Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

tiistai 29. toukokuuta 2012

Sä veit mun sydämen...

J. Karjalaista siis siteeraten. Mutta kuka näitä ihanuuksia voi vastustaa...? Kuvat Varpu Heiskanen.





sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Siinä se on - LUVA!

Tänään oli helteinen päivä Ruokolahdella. Tuomarina Sami Topra ja kisavuorossa Aki. Päivän kolmannella radalla Aki yllätti. Helteestä huolimatta kulki hyvin, teki puhtaan radan ja päästiin alle ihanneajan. Ja LUVAhan sieltä pukkasi. Yhtä siis uupuu enää. Päästiin palkintopallille nro. 2. Oli siis aika mukava päivä. Ja videoista taas ISO kiitos Titille.

Video A-kisa Jostain syystä en saa ladattu ratapiirrostani A-kisasta. Koetan myöhemmin uudelleen. Muutenkin tällä kertaa ratapiirrokset on enemmänkin suuntaa antavia... En ole ihan tyytyväinen siihen, kuinka onnistuin saamaan esteiden paikat. Mutta ei se mitään. Kisassa kuitenkin startattiin. Katselin alkua pikkaisen jännäten, mutta ihan ok sain kolme ekaa hyppyä, mutta sitten sössin keppien edessä ja Aki pyörähti vitosen edestä. Seuraavaksi jännitin hyppyjä 11-12 että osaanko mennä pysähtymättä vai kieltääkö Aki esteelle 12. Mutta aijaijai, miten mie uskalsinkin tehdä persjätön 10-11 väliin. Eikä saanut vauhtia seis kahdelletoistakaan. Mutta koska sitä jännäsin jäin huonosti puomin eteen tanssahtelemaan. Kielto siis, ja ihan ohjaajan moka. Loppu menikin ok. Pikkaisen yliaikaa saatiin kieputeltua radalta ja kymppi. Mutta tuloksella +14,36 pääsi tänään kuitenkin palkinnoille. Oltiin sentäs kolmansia.

Video B-kisa B-kisan alku sujui ja sitten pyllistin koiran 6 putken väärään päähän... Muuten ihan jees, mutta puomin alastulon loikkasi. Aki ei näköjään kestä, että lähden kiertämään kauempaa. Mutta pakko oli putki kiertää. Otin puomin uusiksi, mutta saman teki. Tätä täytyy siis treenata lisää.

Video C-kisa Lämpöisestä kelistä ja kisatauosta johtuen epäilin kovasti, että jaksaako Aki C-kisaa edes kunnolla mennä. Mutta jaksoihan se. Kivasti jaksoikin. Reikiä nolla ja alle ihanneajan ja palkintopallille kaksi. Ja LUVA.
Videolta kun katsoo, niin melkoista loikkimista tuo Akin eteneminen... Pitäisi vauhtia kehittää lisää, niin koiralle kuin ohjaajallekin.


torstai 24. toukokuuta 2012

Persjättöjä

Normaalista treenirutiinista poiketen vierailin ensin seuran hallituksen kokouksessa tekemässä paljon hyviä päätöksiä :)
Treeneissä meitä oli tänään varsin vähän, mutta hyvät treenit saatiin. Tehtiin agi.fi lehden treeniä. Ossin kanssa meni hyvin, yksi rima tipahti. Rata päästiin läpi ihan mukavasti vaikka olin armotta myöhässä joissain paikoissa.
Tänään tuli keskityttyä Akiin enemmän. Ja uskokaa tai älkää, persjätöillä saatiin koiraan vauhtia! Niitä sitten hiulattiin ihan tosissaan. Vielä kun uskaltaisi kisoissakin tehdä...
Aki kokeili myös Titin kanssa tekemistä ja hyvinhän se junnu mukaan lähti. Pikkaisen lähdössä vilkuili et mihis se mamma jäi... Oikein hyvä mieli ja siihen päälle vielä sauna, lasi punkkua ja kesän ensimmäinen haukifile. Nam.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Hauvavauvan tuoksua

Kävin tänään nuuskuttelemassa Akin ihkut, kolmeviikkoiset pennut. Ihana katras köllötteli mamman kanssa. Ihan himpun tekisi mieli muuttaa tämä musta duo mustaksi trioksi "isä-poika-pojanpoika". Mutta kotiväki haraa vastaan. Onneksi kaikilla penneleillä on koti niin ei kiusaus pääse enempää kasvamaan.

Santalahdessa Suhisee

Niin vaan startattiin Ossin kanssa taas kisoissa helatorstain kunniaksi. Ihan kelpo tuloksia, joskaan ei nollia ja harmittavia virheitä, mutta kaikista kolmesta startissa tulos, ei siis yhtään hyllyä tänään. Nilkka antoi juosta ihan ok, mutta kyllähän se vauhdista huomasi ettei ohjaaja ole yli puoleen vuoteen spurttaillut (vedettiin yliaikaa enemmän ja vähemmän).
Tuomarina Santalahdella oli tänään Pertti Siimes. Ja ohjaaja myöntää jännittäneensä kisaa ihan sikana. Paikan päällä rata näytti mukavan mentävälle, eikä meillekään mahdottomalta. Startattiin siinä 11 lähtijän paikkeilla. Ossi oli lähdössä juuri sen oloinen, ettei ehkä ihan kestä. Eikä ihan kestänytkään niinkuin epiksissä, mutta selvittiin. Vaan hiivatin muurin palikat läsähti heti alkumetreillä alas. Muutenhan herra tekikin oikein mukavaa työtä ja kaikki kontaktit otti!!! Hieman yliaikaa otettiin ja ohjaajan jalka lipsahtaa hyppyjen 6-7 välillä. Aattelin jo kauhulla, että nytkö se nilkka taas pyörähtää, mutta selvittiin säikähdyksellä. Harmi tuo pikkuinen yliaika, mutta olihan ne palikatkin siellä maassa... Ainahan sitä jossiteltavaa löytyy, mutta... Tulos siis 5,45 ja sijoitus kymmenes. Tässä vielä video. (Miten sitä kuvitteleekin juoksevansa kovaa - totuus on kuitenkin aika karu ;D) Video A-radalta

Myös hyppärin startissa Ossikki vähän lällätteli, muttei ihan niin pahasti kuin ekalla radalla. Ihan kivasti kulki, kaartoi hypyille eikä yrittänytkään esim hypyltä 7 putkeen 14. Mutta kuinkas ollakaan rima 8 tuli alas. Seuraavaksi kielto 11. Minne lie olin ohjaamassa vai ollaanko harjoiteltu takaakiertoja liikaa? Sitten vielä joku aivopieru putkella 14 kun oli jo menossa ja sitten kieltäytyi. Virheitä siis 15 ja yliaikaakin kerättiin 1,43. Tulos siis komeat 16,45 mutta sijoitus kuitenkin kahdeksas. Rata oli näennäisesti helppo muttei sitten ollutkaan kun hyllyjä tuli aika paljon. Ja me sentäs oltiin ekoja jotka yleensä sai siltä tuloksen (10 ennen meitä yritti jo...) Sitten vielä livekuvaa - Video B-radalta

Vimppa rata oli meidän osalta jotain käsittämätöntä. Ohjaajan meno oli jo pikkuisen tikkuista. Koira pysyi tällä kertaa lähdössä suht ok. Alku sujuikin oikein mainiosti, mutta MITÄ sitten tapahtui? Kepit. WHAT??? Ne on Ossilla niin varmat ja nyttenkin oli suora lähestyminen, eikä ohjaajakaan ollut siellä ohittelemassa. Eli tilaa piti olla mutta niin vaan ajoi ohi ja vitonen niistä. Siinä meni vähän ohjaajalla "maku" mutta väännettiin loppuun asti. Rima 9 heilahti alas. Mutta kontaktit me sitten oikein hidasteltiin treenin vuoksi. Ja nyt täytyy sanoa että ne suijui tänään oikein hienosti!!! Kerättiin siis viimeiseltä radalta 10 vp ja komea yliaika 11,29 ("apua") tulos oli 21,29 ja sijoitus 13./30 Näin siis Suhinoissa. Ok avaus mutta nyt pitäis ohjaajan ruveta spurttailemaan taas ihan tosissaan jotta saadaan ajat kuntoon. Video C-radalta

Kisakumppani, mamman murukka, Ossi meranrantatunnelmissa.
Titille ISOISO kiitos kuvista, ratapiirroksista ja videoista. Sekä ennenkaikkea seuraneitinä toimimisesta!! Oli kiva päivä ja kiva palata kisojen kiehtovaan maailmaan.


Kotona olin puoli tuntia ennen treeniä, lennosta koiran vaihto ja sauna päälle. Niin vaan ahkeroitiin Akin kanssa vielä normitreenit. Siellä mamman meno alkoi hyytyä jo hiljalleen mutta ihan mukavat pätkät tehtiin vielä. Ensin tuo ympyröillä numeroitu. Siinä meillä ei ollut isompaa hämminkiä. Sitten neliöillä merkattu. 5 hypyllä tössähti, mamma kun ei liikkunut alta pois. Titi näytti mallia Akin kanssa ja ai miten sulavasti se menikään. Mitä tästä opimme. Akin kanssa on liikuttava sulavasti koko ajan oikeaan suuntaan, eteen ei edelleenkään saa jäädä töröttämään. Hienosti muuten haki tässä jälkimmäisessä treenissä kepit itse.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Pikkuisen viilausta

Olin varannut ylimääräisen vuoron hallille, ihan vain treenatakseni kontakteja. Molemmat pojat oli mukana mutta Ossi sai selkeästi enemmän treeniä. Sillä se koiruliini starttaa tauon jälkeen torstaina Kotkassa. Aki sitten vasta reilun viikon päästä siitä... Eli hiulattiin kontakteja ylös-alas ja muutaman takaakierto. Hiki tuli vaikkei sen kummempia tehtykään. Nyt vaan todetaan, että näillä mennään. Kunpa vire ois sama kuin lauantain epiksissä ni avot, saattas olla kohtuutuloksiakin tiedossa. Saa peukuttaa!!!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kisastartti epiksissä

Tänään polkaistiin käyntiin kisat, kun oma seura järkkäsi epikset. Päätin lähteä kokeilemaan nilkan kisakuntoa ihan tositoimissa (edelliset startithan meillä on ollu marraskuun alkupuolella viime vuonna...) Nokkosen Mirka oli meitä tuomaroimassa ja suunnitellut about oheisen radan 2-3 luokan kisaajille. Minnuu jännitti ihan sikana pitkästä tauosta johtuen. Ja starttasin vielä Ossin kanssa ekana. Vähän mietin että mahtaako tuo pysyä ees startissa. Mutta se mokoma pysyi oikein hyvin. Pääsin 2 esteen taakse vastaanottamaan pakkovalssilla. Ossi toimi kuin unelma. Ei mitään ylimääräisiä kaahotuksia eikä kaarroksia. Putkien pimeät päät löytyi hyvin ja kontaktit sujui. Kunnes harmittavasti A:n alastulolla kontaktille osui korkeintaan karva. Ja vitonen. Mutta oli kyllä niin loistavaa!!!! Nilkka antoi juosta ihan ok, eihän se samanlainen ole kuin ennen äksidenttiä mutta johan tuolla edes vähän pääsee. Sijoituttiin tuolla vitosella kuitenkin toisiksi. Ihanneaika (57 s) alitettiin -9,26. Eli ei pöllömpää menoa. Näillä eväillä ensi viikon virallisia kisoja kohti. Saadaan mamman muru taas baanalle. Akin kanssa ei sitten mennytkään ihan yhtä loistavasti. Herralla olo "hopopäivä" ja haahuili pikkaisen minne sattui. Voi olla ettei haltuunototkaan ollet parhaat mahdolliset/riittävän napakat. Yliaikaa paukkui valtavasti ja hyllyksihän se meni. 5 hypyn ohi kiersi kiellon arvoisesti, seuraava taisi tulla 7 hypyltä. Kepeillä leikkasin koiran aloitettua vasemmalle, niin se jätti pujottelun kesken. Alusta siis. Putken 10 pää oli piilossa ja herra juoksi putken takaa... Kielto ja korjaus. Hyppy 11 mentiinkin sitten väärin päin ja hylly. Ei siis loistavia tuloksia mutta nyt se on polkaistu Akinkin kanssa kisat taas käyntiin... Sitten parin viikon päästä virallisiin. Huh!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Irtoaa... tai ei...

Tänään treenin aiheena oli irtoaminen ja leijeröinti. Katri oli tempassu aikas mukavan ja haastavan pätkän. Ossi teki töitä hyvin. Joskin putkeen 6 irtoaminen teetti töitä... Akilla oli ihan hessu sopo hoopoilupäivä. Radalla mennä höntsötteli vähän miten sattui. Osittain toki vaikutti sekin, ettei kartturi ollut ihan parhaimmillaan, sillä treeniaikamme alkoi olla lopuillaan ja mie vaan yritin nopsaan suoriutua...

lauantai 5. toukokuuta 2012

Vähän extraa

Piiiiiiiitkästä aikaa (eli joskus viime vuonna edellisen kerran) varasin hallille extravuoron. Pakkohan se on pikkasen tsempata jos tästä taas kisaamaan aikoo. Tarkoituksena oli tehdä etenkin kontakteja Ossin kanssa. Lisäksi oli takaakiertoja ja Akin kanssa treenailin jaakotusta ja sitä ohjaajaa kohden hyppäämistä. Se taas tänään nuorella herralla tökki. Aki oli muutenkin jotenkin "laiskan" livakka. Vai tuntuiko se minusta vaan. Kun kyllä ne vauhtisuorat sujui. Tunti hujahti vauhdilla ja hyvä treenit saatiin tehtyä. Kontakteja hiulattiin Ossin kanssa ja rupesihan se taas pysähtymään niille ihan kunnolla. Eri asia on, että kauanko se sen taas muistaa. Ja nuo takaakierrot joille ehtii saada paaaaaljon vauhtia... Ne on mun ja Ossin surman paikka. Tai sit se pitää kierrättää tosi kaukaa ettei sinkoa väärinpäin hypylle... Näin löysässä radassa missä on isot välit, ei se kauempaa kierrättäminen ole ongelma (no aikaahan siinä toki menee...) mutta entäs jos radalla onkin niitä riskiesteitä muitakin heti vieressä? Noh, sitten on. Joko se onnistuu tai sitten ei.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kyl maar täst viel hyvä tulloo

Tuttuun torstaiseen tapaan oli töiden jälkeen kauhea kiirus kotiin ja kohta hallille treenaamaan... Heidi toi treenin jonka aiheena oli päällejuoksut. Mie taas huokasin - enhän mä millään oo Ossin edellä, Akin kanssa vielä ehkä, mutta Ossi - ah miun Ossi. Mutta pitäähän se parhaansa tehdä... Hyppyjen (nuo 3 sarjat reunoilla) välillä oli aika lyhyet välit joten Ossilla meinasi mennä pitkäksi, taipuminen oli jokseenkin tiukemmassa kuin Akilla. Havaittiin vaan (taas) kerran, ettei ohjaaja käytä molempia käsiään niin hyvin kuin voisi. Toisella voisi työntää takaakierrolle ja toisella vetää hypyn yli. Eikä huitoa yhdellä kädellä kaikkea. Johan siinä koirakin sekoo... Pikkaisen kun saatiin käsiä toimimaan, ni jo alko koiratki ymmärtää... Ei mitään isompia ongelmia kun päästiin samalle aaltopituudelle. Aki nyt oli toiminut heti alusta lähtien. Ossi lennätteli rimoja ja kaateli hyppyä ensin... Oli oikein hyvä treeni. Nyt vaan ohjaaja muistaa ne kädet jatkossakin. Ja mikä mukavinta, tänään tuntui juoksukin sujuvan. Nilkka ei hangoitellut vastaan eikä kovin kummoisia pukkiloikkia tarvinnut ottaa. Jokohan sitä hissuksiin uskaltaisi takaisin kisakentllekin?

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino