ohjattavuutta ja nyt sujui ne kontaktit - KAIKKI!!! Mutta voihan persikka, sitten tippui rima 12 ja sitä myöden upea suoritus ja nollan metsästys meni metsään... Sillä myös loppurata sujui niin kauniisti. Voi itku että harmitti. 5 virhettä ja sijoitus 7. Pienestä se on kiinni. Eihän sille mitään voi, mutta silti... Harmitus tosin oli pienempää kuin eilen, sillä tänään koira kuunteli. Täytyisi vissiin saada Topi leikkimään Ossin kanssa aina ennen kisoja.
Kelit meitä helli koko viikonlopun ja kisajärjestäjillä oli kyllä mahtavat puitteet ja homma hyvin hallussa! Oikein kateeksi käy se halli... Näillä eväillä lähdetään sitten Lieksaan nollajahtiin. Meille on nyt iskenyt tämmöinen 5-10-15 virhettä putki päälle... Voisi edes yksi nolla vihdoin napsahtaa.

torstai 14. toukokuuta 2009

Höyryjuna metsässä

Tänään korkattiin jälkikausi. Tuuli oli aivan kauhea, hyvä ettei puut olleet vaakatasossa. Sen verran napakkaa oli, että lipputankomme makasi aamulla maassa kolmessa osassa... Noh ehkä se oli vähän lahokin :) mutta nyt ei siis tarvitse liputuspäiviä muistaa.

Mutta Siprissä Ossi pääsi ensimmäisenä ruutuun. Ja kingi on kingi (HEH) ja esineet (kumisiili, käsine ja kenkä) vietiin suoraan paikoilleen koiran niitä näkemättä. Hyvin poika muisti mistä on kyse. Eikä ihan kauhean pahasti vaellellut rajojen ulkopuolellakaan. 2 ekaa esinettä löytyi nopeasti ja palautuskin oli nätti. Ei ihan oikeaoppinen, mutta pysyi kuitenkin suussa luovutukseen asti. Mutta voi hitsi sitä kumisiiliä... Eikö muka haissut vai mikä kun koira painoi miljoona kertaa ohi, ohi, ohi... Lopulta piti mennä näyttämään et tää tässä... Sit vietiin vielä yksi hanska metsään, jotta saatiin onnistunut suoritus loppuun.
Aki pääsi myös ruutuun... JOOPA JOO! Eipä paljoo kiinnostanu vaikka miten leikitettiin sillä hanskalla/siilillä. Ei noutanu eikä ees vetäny. Nenä maassa meni ja moikkaili vaan ihmisiä. Mitä tästä seuraa - kotona kauheasti nyt leikkiä, vetoleikkiä ja heittoleikkiä. Eipä se tosiaan paljoo täällä kanniskele. Solmulettiä jos Ossi on toisessa päässä, tai luita.

Jälki tehtiin vaan Ossille. Olisiko ollu jotain tunnin vanha ja 6 keppiä, pari kulmaa. Tuulesta johtuen jana oli vain pari metriä. Maasto oli kuivahko mäntykangas. Eipä ole opit unohtuneet talven aikana. Jälki komennolla metsään painoi höyryjuna. Vauhtia oli niin, että liina poltti käsiä. Työskentely oli tarkkaa ja kulmat meni siististi. Myös kaikki 6 keppiä poimittiin tosi siististi. Ne oli merkattu jotta ohjaaja saattoi vähän tauon jälkeen tarkistaa ilmaisumerkkejä. Vähän täytyy kepeillä rauhoitella ettei vaan paina eteenpäin liian nopeaan. Mutta oli hyvä treeni ja hyvä mieli. Mutta kylmä... Onneksi päälle lähti kalsarit ja pipo ylimääräisenä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Ulkokausi korkattu

Eilen oli agitreenit ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulkona. Kamala miten poikain nokat meni maahan, kun oli uusia (tai erilaisia) muhevia hajuja... Eilen tuli myöskin ensimmäistä kertaa treenattua sateessa ja samalla testattiin uuden puvun sateenkesto. Hyvin piti! Eikä sitä vettäkään sitten onneksi niin kauaa tullut.

Ossin treeni oli jälleen vauhtia täynnä. Oikein koetin sen saada karkaamaan lähdöstä, mutta kun ei se vaan treenissä karkaa niin ei... Sais peeveli ruveta kisoissaki pysymään, mutta turha toivo. Maisan vinkkiä kokeilin myös. Vaan ei se nyt ihan tainnu niin mennä kuin piti ;D kun vapautuskäskyllä koira paineli radalla - ei sinne namille *heh*
Radat oli lennokkaat ja koiralla liikaa vauhtia. Keppien kulman haki ekoilla kerroilla hyvin, mutta loppua kohden rupesi menemään sähellykseksi. Joku rima tuli alas ja koska sitä vauhtia oli liikaa, ja ohjaaja vissiin myöhässä, niin muutamat esteet hypättiin väärältä puolelta. Putki oli A:n alla, eli putken suu ja houkutteleva A vierekkäin, mutta nekin meni pääsääntöisesti ihan jees. Voi voi!!! Viikonloppuna kisoihin....

Aki oli myös ensimmäistä kertaa ulkotreeneissä. Putki sujuu, tosin nyt sisällä taisi olla jotain mielenkiintoista, kun läpimeno kesti normaalia kauemmin. Hypyt on muka aika vaarallisia -etenkin jos rima tipahtaa kolahtaen alas-, mutta niin vaan niitä hypittiin ihan hyvällä menestyksellä. Korkeutena tosin vasta medi. Nyt meillä oli täyspitkät kepit ja ne meni jo hieman sujuvammin kuin maneesilla. On siinä sellaista tiettyä arkuutta tekemisessä, mutta melko mukavasti namilla vetäen tulee. Seuraavan kerran varmaan pitäisi jo kontaktiakin hilata esiin...

perjantai 8. toukokuuta 2009

Mennyt viikko...

... on onneksi mennyt... Vaan eipä paljon tullut harrastettua.
Maanantain agit jäi väliin, kun mamma poti ikävää parin päivän meniere-kohtausta... Keskiviikon tottis ei muuten vaan huvittanut... Kävin vaan paikalla ja oli mulla kyllä koiratkin mukana, mutta mieliala ei vaan ollut treenaamiseen sovelias.

Eilen olin Akin kanssa pitkällä iltalenkillä ja tänään otin molemmat hurtat ja painelin metsään ilta-aurinkoa katselemaan. Olipa mieltä virkistävää. Mä olen oikeasti sitä mieltä, että kaikilla elämänsä kanssa kipuilevilla tai yksinäisillä tms pitäisi olla koira tai pari seuranaan =D
On se vaan niin, että kun noidenkin kohellusta tuolla suo-ojissa katteli, niin väkisinkin pyrki hymy huulille. Ja tokihan ihanista pellavapää pojista saa saman efektin, mutta niistä pitäisi varmaan pistää oma blogi pystyyn. Ne ei taida oikein soveltua tänne karvaturriblogiin..??
Mutta Ossi ja Aki nauttivat taas vauhdista ja loikista. Aki on ihan samanlainen aropupu kuin isänsä. Olisittepa nähneet ne homppupomppuhyppypyppyloikkakoikat... Ossi paineli kevään ensimmäiselle uinnille kylmään ojaan. Puunrangat saivat kyytiä ja nyt on Ossi oppinut sanomaan Akille, et äläpä tuu mun kepille... Yhdessä vaiheessa kuuntelin et poika tais ottaa kunnolla selkäänsä tai sit vaan ääniefektit oli komeat. Toista tuntia rymyttiin metsässä ja nyt täällä makaa 2 väsynyttä ja kamalan pahoja pieruja päästelevää koiraa - taisivat latkia pikkaisen kuravettä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Hyllyjä hyllyjä

Tänään oli kisat Joensuussa, 2 startin verran. Ja molemmista polkaistiin hylyt... Ei kovin vahvat esitykset.
A-kisa kosahti juuri siihin mihin arvelinkin, eli hypyltä 2 suoraan putkeen... Vaikkei se putki edes ollut linjassa hypyn kanssa. Ja toki tuttuun tapaan varastettiin lähdöstä ja roimasti. Rata ois ollu mukava mentävä ellei heti alussa ois kosahtanu. Kontaktit meni siististi ja kepit kanssa. Pari rimaa taisi tulla alas, vaikka ne oli vain 55 cm.
Myöskin B-kisa saatiin hyllytettyä tokavikalla hypyllä :) Tosin siihen mennessä taisi olla jotain 15 virhettä pohjalla, joten eipä ollut muutoinkaan nollamahkuja. Se hylky taisi olla hieman ohjaajan huolimattomuutta, kun ei jaksanut ohjata tarkasti niin ettei Ossi olisi hypännyt vielä vääräänkin suuntaan hyppyä. Olin aika ylpeä kun saimme putki-A hässäkän sujumaan mallikkaasti. Se nääs oli sellainen kohta jossa monella tui hylky. Myös kontaktit meni hienosti jälleen. Lähdössäkin kesti ehkä sekunnin paremmin kuin ekassa startissa :)

Mitäköhän tuohon kisoissa startista karkaamiseen keksisi? Ideoita??? Olen nääs melko varma, että vaikka veisin suoraan karkaamisesta autoon - ei mokoma luupää edes oppisi siitä, vaan varastaisi jälleen seuraavan startin...

perjantai 1. toukokuuta 2009

Wappuhulinaa

Vappuna sattuu ja tapahtuu...
Eilen vietiin Ossin morsian junalle - haikein mielin... Oli nimittäin niin upea likka. Vaan jostain syystä koirakemiat ei pelanneet ja niinpä tästä vierailusta ei jälkeläisiä seuraa... Mamma on niin haikealla mielellä...

Äippä ja iskä toipui aamulla hieman pidempään eilisestä juhlaillasta. Onneksi koirillamme on seurapiirirakot, eikä ne odota kuudelta aamulla remmit suussa... Koirien aamu-ulkoilun venyminen kompensoitiin iltapäivällä metsälenkillä. Metsä oli kovasti jo sulanut ja jälkeäkin pääsisi tekemään. O & A kirmasi keppi suussa... Tai lähinnä Ossilla oli keppi ja Aki painoi perässä... Ojien yli hypittiin ilmavasti, lätäköissä läträttiin ja naapurin ruusupuskassa piehtaroitiin. Hyvä lenkki siis!!! Ja suihkuun mars :D Vaan taas ihmeteltiin miten se kamera unohtuu aina kotiin silloin kun olisi huippukeli kuvata! Ehkä sitä jo seuraavalla kerralla muistetaan.

Illalla lähdin vielä Ossin kanssa vapaavuorolle treenaamaan sunnuntain kisoja silmällä pitäen. Paikalle saapui 5 vapusta selviytynyttä ohjaajaa. Pistettiin pystyyn rata, joka sisälsi kaikki muut kontaktit paitsi pöydän. Treeni oli hyvä. Intoa riitti ja korvatkin oli kuulolla melko hyvin. Kerran varasti lähdöstä. Ja kaamean saarnan kanssa palautin alkuun. Kontaktit otti kivasti. Keppien lopussa unohti yhden välin, sillä seuraava hyppy oli juuri sellaisessa kulmassa, että melkein arvasin niin käyvän. Lopun juoksusuoran mamma pilasi kun ei jaksanut juosta ;D ja Ossi hyöri kuin väkkärä ympäri... Tehtiin rata muutaman kerran ja lopuksi käännettiin keinu ympäri ja mentiin käännetysti. Muutamia rimoja tuli taas alas, mutta muuten buenoa menoa.
Niin ja radat on jälleen piirtämättä, kun tuo pöytäkone temppuaa. Piirtelen heti kun se toimii - siihen asti raportoin läppärillä ja ilman kuvia.

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino