Mamman kolmikko

Mamman kolmikko

tiistai 23. elokuuta 2011

Kakkua ja siivousta

Oli muuten oikein mukava tiistai-ilta. Kiitos vaan kaikille läsnäolijoille. Normi treenivuoromme lisäksi oli ryhmämme siivousvuoro. Me rivakat naiset selvisimme siitä urakasta nopsaan ja sen jälkeen juotiin kakkukahvit Heidin & Salman kolmosiin nousun johdosta. Onnea vielä kerran!!! Ja kiitos maukkaasta kakusta.

Treeneissä palttiarallaa oheinen rata. Meidän piti alunperin jaakotella, mutta koska olimme ulkovuorolla ja oheinen oli edellisellä ryhmällä, niin teimme saman. Laiskat kun emme jaksaneet rakentaa omaa treeniä. =D
Teimme ensin tuon ympyröillä numeroidun radan. Koira lähtöön ja itse menin kuvan osoittamalla tavalla, selkä lähtöä kohden, käsi 1-2 pujottelun välistä ja kutsumaan koiraa. Olin ihan varma, että Ossi ampuu suoraa ekalta hypyltä käteeni kepeille... MUTTA MITÄ????? Sehän hyppäsikin käskystä molemmat ja kaartoi sitten vasta kepeille. Eikä ollut sattumaan, sillä toistimme useamman kerran. A:lla piti taas muistutella, että otetaanpas reilusti kontakti. Slaalomit (6-8) sujui hyvin ja takaakierrot myös. Olin jopa ihan ajallaan ohjaamassa koiraa ja paikoitellen jopa edellä. Jolloin herkästi Ossilla rupeaa rimat tippumaan tms. Tällä radalla kokeilen kepeillä leikata takaa keppien vasemmalle sen jälkeen kun Ossi aloitti pujottelun. Mutta leikkaus oli liian häiritsevä ja Ossi keskeytti pujottelun.

Seuraavalla radalla (käänteisesti eka, neliöt) taas pystyin leikkaamaan kepeille kun putkelta kepeille oli Ossilla parempi linja eikä se häiriintynyt kun sain leikattua vähän kauempana kepeistä. Jos ekalla radalla oli otettu pätkissä treenaillen muutamia pikkutarkennuksia niin kakkosrata sujui oikein mallikkaasti. Mitä nyt ohjaaja ohjaili slaalomissa väärin, mutta koira teki juuri niin kuin pyydettiin... Mahtava Ossi! Miun muru <3

Ei kommentteja:


AGIROTU 2011, Kuva Lauri Heino