Sitten kilpailevien radalle.... Katselin tutustumisessa et hyppyjen 3-4 väli on paha... Ja siihenhän se sit kosahtikin :) Varmaan osittain siksi, et HÖLMÖ ohjaaja lähti suunnitelmistaan poiketen ohjaamaan esteiden oikealta puolelta... Ja osittain siksi että vauhtia oli ja käännösväli melko pieni. Noh väärältä puolelta neloshyppy ja hylsy. Hetken arvoin ennen keinua et korjaanko oikein, mutta sitten jatkettiin suoraan. Loppurata menikin jälleen ihan siististi. Tai no, kepeille oli hankala kulma ja ne aloitettiin ensin toisesta välistä. Korjaus ja matka jatkui. Kontaktit oli jälleen erittäin kauniit, rimat pysyivät ylhäällä ja aika 41,84. Tuloksena siis kuitenkin hylsy. Aika oli tosin startin nopein. Mutta fiilikset oli hyvät starteista. Pikkaisen hätäisesti huikkasin koiran radalle kummallakin kertaa, ettei pääse varastamaan lähdöstä. Mutta muuten koira luki minua hyvin ja erityisesti niistä kontakteista alastuloilla olen onnellinen!!! Ei olla tehty turhaan töitä niiden kanssa. Nyt vaan täytyy toivoa, et möllejä olis tammi-helmikuussa, kun kisaamaan päästään todennäköisesti vasta maaliskuulla.
Sitten vietiin Kirsi kotiin ja jatkettiin matkaa kaupunkiin. Ossi jäi autoon ja Aki lähti tanskandoggien kinkunsulatuskaupunkikävelylle. Mentiin porukkaa vastaan, kun oltiin vähän myöhässä. Pikkasen piti puhista kun vastaan tuli jotain vajaa kymmenkunta doggia, mutta yhdellä nuuskaisulla Aki oli niiden kaveri eikä pelännyt yhtään. Lenkki meni mukavasti. Pikkumiehellä oli varmaan niin paljon ihmeteltävää dogeissa ja porukassa ettei ehtinyt vastaantulijoillekaan puhista ;) Pikkasen nauratti kun Aki kiipesi aina penkan päälle kävelemään ollakseen samalla tasolla muiden kanssa. Käytiin kävelykadulla ja torilla pyörimässä. Oli hyvä reissu.
Sit mamma kävi viel Arnoldsilla Minnan kanssa kahvilla (kiitos seurasta!!!) ja kotiin päästyä Ossi pääsikin vielä juoksulenkillei skän kanssa. Onpa ollut melkoinen puuhapäivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti