Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

torstai 31. heinäkuuta 2008

'kisat'

Onpahan todella pahannäköinen ukkonen painamassa päälle. Ei uskalla edes konetta aukaista, joten raportti puhelimella... Tänään oli jälkiryhmän vetäjä Anne järjestänyt treeneihin menijöille yllätyskisat. Kaikille oli tehty valmiiksi alokasluokan jäljet, kulmineen, janalla ja 6 kepillä varustettuna. Anne oli ollut 'tuomarina' ja katsonut koirakon janan ja mennyt sitten odottelemaan metsästä tulijoita. Ossi löysi kaikki kepit ja toimi muutenkin kuulema hyvin. Päiväkirjassa seuraava merkintä: "Alokasluokan jälki. Kaikki löytyi. Esineruudussa 2 esinettä valmiina. Etsi reippaasti vaikka jälki ajettiin ensin. Löytyi ja toi molemmat käteen. HYVÄ treeni."

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Äijäenergiaa - tai jotain

Tänään sitten päästiin taas tottistelemaan. Kotona oli ennen lähtöä tehty kapulaharjoituksia ja saatu muutamia tosi hienoja suorituksia, niin että kapula pysyi suussa kunnes otin sen... Kentällä Reko meni ensin paikoillaoloon ja Ossin kanssa otettiin ihan perusseuraamista. Ja voi jee kun mua ärsyttää, kun se tuppaa vähän jätättämään, enkä sitten näe et miten kaukana se hiimailee... Samoin kontakti on tosi huono (on ollu aina), se vaan tallustaa siinä vieressä tai melkein ja ihan satunnaisesti saattaa vilasta mua... Sanokaapa viisaammat joku hyvä vinkki millä tätä saisi parannettua. Ja irtiseuraaminen on huomattavasti parempaa kuin kytkettynä. Henkilöryhmä meni mukavasti.

Jäävissä ekalla kerralla istu-komennolla mentiin maahan, mutta toisella oikein. Maahan meni hienosti ja tänne kutsulla reippaasti eteen, hieman vinoon asentoon mutta kuitenkin.
No, sitten kaivettiin kapula, ja eikö mitä, meijän ÄIJÄ rupes taas syleksimään kapulan ennen aikojaan!!! ARGH! Saatiin tehdä melko monta toistoa ennenkö onnistui, mutta sentään onnistui lopulta. (Ja tähän väliin sanottakoon, että kun kotiin päästiin, niin tehtiin kapulan noutoja ja varmaan parikymmentä upeaa pitoa, kunnes irrotti vasta kun otin kapula... Että silleen, kentällä syleksitään ja kotona tehdään. Täytyy vissiin treeneihin hommata hattu tai paita et kyllä se kotona osaa...)

Paikoillaolossa teki tiukkaa! Rekolle kun heitettiin noutokapulaa. Ossi piipitti ja vinkui koko ajan, nousikin pari kertaa, muttei sentään sännännyt kapulan perään.

Treeneistä ajettiin vielä Utraan leikkimään Lola-bokserin kanssa. Jaa, ai leikkimään? Eihän meidän ÄIJÄ voi leikkiä... Nuuskutteli maata, merkkasi ja potki hiekkaa ja sama toistui uudelleen ja uudelleen. Kyllä se innostui kenguruloikkiaan esittelemään kun keppiä heinikkoon heitettiin, muttei se kyllä yhteisleikkiä ollut! Peräkanaa pomppivat heinikossa ja keppiä etsivät. Tyhmä Ossi, kerrankin kun olis ollu leikkikamu. Seuraavan kerran täytyy mennä paikkaan jossa ei ole niin paljon hajuja (olimme koirien ulkoilutusalueella Jokirannassa) ja katsoa sujuuko leikki paremmin. Kiitos Kirsi, Matti & Lola seurasta!

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Hikistä agia



Siis kelihän ei tänään treeneissä ollut mitenkään lämmin, ei (päinvastoin, takki päällä piti olla että tarkeni). Keliin ei siis tuo hiki tällä kertaa viittaa... Vaan rata oli sellainen että sai painella ihan tosissaan ja vähän vielä kaupan päälle. No itseänipä saan syyttää kun kaivelin tämän Anne Saviojan 3 luokan radan mukaani treeneihin. Oli kääntöä ja vääntöä. Sen verran rataa muutettiin, että 4 esteen, eli muurin tilalle laitettiin okseri ja 17 eli A:n tilalle keinu.

Koira kävi ensimmäisessä startissa kuumana (jaa, koskakohan ei kävisi...?) ja hieman karkasi lähdöstä. Eikun herra toruen takaisin alkuun ja uusi startti. Kaikki rimat oli 65 cm ja niitähän rymisteltiin jonkin verran sitten alaskin. Kepit haki todella upeasti itse. Sen huomasin, että liian edellä en niille saa mennä, muuten jää viimeinen keppi suorittamatta. Hypyt kulki ihan ok, siis ohjauksellisesti. Pahin paikka oli tuo 8 hypyn jälkeen ysille. Keinu veti melkolailla puoleensa. Tämän rata vedettiin pariin kertaan, sitten muutettiin hieman oman päämme mukaan. Sitä sitten pari kertaa ja lopuksi vielä vetäisin tämän alkuperäisen. Viimeisellä kerralla näytti ihan kuin koira olisi muistanut radan jo ulkoa...? Voiko se olla mahdollista, vai menikö se muuten vaan niin hienosti sen jankkaamisen jälkeen. Oli tosi hyvät treenit tänään ja ehdittiin paljon niin koko ratoja kuin sitten hioa niitä ongelmakohtiakin.

Kommenteista

Sain tuohon edelliseen kirjoitukseeni ilmeisesti jonkun roskapostikommentin, joten otin käyttöön asetuksen, että tarkastan kommentit ennen niiden julkaisua. Että kommentoida saa edelleen ihan vapaasti, mutta ne tulevat näkyviin pienellä viiveellä. Näin saan karsittua roskapostit pois.

Agirodun radat


Vihdoin sain piirrettyä Agirodun radat. Selostukset radoista tuolla aiemmin heinäkuun alussa.
Yllä perjantain 4.7. rata. 10 vp sijoitus 12./45


Yllä vasen: lauantain C-kisan (open SM-karsinta) tuloksena hylsy.
Yllä oikea: lauantai 5.7. D-kisa ja se harmittava 5 vp riman putoamisesta sijoitus 15. (jotain 80 koirakkoa muistaakseni starttasi)



Yllä vasen: sunnuntain 6.7. joukkuekisan rata. Joukkueemme Idän Ihmeet sijoittui 31./70
Yllä oikea: sunnuntaina Fao Open class tasoituskisa, tuloksena hylky....

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Maaningan radat 13.7.08

VIHDOINKIN sain piirrettyä edes pari rataa... Agirodun radat uupuvat edelleen, mutta heti kun jaksan...
Tässä nyt kuitenkin Maaningan kisan radat. Rimat oli molemmilla radoilla 55 cm.
Ensin C-kisa. Ossi oli ihan riiviönä ja karkasi startista ihan ennen aikojaan ja ilman lupaa... Ehti siis painella hypyt ja painui jo renkaan ohikin. Sain kuitenkin takaisin mutta 5 vp siitä tietty jo napsahti. Ja puomin alastulolta toiset. Kepeille saatiin oikein unelmasuoritus! Haki sisään ihan itse ja vielä oikeasta välistä, teki kauniisti loppuun asti. Ihanneaika alitettiin -9,86 sekunnilla, 10 vp ja sijoitus 6./16. (Ja nollalla olis oltu toisia...)


Sitten D-kisa joka oli hyppyrata. Jätin koiran liian lähelle tai vaikeaan kulmaan kun heti eka rima rysähti alas. Seuraavaksi sössittiin keppien sisäänmeno (mikä on viimeaikoina taas ollut ongelmana...). Muutenhan rata olikin ihan huippu... Aika alitettiin -4,05 sekunnilla, 10 virhettä ja sijoitus 5.

Mutta kaikkiaan näiden kisojen jälkeen otti pattiin ja todella rankasti. Oli ihan epätoivoinen olo, ettei me nousta ikinä. Mutta tästä mustasta hetkestä on päästy yli ja seuraaviin kisoihin on jo ilmoittauduttu. Seuraavaksi starttaamme Kuopiossa elokuussa, sitten ainakin Joensuussa ja kenties Mikkeliin menemme taas syksyllä Sannan & Wilman kanssa koko viikonlopuksi. Jospa se mopo pysyisi tällä kertaa hanskassa ;)
Moni muukin kisa suunnitelmissa, mutta katsellaan niitä sitten ajallaan.

Ihan tyhmää

Vaan eihän sitä aina voi päästä treeneihin... Iski taas pitkästä aikaa meniere päälle. Ei onneksi kauhean pahana, mutta sen verran heilutti ettei autolla uskaltanut lähteä ja siksipä meillä jäi treenitkin välistä :(
Nappailin vaan lääkettä ja nukuin. Toivottavasti tää aamuksi tokenee.
Irmaltakin tuli terkut, että pentuja odotellaan... Syksyllä siis näkee päivänvalon Ossin toinen pentue jos kaikki sujuu hyvin loppuun asti.

Hajuhaittoja

Mitähän lie tuo Ossinaattori syönyt, kun tupsuttelee hieman pahanhajuisia paukkuja. YÖKS! Samoin tympäännyin lemuavaan koiraan (tai sitten se haju tuli ulkoa...??) ja Ossi joutui pesulle. Linna shampoo esiin ja reilusti sitä koiraan. Yllättävän likaista vettä koirasta huuhtoutuikin... Nyt jaloissa makaa märkä koira. Treeneihinkin pitäisi jaksaa lähteä... Juuri nyt on niin sunnuntaiolo ettei jaksais - mutta kai se tästä taas reipastuu, siis emäntä ;D

Emäntä täällä jo miettii kuumeisesti mitä kaikkea tarvitsee ostaa/etsiä kaapista ennen pennun tuloa (johon hei kuitenkin on aikaa vielä about puolitoista kuukautta...). Mites se ruokinta menikään jne... Samoin olen surffaillut vaikka missä etsien tietoa millaisesta pennusta tulee hyvä agiliitäjä... Huh, pieniä paineita itselle pennun valintaan. Ihan kuin ei tuo yksi vauhtiviiva riitä - haluu toisen (HULLU MIKÄ HULLU!!!). Eiks se oo kiva, että vilskettä riittää 2 vilkkaan pojan ja 2 ADHD-mallisen koiran kanssa ;D APUA, voi olla ettei sitten enää naurata....

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Ihmettelyä

Emäntä täällä ihmettelee ja tuskailee kun ei taaskaan saanut illalla siirrettyä Ossin albumiin kuvia... Olis vissiin yksitellen pitänyt siirtää, mutta siihen taas ei mamma hermo riitä. En ymmärrä mikä siinä ohjelmassa nyt taas on vikana... Tollo mikä tollo.

Tiedän että Piia & Aapo käy täällä kuitenkin, joten onnea julkkiksille... Hyvä kuva oli aamulla Karjalaisessa. Ja koska mulla on sen verran hatara tuo yläkerta aina välillä, niin nyt jo tsemppiä kisoihin ellen ensi kuussa enää muista ;D Mutta maanantaina nähdään treeneissä...?

torstai 24. heinäkuuta 2008

Jäljellä ollaan

Pitkästä aikaa tuntui poikien treeni menneen todella hyvin. Ei sillä etteikö se olisi sujunut ihan ok ennenkin, mutta keppejä on vaan tupannut jäämään metsään tässä viime aikoina. Nyt on kirjattu harjoituspäiväkirjaan seuraava: "Vieraan jälki, vierailla kepeillä (4 kpl). Noin 300 m, muutama kulma. Tyyni, kuiva & lämmin keli. Meni hienosti rutiinilla. Kaikki löytyi ja otti suuhun.
Esineruudussa 2 esinettä valmiina, reipasvauhtisella etsinnällä löysi molemmat ja toi perille. Hyvä treeni."
Pentukuulumisia: Emma hoitaa hyvin ja lapsukaisten paino nousee tasaisesti. Nyt jo noin 500 g per nenä.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Tiistain tottistelut

Pitkästä aikaa tuntui tottistreenienkin jälkeen olo ihan hyvälle. Nurmikko oli sateen jäljiltä märkä ja saattoi vielä pari tippaa ripauttaa taivaaltakin. Ossi teki ensin paikoillaolon. Se oli upea. Hieman kuikisteli kun viereiselle hiekkakentälle rupesi valumaan agilityporukkaa. Varasti vain hieman ennen käskyä istumaan.
Sitten otimme ihan perusseuraamista hihnassa (ja ilman), täyskäännöksiä, rytmin vaihdoksia ja jättäviä liikkeitä. Nekin sujui hienosti, tai ehkä seuraaminen oli hieman laiskahkoa paikka paikoin (nenä maahan kun taisi vielä Ilosaarirokin jäljet haista tai jotain...?). Ja käskyn sävyllä on eroa - nyt jäi liikkeestä istumaan joka kerta kun riittävän kirkkaasti komensi. Luoksetulo oli iloinen. Hyppyjä otettiin patukan kanssa. Niissä ei ongelmaa.

Kotona otettiin vielä muutama hetki kapulan hakua ja kiinnipitoa. Saatiin muutama oikein onnistunutkin suoritus. Kapula pysyi suussa, tosin osasi se pudottaa sen muuuuuuutaman kerran liian aikaisinkin mm. varpailleni. Hakee kyllä edelleen innolla. Näitä tarttisi ottaa vaikka muutama joka ilta.

Pitkästä aikaa agitreenit

Tänään päästiin sitten taas pitkästä aikaa agilitytreeneihinkin. Mentiin hieman myöhässä joten tytöt olivat ehtineet jo kantaa esteet kentälle. Varsinaista rataa ei oltu suunniteltu, mutta kentällä oli 6 hyppyä, kepit, keinu ja putki. Niitä sai suorittaa yksitellenkin halutessaan, mutta minä veistelin ratoja omasta päästäni.
Olipa oikein onnistunut treeni tänään. Alussa meinasi olla liikaa intoa ja meinasi sännätä kentälle ilman lupaa. Mutta sitä hieman hiottiin ja palauteltiin mieleen ja sitten olikin melko hyviä suorituksia. Jonkin verran tuli rimoja alas tänään, mutta ne olivatkin korkeimmassa mahdollisessa kohdassa.
Kepit sujui tosi hyvin molemmilta puolilta ohjaten ja sisäänmenotkin osuivat todella nappiin, vaikka osa tulokulmista oli melko hankalia. Kuunteli hypyillä ja mm. välistävedot onnistuivat hienosti, eikä kontaktissakaan ollut valittamista.

Samalla otettiin hieman "maltti"treeniä. Piian ja Aapon ollessa kentällä, komensin Ossin maahan ja paikallaoloon. Olipa tiukkaa ulinaa ja vinkunaa koko ajan, mutta pysyi!!! Maassa ei ihan koko aikaa vaan nousi istumaan välillä, mutta käskystä palasi sinne. Hirmu hyvä mieli treenistä!

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Onnellinen isä ja "mummo"

Loman jälkeen ensimmäisen työpäivän kruunasi ehdottomasti iloiset uutiset!!! Nyt sitä kai ollaan jo "mummo", sillä Ossin ja Emman pentuset näkivät tänään päivänvalon. (huokaisee onnesta ja ihastuksesta!!!) Katras oli komeat 2 narttua ja 6 urosta. Osa mustia ja osa ruskeita ja valkoisia merkkejä havaittavissa... Pennuista kiinnostuneet voivat tutkailla Emman tiedot koiranetistä nimellä Hoppingham's Hitita tai käydä Ossin www-sivuilla kohdassa jälkeläiset.
Pennuista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Kuopioon
Anjalle puh. 044-531 3587 tai anja.sofia.korhonen [at] gmail.com (poista välit) tai
Hennalle puh. 044-506 5462 tai henkorho [at] hotmail.com (poista välit)

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Synapsiyhteys pätkii

Juu, joko meillä molemmilla oli tänään aivot narikassa tai synapseissa vikaa, kun ei tottistreeneistä meinannut tulla yhtään mitään. Paikalle saapui 3 koirakkoa -me tietenkin hieman myöhässä; sori tytöt- ja päätimme ottaa ryhmäpaikallaolon. Koirat riviin noin 3 metrin välein, maahan ja me poistuimme. Seisoimme kuitenkin kasvot koiriin päin. Juoruttiin omiamme (osattiin me kai hetki olla hiljaakin...) ja koirat makoilivat melko kauan. Oli varmaan pisin tähän asti Ossille, tai ainakin siltä tuntui. Tosi hyvin malttoi. Mutta kun palasimme, kääntyi Ossi sammakkoasentoon venyttelemään (haloo hei...) ja nousi istumaan. Mutta olin kyllä tyytyväinen kuinka hienosti malttoi muuten olla. Siis tähän astihan treeni sujui hienosti, mutta...

Meinasin tehdä liikkestä jääviä, mutta istumista pidemmälle ei koskaan päästy, kun herra ei istunut!!! Meni aina maahan. Lopulta saatiin muutama onnistunut kun Reija hoksasi että äänensävyni ja -painoni on samankaltainen kuin maahan-käskyssä. Kun kiinnitin tähän huomiota ja muutin käskyn sävyä oli lopputulos ihan eri. Pelkkää istu-käskyä nyt vaan voimistettava.
Noutoon otin mukaan frisbeen, kun viikko sitten oli puhe että lelulla voisi kokeilla. Joo, ei ongelmaa, noutaa ja tuo, luovuttaa suusta. Muutaman toiston jälkeen vaihto kapulaan ja kuinkas ollakaan, se sylkäistään entiseen malliin ennen aikojaan - argh!!!!!!! Ja kun Kirsi piilotti frisbeen selkänsä taakse ja minä heitin kapulan ja komensin "hae" niin koira pisteli eri suuntaan kuin kapula frisbeetä etsimään.... Hyvää päivää kun me naurettiin sille. Frisbeellä kyllä syttyy, mutta syttyy sitten liiankin kanssa kun ei malta muuhun keskittyä enää. Tarttee ottaa ihan vaan kapulan suussapitotreenejä tässä iltana muutamana.
Vaan voi itku. Oliko hieman epätoivoiset treenit tänään. Tarttee näköjään ruveta kunnolla töihin näin loman jälkeen.

Taippareiden arvostelu

Spanieleiden taipumuskoe 19.7.2008 Miehikkälä, Tuomarina Kati Huovila
(Tuomarin sanallinen arvio koirasta, joka siis kirjattu arvostelulomakkeeseen, suluissa)

Kokonaisarvostelu: HYVÄKSYTTY

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty (Iloinen ja sosiaalinen pörröinen uros)
Haku ja laukaus: Hyväksytty (Vapaaksi päästyä Ossi pomppii kerkeästi ja vauhdilla, maa- ja ilmavainulla, välillä nuuhkien. Laukauksesta ihmettelee, jatkaa ja odottaa jotakin. Kutsusta kytkettäväksi.)
Jäljestys: Hyväksytty (Varmaa ja määrätietoista, maavainuista jäljestystä alkumakaukselta, kulman kautta kaadolle. Kania haisteli.)
Vesityö: Hyväksytty (Reippaasti veteen, toi riistapukin rantaan ohjaajalle.)
Tottelevaisuus: Hyväksytty (Miellyttävää)
Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Miellyttävää seurata toimivaa yhteistyötä.

Eli todella positiivinen fiilis mammalla kun kaikki oli sujunut. Tero sanoi, että tuomari kehui kovasti Ossia ja se olikin saanut arvostelut parhaimmasta päästä. Päivä oli ollut ilmeisesti ihan kiva, tosin tuloksia oli odoteltu TODELLA pitkään. Kokeet oli suoritettu noin kolmelta ja tulokset saivat seitsämän maissa. Mutta tämä vähän kompensoi sitä pahaa mieltä Joensuun näyttelyn arvostelusta ettei koiramme olisi sosiaalinen. Ja tiesin kyllä että Ossilta sujuu kaikki osa-alueet kotona, mutta koepaikallahan se on aina arvoitus. Nyt täytyy tehdä itse ryhdistäytymisliike -rankka bailuviikonloppu takana :D - ja ruveta suuntaamaan tottiskentälle. Saapahan omat jumissa olevat aivotkin happea samalla.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Taipparit läpi

Jes jes jes. Pojat eli Tero & Ossi saaneet kokeen hyvin paperein pokaalin kera läpi. Tarkempi selostus kun saan paperin ja miehet kotiin.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Lokkijälki

Aamulla vedettiin pakkasesta sulatetulla lokilla lyhyt treenijälki parilla kulmalla. Seurasi hienosti koko matkan. Kaadolla, eli lokin raadolla, piti pikkaisen kauempaa kaulaa venytellen nuuskutella lintua, se kun hieman tuntui pelottavan. Hetken haisteltuaan uskalsi jo ihan liki.
Sitten ajettiin rantaan paiskomaan lokkia järveen. Mutta yllätys. Maailman innokkain uimari ei suostunutkaan uimaan...?!?!!
Ossi on päivän pari vingahdellut päätään ravistellessa. Ja sitä epäilin myös syyksi, kun ei suostunut järveenkään menemään. Joten päätin viedä sen eläinlääkärille. Olin odottanut diagnoosiksi korvatulehdusta, mutta ne olivat siistit kuin mitkä. Lääkäri epäili että on vaan venäyttänyt niskan, sillä veriarvot olivat kaikki ok ja tilannetta seuraillaan. Jäi siis harmikseni illan jälki väliin. Päätimme itse jäädä kotiin lepäilemään, ihan vaan varmuuden vuoksi ettei ainakaan lisää nyt rasiteta niskaa.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Nahkarukkaset

Juu, tänään on taas sitten ollut sellaisen päivä, että lupasin tehdä Ossista nahkarukkaset...
Aamulla onnellisena kohti kisoja. Rata näytti todella kivalle (piirros tulee kunhan ehdin & jaksan piirtää) ja meille sopivalle mutta MITÄ tekee koira!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! VARASTAA lähdöstä niin komeasti, että minulla pääsi perkele radalla... No, vauhtiahan sit oli, joten se paineli renkaan ohi niin että 5 napsahti. Toinen tuli puomin alastulokontaktilta... Aikahan olisi ollut hyvä, MUTTA... 10 virheellä olimme kuudensia (starttaajia 16). Kepit ja niiden hakeminen oli tällä radalla aivan loistavaa työtä Ossilta.

Seuraava kisa oli hyppyrata, eli kaiken järjen mukaan meidän rata... Ja näytti taas mukavalle. Ohjaaja itse oli ilmeisesti vielä turhan hiiltynyt edellisen radan karkaajalle, joten siltä pohjalta ei tällekään radalle kauhean hyvää alkua... Nyt Ossi malttoi hieman paremmin lähdössä, joskaan en uskaltanut ihan loppuun asti luottaakaan, vaan hieman hätäisesti komensin koiran liikkeelle. Ja rima tietty alas... Ja toinen viitonen keppien alun sössimisestä.... Ja aika olisi TAAS ollut hyvä mutta 10 virheellä olimme viidensiä. Rimat oli 55 cm molemmissa starteissa.
Kisan päätyttyä oli hieman epätoivoinen olo, ettei me varmaan nousta ikinä...

Mutta Maikille & Louiselle onnittelut kolmosiin noususta!!!!

Noh, sitten iltapäivällä ajettiin mummolasta suoraan tottistreeneihin. Edellisistä yhteistreeneistämme onkin lomailun takia aikaa, joten rukkasmeininki jatkui sielläkin. Tuntui ettei koira tiennyt edes komentoa "viereen" vaan se istui missä ja milloin sattui... Ja hei, ollaan me nyt kuitenkin hieman lomallakin treenattu. No seuraamiset meni ok, irtiseuraaminen huomattavasti parempaa kuin kytkettynä! Rytminvaihdokset ok. Henkilöryhmä ok.

Kapulan nouto. Voi jee... Kyllähän se lähtee hakemaan, mutta sylkäisee kapulan metriä ennen minua maahan ja näyttää naamaa "anna nami". ARGH!!!! Ja mökillä heiteltiin vaikka mitä ja aina toi käteen. Seuraavaan treeniin pitää koettaa muistaa ottaa lelu tms ja sillä kokeilla.
Eteenmeno. Noh... Sitä ei nyt olla treenailtu, joten ei voinut kovin huippua odottaakaan... Menimme lähemmäs merkkiä. Vein namit (=nakit) ja palasin koiran luo. Lähetin "eteen" ja Ossi painelee hieman kaartaen merkille ja MITÄ???? Ei löydä nakkeja maasta! Voi apua. Hyvä ettei itku päässyt. Uudella yrityksellä hieman suorempaan ja nakit löytyi. Meni jopa muutaman karjaisun jälkeen maahan.
Näissä treeneissä sai käyttää ääntä ja toooooooooooooooooooooodella lujaa!!!!
Paikoillamakuu oli ihan jees. Malttoi melko hyvin, vaikka Tero pelasi viereisellä kentällä poikien kanssa jalista. Pitihän sinne kuikuilla, mutta malttoi aina siihen asti kun kävelivät kunnolla näkyviin. Sitten piti nousta istumaan ja hieman kääntyä. Mutta ei siis sentään juoksemaan lähtenyt... Ja se oli upeaa miten pysyi kun Rekolle heitettiin kapulaa. Kaula kyllä oli todella pitkällä mutta pysyi. Seuraavaan treeniin muistettava myös peili mukaan. Saa seurata kääntymättä itse koiran touhuja selän takana.

Mutta mammalla oli (ja on vähän vieläkin...) tänään melko epätoivoinen fiilis ja Tero vei tulevat nahkarukkaset vielä juoksulenkillekin pois silmistäni... Että tällaiset fiilikset tänään. Toivottavasti edes taipparit viikon päästä sujuvat! Saisi hyvän mielen, sillä seuraavat agistartit taitaa olla vasta elokuussa...

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Ai niin

Tänään otettiin pihatottista isomummolan märällä nurmikolla. Seuraamista ja vähän käännöksiä. Nyt jopa liikkeestä istumaan jäi eikä hiipinyt perässä eikä etenkään tarvinnut pysäyttää liikettä! Jes! Oli siis hyvä päivä. Myös liikkeestä maahan oli ok. Ja samoin pari pidempää paikallaoloa kun itse menin piiloon. Treeni ei ollut pitkä mutta hyvä se oli. Aamulla soi kello 7 ja kisoja kohti. Peukut pystyyn.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Lenkki & jälkeä

Tänään Ossinaattori pääsi ensin pitkälle lenkille Teron seurassa ja sen jälkeen ajoi pitkän jäljen... "Noin 600 m pitkä, jossa pätkä peltoa. 4 keppiä 6:sta löytyi. Lopussa nenä alkoi nousta eli tais olla liian pitkä. Melkein 3 tuntia vanha ja satoi vettä päälle."
Katsoin, että edellisestä jäljestä on kulunut melko kauan... Samoin tottista pitäisi taas ruveta ottamaan ihan tosissaan. Agility on vallannut viime päivinä ohjelmamme ja taas sunnuntaina mennään kisaamaan. Tosin jo minä tuossa BH-koekaavion kaivoin esiin ja metsästän isännälle tietoa mitä taippareissa tehdään. Edelleen harmittaa etten itse pääsekään sinne ohjaamaan...
Toivotaan, että sunnuntaina ehtisin Ossin kanssa porukan treeneihin mukaan!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Sittenkin taippareihin

Yllätys yllätys. Ilmoitin Ossin jo talvella yksiin taippareihin ja eilen tuli vahvistus, että olemme mukana (kun ei koe täyttynyt oman seuran koirista). Kiva kiva. Olin ihan varma ettemme mahdu mukaan. Tosin en pääsekään itse ohjaamaan koiraa, mutta onneksi Tero pääsee.
Tultiin juuri kotiin pariksi päiväksi pyykkiä pesemään ja sitten taas mennään... On enemmän kuin vauhdikas loma.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Kisat ohi

No nyt on agirotu takana ja kivaa oli. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen jos luoja suo... Aamun joukkuekisa jännitti lentävän lähdön takia. Ensin lähti Tessa&Gia. Sitten oli meidän vuoro. Kolmantena Maikki&Louise ja viimeisenä Kirsi&Tahvo. No virheitä tuli itse kullekin mutta kivaa oli. Joukkueemme Idän Ihmeet sijoittui 31. Mikä oli ihan kiva kun joukkueita oli kuitenkin 70. Eli ajat meillä oli nopeat mutta niihin lisättiin virheet ja hylyt aikana. Me Ossin kanssa saatiin 20 vp. Molemmat alastulokontaktit taisi jäädä. Samoin kepeillä oli jotain säätöä... Viimeistä vitosesta ei ole hajuakaan. Vaan oikeasti. Suosittelen. Oli niin hauska kokemus. Ja seuraava se vasta hauska olikin (nolo)! Viimeisenä starttina olin ilmoittanut meidät epäviralliseen Fao Open Class tasoituskilpailuun. Ja minä kuulin vasta perjantaina kisapaikalla että rata julkaistu jo kuukausi sitten... Eli varmaan muut oli kuukauden sitä harjoitellut vaikkei se aina sille näyttänyt ;D Tuloksen sai sadasta starttaajasta 30! Ja toinen erikoisuus oli se että tutustua sai vaan minuutin!! Eli mainiot lähtökohdat kisaan... Ja me otimme hylyn heti ekalta esteeltä ;) Olikohan koira väsynyt ja piippasi sitä vai mikä oli kun ei malttanut yhtään odottaa lähdössä... Lähdin kiertämään estettä mennäkseni paikoille, niin koirapa lähti viereeni heti mukaan. Ja niin komeasti esteen ohi vasemmalta. Ja sitten tietty hyppäsi takaisin väärään suuntaan. Ja muutenkin rata oli yhtä säätöä, päätin kuitenkin juosta radan... 5 putkeen mentiin väärästä päästä. Kepit väärästä välistä. Joku hyppykin mentiin väärinpäin ja varmaan rimakin tuli alas. Mutta jos jotain positiivista, niin kontaktit saattoi olla ok. En ainakaan muista virheitä niillä. Eli tosi epäonnistunut rata. Mutta päivä silti hauska. Nyt ruokaa ja lepoa. Ensi sunnuntaina seuraavan kerran. Ja täytyy muutenkin katsella kisakalenteria nyt syksyksi. Kiitos Idän Ihmeen tytöt ja koirat. Kivaa oli!

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Ei nollia...

Voi voi kun välillä tuntuu nollien saaminen hankalalta... Aamun eka rata (samalla open SM karsinta) meni ihan tyhmällä ohjausmokalla hylsyksi... Ossi ohitti hypyn 11 ja ehti jo pituudelle. Se siitä. Taisin itse olla jo menossa sitä kohti että yleensä lähti hypyn OHI... Kepit mentiin sisään taas toisesta välistä. Muuten oli aika mukava rata... Mutta ei siis asiaa finaaliin... Ja kaikki radat piirrän kun lomalta kotiin menen. Päivän toinen startti. Ossi oli jo lähdössä sen oloinen että karkaa varmasti, joten otimme melkein lentävän lähdön. Ja VOI VOI. Olipa nolla lähellä. Oli sairaan siisti rata ja kontaktit kohdallaan. Kepit oikeasta välistä JA sitten rima 11 alas! 5 virhepistettä. Ihanneajan alitus yli 10 sekunnilla ja sijoitus 15. Mihin olen kyllä tyytyväinen sillä starttaajia oli yli 80. Että ei noustu tai nollia saatu tänä(kään) viikonloppuna. Huomenna vaan pari epävirallista starttia. Mutta tavoiteihan meillä onkin ollut nousta tänä vuonna. Harmittaa vaan ettei nyt meinaa onnata vaikka yhteistyö on parantunut huomattavasti. No tuloksia siis kuitenkin ja nyt lauantai-illan viettoon.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Viikonlopun eka startti

Eli agirodun ensimmäinen startti takana... Päivä oli Todella helteinen ja matkustus vei voimia kaikilta. Mutta siitä huolimatta tulosputki avattu ja ihan hyvällä mielellä sillä pariin viikkoon ei olla treenattu. Olimme tänään 12. ja starttaajia kuitenkin 45. Saimme 10 virhepistettä kun kepit aloitettiin toisesta välistä ja yksi rima tuli alas. Ihanneaika alitettiin yli 12 sekunnilla. Eli ihan hyvä avaus. Koira kuunteli ja kontaktit toimi. Niistä mainitsi eräs kanssakilpailijakin joka on nähnyt meitä ennenkin 'teillä on kontaktit parantuneet kauheasti siitä kun olen viimeksi nähnyt'. Ja kun aina pitää jossitella niin JOS olisimme saaneet nollat niin olisimme olleet kolmansia. Mutta ihan olen tyytyväinen suoritukseen ja tulokseen. Hommasin samalla jo kunnon kisakengät jotka pitää pohjalla kuin pohjalla. Vaan maksoikin ne mansikoita... Nyt ajellaan leirintäalueelle ja aamulla uudella innolla. Ja jos huomenna saisi edes yhden nollaradan... Jooko.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Yllätys ylälauteella

Joo menin sitten hieman myöhemmin saunaan kuin muut... Ja yllätys. Ossi istui löylyssä ja ylälauteella!! Että tätä se 5 päivää mökillä teettää. Ei riitä että ui itsensä läkähdyksiin vaan pitää ruveta saunomaankin. Vaan eipä ainakaan karkaa naapuriin meidän saunoessa ;D Ja jos kuvat on väärinpäin niin kääntelen kun tulen kotiin.

Mökkijälki

"Hautova helle. Pitkä varvikko jossa hakkuujätettä. Noin 3 tuntia vanha ja vesisade päälle. 4 keppiä. 3 kulmaa. 2 tienylitystä. 1 keppi jäi. Vähän haahuilun makua eli ei junamaisesti niinku yleensä." Lisäksi otin muutaman tottisliikkeen päälle ja ilman nameja. Seuraaminen, myös rytminvaihdot, ja täyskäännökset hienosti. Liikkestä istu ja maahan edelleen usea käsky ja hidastus. Luoksetulo hyvä. Paikallamakuu kun lapset juoksivat lähellä ja itse rantaan pois näkyvistä. Hyvin pysyi. Ohjaajan täytyy ruveta tankkaamaan kaaviota kotona. Ja enää 3 yötä kisojen alkuun. Alkaa jännittää kun aika isot kisat tulossa...

AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino